Teologian tohtori Juho Sankamo: ”Luterilaisen kirkon heikkous on se, ettei heillä ole paavia”

– Paavi on erehtymätön silloin, kun hän puhuu uskon ja moraalin opetuksia ja ilmaisee kirkon virallisen kannan, uskoo katoliseen kirkkoon liittynyt teologian tohtori Juho Sankamo. Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiaisen mukaan ”luterilaisesta näkökulmasta näin ei voi tietenkään olla”.

Vajaa vuosi sitten katolilaiseksi kääntynyt teologi uskoo, että luterilaisille olisi hyötyä paavin kaltaisesta auktoriteetista, joka antaisi selkeitä vastauksia kirkon lukuisiin opillisiin ja moraalisiin kiistoihin.

Luterilaisuuden ”kuin omat taskunsa” tunteva, aiemmin Suomen Raamattuopiston julistustyöntekijänä ja seurakuntapappina toiminut Juho Sankamo ja Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja, pappi Lauri Vartiainen, keskustelivat Radio Dein Viikon debatissa siitä, mikä katolilaisuudessa viehättää ja miten katolinen ja luterilainen kirkko eroavat toisistaan.

Palvotaanko katolisessa kirkossa Neitsyt Mariaa ja pyhimyksiä?

Juho Sankamon mielestä luterilaisten pitäisi kunnioittaa Neitsyt Mariaa nykyistä enemmän.

– Luukkaan evankeliumissa kehotetaan kunnioittamaan Neitsyt Mariaa. Siellä sanotaan, että Maria on armoitettu, naisista siunatuin ja Herran äiti. Katolinen kirkko ei missään nimessä palvo Neitsyt Mariaa. Se uskoo voimakkaasti Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Sen vuoksi minun on ollut vaikea ymmärtää sitä käsitystä, että katolilaiset ja ortodoksit palvoisivat Mariaa. Joka ikisessä jumalanpalveluksessa Kristus ja Jumala on kaiken keskus. Neitsyt Mariaa kyllä kunnioitetaan hyvin paljon ja pyydetään, että hän rukoilisi meidän puolestamme. Mutta kyllähän minä pyydän äitiänikin rukoilemaan puolestani, Sankamo argumentoi.

Vartiaisen mukaan katolilaisuudessa Marian rooli helposti vääristyy ja inhimillinen saa jumalallisia ulottuvuuksia.

– Uudessa testamentissa ja vanhassa kristillisyydessä kunnioitettiin ja arvostettiin Neitsyt Mariaa. Luterilaisessa kirkossa meitä kuitenkin hiertää se välittäjän rooli, joka kohdistuu ennen kaikkea Neitsyt Marian, mutta myös kuolleisiin pyhiin. Meillä luterilaisilla on komentoketju suoraviivaisempi. Se lähtee Uuden testamentin sanasta, että on yksi välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä ja Hän  on Jeesus Kristus.

– Ongelma on vähän sama kuin 1000-luvun alkupuolen paaviudessa – ihminen  liukuu sille paikalle, missä ei saisi olla ketään muuta kuin Jumala. Marian kohdalla se näkyy siinä, että hän on katolilaisuudessa kruunattu taivaan kuningatar ja synnittömästi siinnyt. Ne asiat, jotka me uskomme Jeesuksesta, ovat liukuneet Marian tontille, Vartiainen pohdiskelee.

Sankamo näkee, että katolisessa kirkossa pyhimykset ovat ihmisille sekä esikuvia että suojelijoita. Hän muistuttaa, että myös luterilaiset uskovat suojelusenkeleihin. Teologin mielestä katolilaisuuteen kuuluu voimallisempi rukouselämä kuin luterilaisuuteen.

– En rukoile ja pyydä siunausta Jumalalta pelkästään henkilökohtaisesti, vaan lisäksi minulla on taivaassa pyhien joukko, perille päässyt seurakunta, jota pyydän rukoilemaan puolestani. Minusta se on valtava rakkauden ilmaisu ja antaa suorastaan evankelisen vapauden.

– Kun kävelet kadulla ja sinulla ei oikein rukous luista, tiedät, että on taivaallinen seurakunta, joka rukoilee Kristuksen kirkon ja sen heikkojen jäsenten puolesta. Kirkko tarvitsee esikuvia ja me kaikki tarvitsemme niitä. Katolinen kirkko on julistanut pyhimykseksi noin 10 000 ihmistä – siellä  on duunareita, johtajia, rikkaita ja köyhiä, pappeja ja nunnia, äitejä ja isiä, Sankamo listaa.

Vartiainen pyytää suojelusta yksinomaan Jumalalta ja muistuttaa, että marttyyritkin ovat pelastuneet ainoastaan armon kautta.

– Roomalaiskirjeessä sanotaan, että Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme sanomattomin huokauksin. Tietysti se on hieno juttu, että muistamme varhaisina vuosisatoina Rooman valtakunnan vainoissa kuolleita kristittyjä marttyyreja. Tässä suhteessa he ovat meille esikuvallisia ihmisiä. Mutta minua häiritsee ajatus siitä, että heidän ansioidensa saldo olisi kertynyt plussan puolelle. Ajattelen, että parhaatkin heistä ovat pelastuneet vain armosta.

– Paavali tunnistaa omalla kohdallaan sen, että vaikka hän on apostolina ehkä maailmanhistorian huikein evankeliumin eteenpäinviejä, hän on silti ”syntisistä suurin” ja pelastuu yksin armosta.

”Katolinen kirkko ei muutu niin kuin tuuliviiri”

Enemmistö maailman kristityistä on katolilaisia. Heitä on 1,3 miljardia, kun taas luterilaisia on 75 miljoonaa. Suomalaisten nuorten miesten pako katolisen kirkon helmaan herättää huolta Raamattuopiston toiminnanjohtajassa.

– Viime vuosina on niin katoliseen kuin ortodoksiseen kirkkoonkin liittynyt aika iso joukko nuoria, miespuolisia, teologisesti orientoituneita, fiksuja kavereita. Voidaan kysyä, onko meidän luterilainen kirkkomme muuttunut niin, ettei tämänkaltaisille kavereille löydy paikkaa kirkostamme. Jos vastaus on kyllä, se on aika vakava juttu, Vartiainen maalailee.

Sankamo kertoo liittyneensä katoliseen kirkkoon enemmänkin sen vuoksi, mikä häntä katolilaisuudessa viehätti kuin siksi, että hän olisi vieraantunut luterilaisesta kirkosta.

– Kaipaan juurevaa yhteisöä. Elämme maailmassa, jossa ovat sukupuolineutraalit avioliitot ja kaikki tällainen. Kristillisenä perheenisänä katson aika huolestuneena tulevaisuutta. Kaipaamme kirkkoa, joka sanoo, miten asiat on ja johon voi luottaa. Minulla on viisi lasta. Sanoisin, että lapset ovat tärkeä tekijä siinä, että katolisella kirkolla on vahva asema.

Vartiainen painottaa, että armo on luterilaisen opin ytimessä.

– Ydinjuttu luterilaisuudessa on syntisen vanhurskauttaminen armosta, uskon kautta ja Kristuksen sovitustyön tähden. Ensimmäisten vuosisatojen kirkossa on paljon yhtäläisyyksiä esimerkiksi luterilaisen sakramenttiopetuksen kanssa. Toisaalta Lutherinkin ajatus oli se, että eri tunnustuskunnista löytyy oikeita sydämen uskovia ja tilanne on sama tänä päivänäkin.

Sankamokin kertoo uskovansa armoon ja Kristukseen syntien sovittajana. Hän tuo esiin katolisen kirkon pitkän historian ja vakauden.

– En koe, että olisin nyt lain alle joutunut, vaan elän tyytyväisenä evankeliumin vapaudessa. Katolisessa kirkossahan rippi ja syntien anteeksiantamus on ihan ytimessä. Me olemme historiallisessa ja teologisessa jatkumossa Jeesuksen perustamaan kirkkoon asti. Siinä on sellainen tietty vakaus, että katolinen kirkko ei muutu niin kuin tuuliviiri. Meillä on paljon äitikirkon sanoittamaa uskonperintöä, kuten kolminaisuusoppi ja usko Kristukseen, Sankamo luettelee.

Paavin asemasta luterilaisen ja katolisen teologin näkemykset eroavat vahvasti.

– Onko Rooman piispa, niin kuin katolisessa kirkossa opetetaan, Kristuksen täysivaltainen sijainen maan päällä? Onko hän täydellisen erehtymätön silloin kun hän istuimeltaan lausuu oppia koskevia lausuntoja. Luterilaisesta näkökulmasta näin ei voi tietenkään olla, Vartiainen korostaa.

– Paavi on erehtymätön silloin, kun hän puhuu uskon ja moraalin opetuksia ja ilmaisee kirkon virallisen kannan. Ajattelen, että meidän uskontunnustuksemme ovat paavin hyväksymiä ja niissä erehtymättömyys tulee ilmi. Se on luterilaisen kirkon suuri heikkous, että heillä ei ole paavia, joka sanoisi, että pulinat pois, näin tämä asia on esimerkiksi naispappeusasiassa, avioliitto-, rippi- ja ehtoolliskysymyksissä. Kyllähän paavikin voi muotoilla asioita väärin ja käyttää valtaansa väärin. Katoliset uskovat kuitenkin hyvin vahvasti siihen, mitä Jeesus sanoi: ”Pietari, tällä kalliolle minä rakennan kirkkoni”, Sankamo painottaa.

Juho Sankamo antaa luterilaiselle kirkolle tunnustusta siitä, miten paljon hyvää se on saanut aikaan viimeisten 500 vuoden aikana suomalaisen kansan parissa ja Lauri Vartiainen kertoo arvostavansa katolilaista kirkkoa siinä, että se on avoimesti ja rohkeasti oma itsensä pyrkimättä miellyttämään muuta maailmaa.

Kuuntele Juho Sankamon ja Lauri Vartiaisen keskustelu [Radio Dei].