Opetushallitus myöntää, että sen kustantamissa islamin ja ortodoksisen uskonnon oppimateriaaleissa on ollut uskonnollisesti sitouttavaa sisältöä.
Opetushallituksen kustantamassa, 1.–9.-luokkalaisille suunnatussa Salam-oppimateriaalisarjassa on sisältöjä, jotka eivät istu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Sarja ei siksi vastaa Opetushallituksen kustannustoiminnan laatukriteerejä.
– Olemme havainneet vastaavia puutteita myös alakoulun ortodoksisen uskonnon Aksios-oppimateriaalisarjassamme ja vetäneet myös sen pois myynnistä. Laadunvarmistuksemme on toistuvasti pettänyt, ja olemme tästä todella pahoillamme. Uskontojen opetukseen suunnatut oppimateriaalisarjamme olisi pitänyt uudistaa perusteellisesti jo paljon aiemmin, sanoo johtaja Paula Merikko Opetushallituksesta.
Minkään uskonnon opetus tai oppimateriaalit eivät saa olla oppilaita uskonnollisesti sitouttavia.
Näin on kuitenkin ollut.
Asiasta on uutisoinut mm. Iltalehti sen jälkeen, kun perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen kritisoi Opetushallitusta islamin ”valkopesusta” sekä Facebook-kirjoituksessaan että Suomen Uutisille antamassaan haastattelussa.
Viime lauantaina opetusministeri Anders Adlercreutz (r) kertoi Iltalehden uutisessa pyytävänsä Opetushallitukselta laajaa selvitystä, jolla varmistetaan, ettei minkään uskonnon oppimateriaalissa ole opetussuunnitelmien vastaisuutta.
Johtaja Paula Merikko Opetushallituksesta kertoo, että Salam-oppimateriaalisarjaa on kritisoitu vuosien varrella useasti, jo sen julkaisuhetkellä vuonna 2011.
– Sarjan tuotanto on ollut poikkeuksellisen haastavaa. Tuotteita on päivitetty, mutta ei riittävästi, vaikka kokonaisvaltaisen tarkastuksen ja uudistuksen tarve on ollut tiedossa. Pääjohtajan pyynnöstä selvitämme nyt sisäisesti toimintaamme katsomusaineiden oppimateriaalituotannossa reilun kymmenen vuoden ajalta, jotta saamme kokonaiskuvan tapahtuneesta oppimateriaalien ja koko kustannustoiminnan kehittämistä varten.
Uudistusta johtaa Opetushallituksen Oppimateriaalit ja julkaisut -yksikkö, johon on hiljattain rekrytoitu päälliköksi oppimateriaalien kustannusalalla pitkän uran tehnyt Hanna Sokratous.
Islamin uskonnon oppimäärää opiskelee valtakunnallisesti neljä prosenttia peruskoululaisista eli noin 21 000 oppilasta.
Opetushallituksen OPH Oppimateriaalit -kustantamo täydentää kaupallisten kustantamojen valikoimaa tuottamalla vähälevikkisiä oppimateriaaleja suomeksi ja ruotsiksi kohderyhmille, jotka muutoin olisivat niitä vailla eli esimerkiksi juuri islamin ja ortodoksisen uskonnon opetukseen.
Tiedotteessaan Opetushallitus ilmoittaa, ettei sen vastuulle kuulu kustantamojen tuottamien oppimateriaalien tarkistaminen ennen julkaisua. Ennakkotarkistaminen päättyi 1990-luvulla.
Suomessa perusopetuksen oppilaista 79 % opiskelee evankelisluterilaista uskontoa, 14 % elämänkatsomustietoa, 4 % islamia ja 2 % ortodoksista uskontoa.


