Seison turistiryhmän kanssa Kairon helteessä koptikirkon edessä. Väkeä alkaa tulla ulos, messu on päättynyt. Kauniita naisia ja miehiä mustissa vaatteissa, iloisesti jutellen. Kohtaan erään naisen silmät ja kohta lähestymme toisiamme hymyillen. Emme osaa sanaakaan toistemme kieltä, englantikaan ei luonnistu, mutta silti me ”keskustelemme”. Otamme toisiamme kädestä ja tuntuu, että ymmärrämme sanoittakin. Olemme kristittyjä molemmat, meillä on sama Vapahtaja ja Herra, elämämme yllä on kaiken ylittävä armo ja rakkaus. Juuri se yhdistää salatulla tavalla.
Bussi on jo lähdössä, mutta en malttaisi irrottaa käsiäni hänen käsistään. Vilkutus – taivaassa tavataan.
Pitää joskus käydä kaukana voidakseen kokea ja ymmärtää Johanneksen sanaa ”Että he yhtä olisivat” vielä sillä lisäyksellä, että maailma uskosi. Siis pelkistettyä totuutta elettäväksi todeksi kaikkina aikoina kristittyjen kesken. Emmekö ole saaneet kiinni asian ytimestä vai onko kullakin ryhmällä erilaisia, yksityiskohdissa poikkeavia tiukkoja totuuksia? Emmekö siksi löydä yhteyttä, missä raja-aidat kaatuisivat sopivasti ja ymmärtäisimme toisiamme sanoittakin? On helppoa kysellä, haastavampaa ryhtyä toteuttamaan unelmaa yhteydestä. Siihen kuuluu oman oikeassa olemisen tarkastelu ja heittäytyminen toisenlaisen kristillisen ryhmän lähempään tuttavuuteen. Tätä onneksi koetaan maassamme monilla paikkakunnilla, missä yhteiskristilliset rukousryhmät ovat murtaneet raja-aitoja. On löydetty lämmin katsekontakti ja syvimmässä merkityksessä viesti siitä, että taivaassa ainakin tavataan.
Yhdistäähän meitä sama Vapahtaja.
Niin sanotulta maailmalta on liikaa pyydetty uskomaan rakastavaan ja armolliseen Jumalaan, jos se ei näe todisteita. Eli meidän aitoa yhteyttä ja lähimmäisenrakkautta, yhteisen uskon tuomaa iloa, armeliaisuutta, lämpöä, palvelemista, huumoria ja sovintoa käytännön elämässä, seurakunnissa ja kristillisissä yhteisöissä. Tässä jokainen voi katsoa peiliin, naapuria on turha moittia. Miten minä voin madaltaa kynnystä tulemalla tykö, kuuntelemalla ja arvostamalla erilaisia keskusteluaiheita. Yhdistäähän meitä sama Vapahtaja. Mitä lähempänä olemme häntä, sitä selkeämmin näemme toistemme silmät.
Nuoruudessani etsin totuutta ja seuratessani uskovien nuorten katseita ja juttelua, oli pakko kysyä, mitä ihmettä teillä on. Mikä on tuo rauha, ilo ja merkillinen ystävyys. Kun vastauksena oli Jeesus, oli kyseltävä lisää ja lisää. Kunnes tämä Jeesus itse alkoi puhutella ja sillä tiellä ollaan yhä.
Ei anneta periksi ristiriidoille. Tulkaamme kristittyjen hienon yhteyden voiman lähteelle entistä useammin ja innokkaammin. Maailma kaipaa sitä voidakseen myös alkaa kysellä enemmän.
