Seurakunta sai Ouluun ”viisauden talon” – nimi viittaa Ruotsiin

 
Oulun 2013 valmistunut seurakuntatalo ulkoapäin

Oulun keskustan seurakuntatalon pääsisäänkäynnistä pääsee etenemään viisauden taloon. Kuva: Kirkon kuvapankki / Sanna Krook.

Oulun seurakuntien järjestämän nimikilpailun voitto on ratkenunut. Kisassa etsittiin nimeä keskustan seurakuntakeskukselle. Rakennuksen uusi nimi kääntää katseet Ruotsiin.

Keskustan seurakuntatalo Oulussa on nyt Sofian seurakuntakeskus. Isokatu 17:ssä sijaitsevan rakennuksen Sofia-nimi viittaa Oulun tuomiokirkkoon, jonka aluperäinen nimi on kotoisin Ruotsista.

Oulun tuomiokirkko ulkoapäin
Oulun tuomiokirkko valmistui vuonna 1777 ja nimettiin kuningas Kustaa III:n puolison mukaan Sofia Magdalenan kirkoksi. Kuva: Kirkon kuvapankki / Sanna Krook

Oulun tuomiokirkko oli alkujaan Sofia Magdalenan kirkko. Sofia oli Ruotsin kuningas Kustaa III:n puoliso, joka lainasi vuonna 1777 valmistuneelle kirkolle nimensä.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Oululaiset ovat pitäneet perinteitä yllä, sillä tuomiokirkon puutarhassa sijaitsee edelleen lapsille tarkoitettu puinen Pikku-Sofian kirkko.

Nyt Sofian ja Kustaan perinne jatkuu keskustan seurakuntatalon uudessa nimessä. Oulun seurakunnat järjestivät asian ratkaisemiseksi kilpailun, johon saapui kaikkiaan 139 ehdotusta. Raati valitsi voittajan yksimielisesti: Isokatu 17:ssä sijaitsee siis nyt Sofian seurakuntakeskus.

– Nimen juurevuus oli valinnassa erityisen painava peruste, kertoo yhtymäjohtaja Pekka Asikainen.

Kreikan kielestä suomennettuna Sofia tarkoittaa viisautta.

– Seurakuntakeskuksessa pidetään kokouksia ja suunnitellaan kirkon ja seurakuntatyön tulevaisuutta. Tässä yhteydessä nimi saa lisää ulottuvuutta, huomauttaa Asikainen.

Carl Gustaf Pilon maalaama Sofia Magdalenan muotokuva.
Carl Gustaf Pilon maalaama Sofia Magdalenan muotokuva noin vuodelta 1765.

Vuonna 1746 syntynyt Sofia Magdalena oli Tanskan kuninkaan Fredrik V:n tytär, joka kihlattiin poliittisista syistä jo viisivuotiaana Ruotsin kruununprinssi Kustaalle. Kuninkaallinen pari avioitui kymmenisen vuotta ennen Oulun tuomiokirkon valmistumista.

Kustaa III tunnetaan historiankirjoissa vapaamielisenä ja villiluonteisena hallitsijana, kun taas puolisonsa Sofian kerrotaan olleen kuninkaan vastakohta. Kuningatarta on kuvailtu uskonnolliseksi, ujoksi ja kainoksi naiseksi, joka omisti viimeiset vuotensa hyväntekeväisyydelle.

­Sofia seurakuntakeskus valmistui Oulun keskustaan vuonna 2013. Rakennuksessa on seurakuntasaleja ja kokoontumistiloja, tuomiokirkkoseurakunnan toimipiste sekä hallinnon toimistotilat.

Radio Dein kirkkopäivästudio Oulusta Dei Plussassa