Tytti Tuppurainen ja Juha Sipilä Kirkkopäivillä: Toivoa on – ja maapallo pystyy ratkaisemaan ilmastokriisinsä

 

Tytti Tuppurainen, Jukka Keskitalo ja Juha Sipilä vetivät satamäärin yleisöä Kirkkopäivien iltatilaisuuteen perjantaina 20.5. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Oulun tuomiokirkko täyttyi perjantai-iltana Kirkkopäivien osallistujista, jotka tahtoivat kuulla kahden vaikuttajan ja konkaripoliitikon arvoista sekä ilmastokriisiin liittyvistä näkemyksistä.

Ministeri Tytti Tuppurainen ja ex-pääministeri, kansanedustaja Juha Sipilä kertoivat piispa Jukka Keskitalon luotsaaman keskustelutuokion aluksi omista arvoistaan ja niiden kehittymisestä.

Tytti Tuppurainen luonnehti olevansa harras kristitty, jolle vapaus, tasa-arvo ja yhteisvastuu ovat alkaneet merkitä vuosien edetessä entistä enemmän.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Myös Juha Sipilä kertoi kristillisestä arvopohjastaan.

– Se on pysynyt samana pitkän aikaa, mutta vivahteita on tullut lisää. Esimerkiksi ekologisuus on nostanut päätään.

Kumpikin vaikuttaja kertoi uskovansa maapallon selviytyvän ilmastonmuutoksesta, vaikka tilanne on vakava ja huoli suuri.

Tytti Tuppurainen paljasti olleensa paikallisen luontoyhdistyksen aktiivi jo 1980-1990-lukujen taitteessa:

– Silloin kierrätettiin pääasiassa vain sanomalehtipaperia ja lasipulloja. Yhdessä pistimme tuulemaan ja saimme edistystä aikaan. Nyt on lähes mahdonta kuvitella, että Euroopassa tai Suomessa olisi kuntia tai kotitalouksia, joissa ei mitään kierrätettäisi.

Tällainen kehitys antaa toivoa.

Nykyisistä suunnannäyttäjistä Tuppurainen mainitsi SSAB:n, joka on ottanut edistyksellisiä askelia kohti terästeollisuuden fossiilivapautta.

Myös Juha Sipilä toi esiin monia ilmastokriisiä helpottavia innovaatioita, joita Suomessa on viime aikoina kehitetty.

– Täytyy kuitenkin myöntää, että olemme eläneet kuin pellossa. Paljon enemmän olisimme voineet tehdä ilmaston hyväksi. Tästä eteenpäin on toimittava kaikkemme tehden, Sipilä summasi.

– Kaikkea ei ole vielä keksitty. Nuorten kannattaa opiskella aineita, jotka auttavat ratkomaan ilmaston ongelmia.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan nopeuttaa Suomen ratkaisuja luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

Silti suomalaisissakin on niitä, jotka pelkäävät maailmanlopun tulevan ilmastonmuutoksen tähden.

– Vaikka tämä näkökulma ei ehkä ole suosittu, tahdon silti muistuttaa, ettei tiedeyhteisö ennakoi niin tapahtuvan. Sen sijaan on kyllä mahdollista, että muutos tekee joillakin maapallon alueilla elämisen mahdottomaksi tai hyvin hankalaksi, Tuppurainen totesi.

Kunnianhimoiset hiilineutraaliuden tavoitteet ovat hyväksi ja pakottavat oikeaan suuntaan.

Suomella tavoite on vuodessa 2035 ja koko Euroopalla vuodessa 2050.

– Tavoitteita seurataan vuosittain, Tuppurainen muistutti.

– Päästöjä pitää vähentää ja kulutustottumuksia muuttaa. Myös hiilen sidontaa täytyy edistää – ja siinä osuutensa on metsien istutuksilla ja hoidolla, Sipilä totesi.

Keskustelutilaisuuden lopuksi Keskitalo tiedusteli haastateltaviltaan, mikä luo vaikeiden asioiden keskellä toivoa.

– Pitää uskoa johonkin suurempaan – hyvyyden voiman uskolliseen suojaan, siteerasi ikuiseksi optimistiksi tunnustautuva Tuppurainen virren sanoin.

Sipilä puolestaan sanoi uskovansa, että kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisu.

Kyse on tahdosta.