Uutiset: Intialainen Vishal Mangalwadi toivoo länsimaiden palaavan koulujensa ja yliopistojensa kristillisille juurille

Paavo ei ollut täälläkään – Arhinmäki jätti vaalitentin väliin

 

Paavo Arhinmäki ei ollut Radio Dein studiossa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki jätti väliin valtakunnallisen kristillisen radiokanavan kuntavaalitentin torstaina. Arhinmäki ei perustellut poisjääntinsä syytä. Radio Dein kuntavaalitenttiin puheenjohtajaa saapui tuuraamaan kansanedustaja Eila Tiainen. Vuosi sitten Arhinmäki herätti huomiota jäämällä pois kirkon presidenttiehdokkaille järjestämästä Arvoilta-vaalitentistä.

Radio Dein lokakuun ohjelmistossa ovat keskiviikko- ja torstaiaamuisin kuultavat puoluejohtajien kuntavaalitentit, jotka jatkuvat vielä vaaliviikolla.

Tähän mennessä kanavalla on kuultu kuusi vaalitenttiä. Viimeisimpänä puoluejohtajana Radio Dein kuntavaalitentissä vieraili sosialidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen keskiviikkona.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on puoluejohtajista ainoa, joka jätti kristillisen radiokanavan tentin väliin. Arhinmäki ei perustellut poisjäämistään Radio Dein toimitukselle millään tavoin.

Kansallisen mediatutkimuksen mukaan Radio Dei on Suomen tunnetuin kristillinen media, kanavalla on 200.000 viikkokuuntelijaa. 640.000 suomalaista ilmoittaa kuuntelevansa asemaa satunnaisesti.

”Uskonnolliset asiat koulujen ulkopuolelle”

Radio Dein kuntavaalitentissä Paavo Arhinmäkeä tuurasi vasemmistoliiton kansanedustaja Eila Tiainen. Hän joutui vastaamaan puolueen puheenjohtajan puolesta muun muassa siihen, miksi vasemmistoliiton kulttuuriministeri on halunnut leikata konservatiivisiksi luonnehdittavien kristillisten järjestöjen valtionapua ja minkä takia vasemmistoliitto oli ainoa puolue, joka ei vastaanottanut 200-vuotisjuhliaan viettävän Suomen Pipliaseuran kansanedustajille lahjoittamia Raamattuja.

– Ministeri on varmaankin leikannut avustuksia muiltakin kuin kristillisiltä järjestöiltä, muun muassa kulttuurijärjestöiltä – ikävä kyllä. Ankeina aikoina joudutaan näitä asioita miettimään, vastasi Tiainen.

Vasemmistoliiton tavoitteena on erottaa kirkko ja valtio nykyistä selkeämmin irti toisistaan. Tämän tulisi puolueen mukaan näkyä muun muassa koulujen uskonnonopetuksessa.

– Mielestäni jokainen voi jakaa kristillisen, muslimien tai minkä tahansa perinteen lapsilleen sellaisessa muodossa kuin itse haluaa.

– Huolimatta siitä, että meidän kulttuurimme perustuu pitkälti kristinuskon perinteeseen, voisi olla niin, että kouluissa opetetaan historiaa ja ehkä elämänkatsomustietoa. Uskonnolliset asiat jokainen voisi hoitaa muualla. Luterilaiset voisivat järjestää oman opetuksensa ja muslimit omansa, Tiainen linjasi.

Vasemmistoliiton vaalitentti kuullaan uusintana Radio Deissä sunnuntaina 21.10. kello 20.30. Puoluejohtajien tentit ovat kuunneltavissa myös Radio Dei ohjelma-arkistossa.

Katso facebookiin perustettu ”Paavo ei ole täälläkään” -sivu.

Kuuntele, millaisia uudistuksia kansanedustaja Eila Tiaisen mukaan vasemmistoliitto olisi valmis tekemään uskonnonopetukseen ja voiko vasemmistolainen kuntapoliitikko olla missään kysymyksissä arvokonservatiivi:

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)