Korona oli viedä Arto Antturin hengen – samalla hengellinen todellisuus kirkastui uudella tavalla

 

– Jumala muistutti minua, että en ole omavoimainen. Jos hän ottaa hengityksen pois, minulle ei jää mitään. Hän pitää minua yllä, vaikka hän antaa minun joskus kehittää itselleni illuusion, että pärjäisin omillani. Jumala vetää meitä puoleensa rakkaudella, eikä hän pakota, Arto Antturi sanoo. Kuva: Sari Savela

Kun Arto Antturi taisteli hengestään sairaalassa, hän sai kokea Jumalan läsnäolon niin läheisellä tavalla, ettei hän ollut enää varma, haluaako sittenkään parantua.

Kukaan ei jaksaisi enää puhua koronaviruksesta, mutta puhummekin Arto Antturin kanssa aiheen vierestä. Koronavirus oli vain instrumentti – se oli miljöö Antturin hengelliselle kokemukselle.

Arto kävelee hautausmaalla, josta hän löytää sukuhaudan. Siinä lepää Arton isä, ja hiljattain Arto siunasi siihen tätinsä, Anna-Liisan. On kaunis päivä.

Videopuhelussa näkyy hautakiviä ja nuoria puita. Tuulee.

– Käyn katsomassa, missä kunnossa sukuhauta on, Arto sanoo, eikä vaikuta hengästyneeltä.

Arton kamppailu koronaviruksen kourissa oli eräänlainen kristillinen mediatapahtuma. Kun selvisi, että Arto oli huonossa kunnossa, koottiin rukousrintama. Sain itsekin kolmelta ihmiseltä tiedon, että Arto taistelee hengestään, vaikka en edes tuntenut häntä.

Nyt Arton kunto on tavallaan hyvä, mutta keuhkot eivät ole vielä ymmärtäneet kokonaan parantua. Niissä on jäänteitä tulehduksesta.

– Välillä tulee tarve köhiä.

– Kun pääsin sairaalasta, ei luvattu täyttä paranemista. Puolen vuoden päästä tehdään seuraava tarkistus. Näyttäisi siltä, että tämä menee ohi, että paranen kokonaan, Arto arvioi.

Koronavirus iski häneen maaliskuussa. Oli absurdia sovittaa kevään puheenaihetta omalle kohdalle.

– Että nyt se tuli mulle. Miten tämä nyt mulle tuli?

Artolle kehittyi kova kuume. Viikon verran hän sairasti kotona ja laihtui monta kiloa. Sairaus käynnisti erikoisen hengellisen prosessin, jossa oli jotain samaa kuin niissä ”kuolemanrajakokemuksissa”, joissa rajan takana käyneille ihmisille on ”näytetty asioita” menneestä elämästään.

Ruokahalu katosi mutta samalla makuaisti terävöityi. Yhtäkkiä Arto tiesi tarkalleen, mitkä ruoka-aineet ovat hänelle hyväksi ja mitkä eivät.

– Makean syöminen ja kahvin juominen loppuivat heti.

Samalla tapahtui vielä kummallisempaa. Arto alkoi nähdä selvemmin myös moraaliset valintansa. Mieleen nousi menneiden vuosien tapahtumia, ja Arto näki, missä hän oli toiminut väärin. Hän myös näki, mitä noissa tilanteissa olisi pitänyt tehdä.

Hengellinen prosessi kesti kauan.

Kesken kaiken Arton oli kuitenkin lähdettävä sairaalaan, koska hän ei enää pystynyt kunnolla hengittämään.

– Lääkärit sanoivat suoraan, että tätä tautia ei kunnolla tunneta.

Sen on täytynyt olla pelottavaa.

Rukoilijat aloittivat

Artoa hoidettiin niillä keinoilla, joista olemme lukeneet uutisista. Annettiin lisähappea. Annettiin myös sitä lääkettä, jota Donald Trumpin kerrottiin ottaneen. Oksikloriinia. Se on malarian estoon tarkoitettu lääke, josta luultiin olevan apua koronan hoidossa. Uusien tutkimusten mukaan se ei tehoa koronaan vaan päinvastoin.

– Kun jouduin sairaalaan, rukoilijat aloittivat. Vielä tänäänkin yksi ihminen, Anders, kertoi olleensa jatkuvassa rukouksessa puolestani. En ollut koskaan aiemmin tavannut häntä. Tutut ja tuntemattomat rukoilivat. Se oli ihan murskaava tieto. He taistelivat useita vuorokausia.

Arto kuvailee olleensa ”hiipumassa”.

– Happisaturaatio oli huono. Nelisen vuorokautta oli sellaista, että kunto meni alaspäin. Kun antibioottia annettiin, minulle selitettiin, että keuhkot reagoivat hitaammin kuin muu kroppa. Sain proteiinilisää, koska en ollut syönyt kahdeksaan vuorokauteen. Keuhkot huononivat ja lisähappea tarvittiin yhä enemmän.

Lääkäri tuli ilmoittamaan, että hän harkitsee Arton siirtämistä tehohoitoon, mikä olisi käytännössä tarkoittanut hengityskonetta.

– Mietin silloin tilastoja, joiden mukaan eloonjäämisennuste on siinä vaiheessa jo aika huono, Arto kertoo.

Hän ei tiedä, miksi elimistö alkoi juuri tuossa ratkaisevassa vaiheessa parantua.

– Mutta viikon verran minun piti vielä kamppailla hengityksen kanssa, Arto muistaa.

Tämä on kova tauti. Tänään taas jouduttu lisäämään happea. Keuhkot kovilla. Rukoilkaa, että virus hellittää.”, Arto kirjoitti Facebookissa 7.4. kun hän oli sairastanut 13 päivän ajan.

Arton Facebook-seinällä 277 ihmistä ilmoitti yhtyvänsä tähän rukoukseen.

– Hyväksyin, että saatan kuolla. Siinä tuli tietynlainen rauha. Koin, että se mitä minulle tapahtuu, on hyvä tie, ja asia on Jumalan kädessä. Minulla ei ollut Jumalaa kohtaan mitään moitetta.

– Rukoukseni sairasvuoteella paljastui pieneksi ja heikoksi, mutta Jumala otti sen vastaan.

Kenialaissyntyinen enkeli

Pandemian aikana on ollut esillä se tragedia, että omaiset eivät ole voineet olla sairastuneiden luona sairaalassa. Arto sanoo viihtyvänsä yksin, eikä hän osannut kaivata ketään vuoteensa viereen. Hän oli kuitenkin huolissaan vaimostaan Tiinasta, joka sairasti tautia kotona, lievempänä.

– Kerran minulla oli niin paha yskäkohtaus, että luulin oksentavani keuhkot lattialle. En saanut millään henkeä. Silloin kenialaissyntyinen sairaanhoitaja Lina lohdutti minua. Hän laski kätensä olkapäälleni ja kertoi, että hän rukoilee puolestani.

– Muuten hoitajat lähinnä hoitivat hommansa ja poistuivat. Lohduttavia keskusteluja ei käyty, Arto toteaa.

Hän palaa aiemmin mainitsemaansa hengelliseen prosessiin, joka alkoi kotona ja jatkui sairaalassa.

– Se muuttui sairaalassa nyyhkimiseksi. Oli siinä itsesääliäkin. En kehdannut itkeä ääneen, koska huoneessa oli muitakin.

– Tämä on oikeastaan aika arka asia, Arto myöntää.

– Kuumeiluun liittyi kummallinen houremaailma. Alitajunta toimi voimakkaasti. En osaa kuvailla tätä hyvin, mutta yritän.

– Makuaisti ja moraali olivat tavallaan yhtä. Väärin menneiden elämänvalintojen kohdalla tuntemus oli, että ”tämä on ihan selvää, miksi en tajunnut tätä aiemmin?”.

Selvempi näköala liittyi esimerkiksi avioliittoon.

– En nyt sanoisi, että minulta olisi puuttunut arvostus Tiinaa kohtaan. Tiesin, miten tärkeä hän on minulle. Nyt se tuli minulle kuitenkin selväksi uudella tavalla, joka oli enemmän kuin tietoa.

– Se oli maku siitä, että Tiina on uhrannut suuren osan elämästään minun hyväkseni. Ja mitä lahjoja hän onkaan minulle antanut esimerkiksi lastemme kautta. Se oli kokonaisvaltainen kokemus kaikesta hyvästä, mitä olen häneltä saanut, Arto kuvailee.

Toisaalta Arto koki syvää synnintuntoa.

– Se heräsi kuoleman mahdollisuuden edessä. Ymmärsin, että minulta oli puuttunut jumalanpelko.

– Olin ollut viikon sairaalassa, kun sain sinne Raamatun. Oli pitkäperjantai. Pystyin vihdoin istumaan ja aloin ahmia. Ehkä ajatus puuttuneesta jumalanpelosta heräsi silloin. Olin ollut liian itsevarma. Sananlaskut varoittavat siitä, ettei ihmisen tulisi omasta mielestään olla kovin viisas.

”Pyhää pitää kunnioittaa”

Antturi tarkentaa, että uudenlainen jumalanpelko on hänelle positiivista, eikä se ollut ”pelottavaa”.

– Minua ei ole lapsena peloteltu vihaisella Jumalalla. Olen ollut uhkarohkea, ja minua on täytynyt pidellä. Jumala on rakastava, mutta hän on pyhä. Pyhää pitää kunnioittaa.

– Jumala muistutti minua, että en ole omavoimainen. Jos hän ottaa hengityksen pois, minulle ei jää mitään. Hän pitää minua yllä, vaikka hän antaa minun joskus kehittää itselleni illuusion, että pärjäisin omillani. Jumala vetää meitä puoleensa rakkaudella, eikä hän pakota.

– Koronakokemus oli minulle rakkaudellinen muistutus Jumalalta: Arto, olen antanut sinulle paljon voimia. Muistathan sen?

Kun Arto oli viikon verran toipumislomalla kotonaan, hän ei pystynyt liikkumaan, joten oli aikaa ajatella lisää.

– Ymmärsin, että tämä selkeyden kokemukseni haalistuu. Siihen liittyi jopa haikeus.

– Kuvittele nyt. Tervehtyessäni ikävöin sairautta.

– Toisaalta halusin saada voimat takaisin, että pystyisin tekemään asioita.

Arto jatkaa, että heti kun ruumiin voimat palautuivat, ”Jumalan kohtaamisen välittömyys loitontui”.

– Tuli hätä, että miten ylläpidän kokemusta. Samalla kävi selväksi, että en ole tämän kokemuksen takia ihmisenä parempi. Edelleen olen hyvä niissä asioissa, joissa Jumala on siunannut ja huono niissä, joissa olen huono.

– Kun Jumala näyttää tällä tavalla asioita, herää kysymys, mitä pitää tehdä. Minä tajusin, että täytyy olla yhteydessä. En ajattele kirkko-organisaatiota vaan Kristuksen ruumista, Arto Tarkentaa.

Hän ilmoittaa ”hyvin varovaisesti”, että uusi aikakausi on alkanut.

– Tähän loppui Arto ensimmäisen elämä.

– Minulle on usein muistutettu, että Arto oli lapsena sellainen, että minä, minä, minä ensimmäisenä. Mutta kukaan ei elä täällä itseään varten. Elämme Kristuksessa ja myös kuolemme hänessä.

– Täytyy pitää huoli siitä, että se mitä teen, on muita varten, Arto pohtii.

Täti odotti

Helsingin Pitäjänmäen kirkkoherrana toimivan Antturin elämä uudistuu myös 1.9. alkaen, kun hän aloittaa Medialähetys Sanansaattajien uutena toiminnanjohtajana.

Asiaan liittyy tavallaan myös aiemmin mainittu Anna-Liisa-täti, jonka Arto hiljattain siunasi hautaan.

– Anna-Liisa lähti 1956 Keniaan lähetystyöhön. Hän lähetti sieltä kuvia. Olin tosi kiinnostunut Keniasta, ja pikkupoikana julistin, että tulisin jatkamaan tädin työtä. Anna-Liisa jaksoi 95-vuotiaaksi asti muistuttaa, että sinähän lupasit.

– Viime vuosina hän odotti jo kovasti taivaskutsua. Ilmeisesti hän joutui odottamaan niin kauan, että minut kutsuttaisiin Sansaan, Arto toteaa lämpimästi.

Arton tärkeimmät tulevaisuuden unelmat liittyvät ainakin perheeseen.

– Toivon, että suhteeni vaimoni kanssa saa kukoistaa. Minulla on kolme tytärtä, ja heidän kasvatuksessaan oli aikanaan kupruja. Kun työskentelin 1990-luvulla yliopistoteologina, laiminlöin heitä. Olin saanut kotona niin vahvan hengellisen kasvatuksen, että ajattelin sen automaattisesti riittävän.

– Jännä, että puhun menneisyydestä, kun sinä kysyt unelmista.

– Joka tapauksessa ihmiselle tärkeintä on se, millainen hän on läheistensä seurassa. Toivon, että vanhuudessani Jumala korjaisi sellaisia asioita, joita en itse ole osannut rakentaa.