Rovasti ja sarjakuvapiirtäjä Erkki Kuusanmäki haluaa, että hänen piirroksensa painottuisivat hyväntahtoisuuteen, vaikka ne olisivat kantaa ottavia.
Kuudennen kerroksen olohuoneesta avautuvat huimat näkymät. Saman kerrostalon tornista näkee kuulemma vielä paremmin – lähes koko Helsingin. Jossain soi hiljainen klassinen musiikki. Tai ainakin luulen niin. En ole varma. Voisivatko aivoni säveltää sellaista sen perusteella, mitä näen? Pöytään on katettu soma astiasto. Erkki ja Sirkku Kuusanmäki ovat asuneet tässä, Helsingin Johanneksenkirkon vieressä, 1980-luvulta asti. Erkki sai vuonna 1985 pappisvihkimyksen ja hänet määrättiin pastoriksi Johanneksen seurakuntaan, joka oli siihen aikaan itsenäinen. Nykyisin Johanneksenkirkko kuuluu Helsingin seurakuntayhtymälle, ja siinä toimii ruotsinkielinen Johannes församling.
– Siihen aikaan papin tuli asua kirkkonsa lähellä, Erkki kuvailee.
Tämän lehden lukijat tuntevat hänet Kuusanmäki-piirroksista, joissa Erkki ottaa terävästi ja joskus myös hauskasti kantaa kirkon ja herätysliikkeiden asioihin.
– Ennen kaikkea koen kuitenkin olevani eläkerovasti, rakkaan puolisoni aviomies ja kolmen rakkaan aikuisen lapsemme isä.
Sirkku Kuusanmäki käy halaamassa Erkkiä ja kutsuu tätä ihanaksi mieheksi. Sirkku työskentelee Töölön seurakunnassa diakonissana. Hän on Erkkiä viisi vuotta nuorempi ja näin ollen vielä työelämässä.
– Palvelin vuosina 2004-2012 myös kirkkoherrana maalaisseurakunnassa Nummella. Siellä oli vielä kinkeripiirejä ja vietettiin kylvön siunauksia ja sadonkorjuun kiitosjuhlia. Kaupunkilaispappi oppi, mitä tarkoittaa tuo koeteltu hengellinen sanoma ”käsi aurassa, sydän taivaassa”, Erkki kertoo.
– Virkaan asettamisen jälkeen tuli pyyntö kotikäynnille. Otin kalenterini esiin ja minua ystävällisesti opastettiin: ei noin, vaan sitten kun kuljet tästä ohi, katso onko luuta oven edessä vai ei.
Vuosina 2014-2018 Erkki palveli Espoonlahden seurakunnassa, ja viimeiset vuodet ennen eläkkeelle jäämistä jälleen Nummella.
Merellistä menoa
Kuusanmäkien kodissa on merihenkistä sisustusta. Erkki on pukeutunut laivaston huppariin. Johanneksen seurakuntaa palvellessaan hänen vastuualueisiinsa kuului Suomenlinna, jossa hän oli aikoinaan suorittanut myös merisotakoulun reserviupseerikurssin.
– Suomenlinnan aluepappina palvellessani miinalaiva Pohjanmaan päällikön lapset kävivät seurakuntamme päiväkerhoa ja häneltä tuli pyyntö, että voisinko lähteä tulevana kesänä määräaikaiseksi merivoimien sotilaspapiksi. Anoin virkavapautta ja menin siihen tehtävään. Siihen kuului viiden viikon koulutuspurjehdus lippulaiva Pohjanmaalla Maltalle ja takaisin.
Erkki näyttää valokuvan tuolta ajalta. Siinä vietetään kannella ehtoollista.
– Etiketin mukainen paikkani oli upseerimessissä, mutta ilmoitin aina välillä, että ruokailen muun kantahenkilökunnan, kadettien tai varusmiesten puolella, Erkki kertoo.
– Tällä hupparilla saa muuten aikaiseksi hyviä keskusteluja. Jotkut sanovat, että ”ai säkin olet ollut laivastossa”. Siitä päästään monesti hengellisiin asioihin, kun puheeksi tulee palvelujakso merivoimien sotilaspappina.
Pyhyyden tunto
Uskontiensä alkua Erkki kuvaa niin, että hänet kannettiin ”isän ja äidin huolta pitävillä käsivarsilla kastemaljan äärelle”.
Hengellisen heräämisen hän koki teini-iässä.
– Minun oli vaikea uskoa elävään Jumalaan, ja sanoin, että jos hän on elävä, näyttäköön sen minulle. Sitten oli sellainen tilanne, jossa Jumalan pyhyyden ja puhtauden tunto tuli minulle tavalla, jota en voinut psykologialla selittää.
Tämä tapahtui rippikouluiässä. Erkki huomauttaa, että kokemukset eivät kuitenkaan ole kristillisen uskon perusta, vaan ”tunteiden ja tunnelmiemme osalta saamme levätä Jumalan sanan varassa”.
– Mutta tämä juttu tapahtui ulkona kävellessä. Koin sydämessäni Pyhän Hengen kosketuksen. Rukoilin, että Jumala, jos olet tällainen, älä koskaan päästä minua enää pois. Siinä oli rakkaus, ja olin kyynelissä. Jumalalla on jokaiselle oma tapa esittää kutsunsa, minulle piti olla tällainen.- Sen jälkeen, nuorukaisena, oli kyllä monenlaista kompurointia kristittynä kasvamisessa. Mutta tiesin Jumalan tuntevan minut sisimpään asti, ja ymmärsin mihin suuntaan Hyvän Paimenen ääni minua kutsui, ristin juurelle, sovituksen sanoman luokse, Erkki pohtii.
Hän jatkaa, että elämän varrella ”ihmisen vanha luonto” tulee monesti esiin.
– Jos meidän päämme yläpuolella olisi sarjakuvista tuttu ajatuskupla, jossa ajatuksemme eri tilanteissa kävisivät ilmi, piilopaikkoihin taitaisi olla tungosta.
– Kristuksen luokse tullaan katumuksen kautta. Kyse ei ole tahtomme voimasta vaan sen suunnasta.
Piirtäjän tie
Piirtämisestä Erkki innostui jo lapsena. Hänellä oli esikuva: oma isoisä oli piirtänyt 1930-luvulla Koskenlaskija-tuotemerkin tukkijätkä-tunnuskuvan.
– Piirsin itse 17-vuotiaana Kalastajapoika-sarjakuvaa.
Ja hyvällä itseluottamuksella. Erkki marssi teoksensa kanssa Helsingin Sanomien toimitukseen.
– Lehti julkaisi sarjakuvaani kesän ajan.
– Opiskeluaikana ja sen jälkeen piirsin Sana-lehteen. Myöhemmin Askeleeseen ja Kotimaahan. Suurempi 10 vuoden projekti oli Suomen Kuvalehdessä. Nyt olen piirtänyt vuosien ajan Elämä-lehteen.
Selaamme Erkin vanhoja töitä Suomen Kuvalehdestä vuodelta 2008. Ulkoministeri Alexander Stubb ajamassa polkupyörällä, jossa on nelisakaraiset nato-tähdet renkaina. Silloinen presidentti pysäyttää ja pyytää vaihtamaan kesärenkaisiin.
– Kantaa ottavassa piirroksessa on valittava vain yksi näkökulma, kun esimerkiksi kolumnissa niitä voisi olla useita. Olen pyrkinyt siihen, että piirroksissani olisi hyväntahtoisuutta mukana. En ole halunnut tehdä ironiaa sen itsensä vuoksi.
– Kun piirsin vuoden 2001 WTC-iskujen aikaan Suomen Kuvalehteen, täytyi tyylilaji muuttaa lennosta. Tapani Ruokanen oli päätoimittajana ja soitin, että minulla on ihan väärä aihe menossa. Hän sanoi, että sulla on kolme tuntia aikaa tehdä uusi piirros.
– Piirtäminen on kuitenkin ollut itselleni lähinnä vapaapäivien harrastus, Erkki lisää.
Suomettunut kirkko
Vain yhden kerran lehti on kieltäytynyt julkaisemasta Erkin piirroksen. Tämän kunnian saa Sana-lehti.
– Yksi Neuvostoliiton aikaisen ortodoksikirkon päämiehistä oli vierailemassa Suomessa silloin. Toimittaja kysyi tältä Neuvostoliitossa olleesta vainotusta maanalaisesta seurakunnasta. Kirkonjohtaja vastasi, että ei sellaista ole. Piirsin tilanteesta kuvan, jossa kukko lauloi, kun johtaja vastasi näin.
Sana-lehti oli siis siinä määrin suomettunut?
Erkki miettii, nauraa ja miettii.
– Näinkin sen voi ilmaista. Kyllä meidän koko kirkkomme oli suomettunut. Se tuli ilmi esimerkiksi silloin, kun uskonsa tähden Romanian vankiloissa kärsineen Richard Wurmbrandin vierailuja yritettiin järjestää kirkkoihimme 1970-luvun puolivälissä. Lähtökohtaisesti kirkon ovet pysyivät kiinni.
Lotat valvoivat
Elämä-lehden piirroksissa Erkki on pitänyt ahkerasti esillä myös ”herätysliikkeiden näkökulmaa”.
– Lähtökohta on se, että pitäisi antaa tilaa. Jos annamme tiettyyn suuntaan tilaa, pitäisi antaa myös toiseen suuntaan.
– Ihmisen syvin kaipuu on se, että syntinen ihminen kohtaa syntisten Vapahtajan. Jos se jää pois, kristillisen uskon sanoma armosta ja anteeksiantamuksesta peittyy jollain muulla. Siitä tulee väline muille aatesuuntauksille.
Erkin mukaan lähtökohta kaikkeen kommunikaatioon löytyy muun muassa 1. Pietarin kirjeestä: ”Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.”
Tapaamisen kohokohta koittaa, kun kiipeämme ullakoiden läpi alussa mainittuun torniin. Koko kantakaupunki tosiaan näkyy.
– Jos katsot tuohon suuntaan, niin yksi lippu liehuu.
Siellä on Tehtaankatu ja Venäjän suurlähetystö.
Erkki kertoo, että viime sotien aikana ilmavalvontaa suorittaneet lotat varoittivat täältäkin käsin vihollisen punatähtisten koneiden lähestymisestä.
Nyt tornissa lähinnä vilvoitellaan, kun on käyty saunassa.
Pukuhuoneessa on pöytälätkä ja muita pelejä. Sinne on myös viety Raamattu ja Katekismus.
Papin tekosia.
