Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous kokoontuu syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa Vaasassa 1.–2.9.2026.
Piispat osallistuvat viikkomessuun maanantaina 31.8. Vaasan kirkossa (Kirkkopuistikko 24) kello 18.00. Viikkomessussa liturgina on Tuuli Kela, avustavana pappina Monica Metsäranta ja kanttorina Sini Usmi. Messu on avoin kaikille.
Kokouksen asialistalla on piispainkokouksen työjärjestys, joka hyväksyttiin sisällöllisesti kesäkuun kokouksessa. Tarve uuteen työjärjestykseen juontuu Kirkkohallituksen muutoshankkeesta, jonka säädösmuutokset kirkolliskokous vahvisti 8.5.2026.
Käsittelyyn tulee avustus kansainvälisten ja ekumeenisten yhteyksien rahastosta Ruotsin kirkolle Faith and Order -komission kokouksen järjestämiseen sekä avustushakemus Finnish Southern Africa Cooperation Institute (FSAI) -instituutin toiminnan turvaamiseksi.
Asialistalla on kirkollista koulutusta käsittelevä koulutuskatsaus vuosilta 2024–2025. Lisäksi jatketaan keskustelua, miten kirkko voi tukea teologian opiskelijoita ja työuransa alkuvaiheessa olevia pappeja. Asiasta käytiin lähetekeskustelu tammikuussa, ja se lähetettiin jatkovalmisteluun piispainkokouksen kansliaan.
Piispainkokouksen uutena pääsihteerinä aloittaa Anna-Kaisa Inkala 1.9.2026 alkaen. Nykyinen pääsihteeri Kari Kopperi jää silloin eläkkeelle.


