Uutiset: Intialainen Vishal Mangalwadi toivoo länsimaiden palaavan koulujensa ja yliopistojensa kristillisille juurille

Näin päättyi painiottelu pyhäpäivänä

 

Hörpin kahvia seurakunnan ala-salissa pystypöytään nojaillen. Vahtimestari esittelee vieressään seisovan miehen ja sanoo pilke silmäkulmassa, että jos haluaa kokeilla voimiaan, tästä löytyisi vastusta. Painijalla on leveät olkapäät ja suuret lihakset. Mies on kulkenut pitkän matkan tähän hetkeen. Hän kuuntelee höpötyksiämme ja sanoo:

– Kaikki on turhaa.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Ehkä hän ei tiedä, että ei ole sopivaa pilata tunnelmaa tai tuoda jyrkkiä mielipiteitä ohikiitävään hetkeen. Hymyilen ja nyökkään ymmärtäväisesti maahanmuuttajalle. 

Mies katselee kulmiensa alta. 

Jatkan jutustelua, mutta mies toistaa sanansa. 

– Kertakaikkiaan, mietin, että on se kumma, kun ihminen ei saa kahviansa rauhassa juoda.

Painija tuijottaa minua kuin osaisi lukea ajatukset, nojautuu kohti ja sanoo:

– Opiskelu on turhaa.

– Johan on, henkäisen. 

Arpa on heitetty. Tunnen itseni. En vain pysty vastustamaan haasteita. Kilpailuhenkisenä mietin, riittääkö keski-ikäisellä ketteryyttä. Höpsistä, en epäile, etteikö minusta löytyisi räjähtävää alkuvoimaa, pitää vain luottaa itseensä, ajattelen epäröimättä.

 

Hyvä on, kokeillaan voimia.

 

Sunnuntai-iltapäivän peli on puhallettu käytiin, ei ole tarkoitus satuttaa toista, sellainen ei olisi edes sopivaa perinteisessä pöytäpainisssa, mutta kyllä minä tosissani etsin tilaisuutta näyttää taitojani. Otsalohkomme kolahtavat pahaenteisesti ja tunnen hengityksen kasvoillani miehen murahtaessa:

– Auto on turhaa, talo on turhaa, hän luettelee turhuuksien turhuuksia ja henkeään vetämättä, julistaa, että raha on turhaa, lamput, matot, käsilaukut ja kivimuurit, kaikki. Portit ja postilaatikot, kattokruunut, pöytähopeat, pullea osakesalkku ja moitteeton puku, kiillotetut kengät ja kesärenkaat, uima-allas ja aurinkovarjo, turhuuksien turhuutta.

– Kirsikka kakun päällä?

– Kyllä! painikaveri vääntää kättäni epämukavaan asentoon, ja mietin, että autosta voisin luopua, jos olisi kevyenliikenteenverkosto, toimiva vehje ja varusteet. Vapaudun hetkeksi otteesta. Taistelen irti ahtaasta tilasta ja mietin, että ehkä voisin kulkea pyörällä, ai mutta niinhän minä teenkin. 

 

Haastaja puskee päälle ja sanoo, että ihminen ei tarvitse tavaraa.

Venkuloin vastaan ja puuskutan, kuinka oikeassa hän on ja väärässä, että kyllähän ihminen kodin tarvitsee ja sängyn ja peiton ja peilin ja punaa huuliin. Noin, olen vapaa otteesta. Seisomme edelleen ja mietin, kuinka kauan erä kestää, jallitusta on mielestäni jatkunut jo riittämiin. Päätän tehdä nopean siirron ja siivota häiriötekijän pois pöydästä. 

Sydän lyö kahtasataa, ponnistan, tartun ja tajuan, että painikaveri ei liikahda. Jässikkä ei ole moksiskaan rouva mörssäristä, eikä hän epäröi jatkaa:

– Kaikki on turhaa, hän huutaa yli ympäröivän metelin.

 

Taitojen puuttuessa,

meinaan alkaa ilkeäksi.

 

Muistutan itseäni säännöistä. Voittajaksi voidaan valita myös painija, joka on saanut vähiten varoituksia. Vielä en ole saanut yhtään, mutta tiedän ylituomarin tarkkaavan oikeudenmukaisuutta.

– Mikäs sitten on tärkeää?

Äijä arvioi minua kuin miettien, kannattaako edes vastata, ottaa askeleen taaksepäin ja hörppää kahviaan. Kertoo, kuinka on töissä vanhainkodissa ja hoitaa päivittäin yksinäisiä. Kuinka osastolla köpöttelee vanhuksia, joita kukaan ei käy tervehtimässä.

– Lääkäri, jonka aivot olivat hänen voimansa, on menettänyt muistinsa. Hän ei ole enää tässä maailmassa ja kukaan, joka ennen hänet tunsi, ei tule moikkaamaan.

 

Painikaveri ei pyydä minua keksimään ihmisenä olon oikeaa kaavaa tai lisäämään uutta suoritusta listalleni, hän vain toteaa, että laitoksessa, jossa työskentelee, asuu liian monta tyyppiä, joilla aikanaan oli mahdollisuus valita, mihin aikansa käyttävät ja mikä tässä elämässä on tärkeää. 

 

Hiki puskee pintaan miettiessäni, kuinka tulisi toimia. Vastustaja näkee epäröinnin ja nappaa otteeseensa. Mätkähdän kuin rätti lattialle. Peli päättyy siltatilanteeseen ja aivan kuin viisi pistettä eivät riittäisi, hän viimeistelee voittonsa karjaisemalla:

– Perhe on tärkein! Pidä huolta lapsista.