Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

 

Kirjassani Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe (Perussanoma 2020) kuvaan aktivistien kampanjoita niitä vastaan, jotka puolustavat lasten perustavia ihmisoikeuksia, oikeutta isään ja äitiin ja oikeutta sukupuoliseen ja seksuaaliseen koskemattomuuteen.

Kampanjoissa käytetään kolmiosaista taktiikkaa:

1) Aktivistit leimaavat lasten oikeuksien puolustajat homofobian ja transfobian kaltaisilla tunneilmaisuilla.

2) Aktivistit tuhoavat lasten oikeuksien puolustajien mainetta, vetävät heitä oikeuteen ja pyrkivät saamaan heidät erotetuiksi työpaikoistaan. Kansanedustaja Päivi Räsänen on neljän eri esitutkinnan kohteena. Aito avioliitto -yhdistyksen toiminnanjohtajaa Susanna Koivulaan kohdistettu häirintä kertoo siitä, että aktivistit pyrkivät saamaan jopa kirkon työntekijän erotetuksi virastaan, jos hän uskaltaa julkisesti puolustaa ydinperheen merkitystä.

3) Aggressiivista politiikkaa toteuttaessaan aktivistit uhriutuvat ja kyynelehtien kertovat turvattomuuden tunteistaan, joita he kokevat kohdatessaan ihmisiä, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.

Setan mainoskampanja Googlessa

Seta on huolissaan kirjastani, koska siinä paljastan ne epärehelliset strategiat, joiden avulla aktivistit pyrkivät tukahduttamaan keskustelua lapsen oikeudesta seksuaaliseen koskemattomuuteen.

Aktivistien ohjelmaan kuuluu heikentää ydinperhettä ja ohjata nuoret seksuaaliseen kokeiluun perustuvaan elämäntapaan välittämättä siitä, että tällainen elämäntapa altistaa nuoret hyväksikäytölle.

Sananvapautta puolustavan kirjani julkaisemisen jälkeen Seta alkoi Googlessa mainostaa Setan valtakunnallisen pääsihteerin Kerttu Tarjamon pari vuotta aikaisemmin kirjoittamaa blogia: ”Puolimatka jatkaa tieteen kaapuun puettujen homofobisten ennakkoluulojen revittelyä.”

Homofobian ja transfobian kaltaiset, vailla selkeää merkitystä olevat tunnesanat synnyttävät välittömän tunnereaktion ihmisissä, vaikka niiden tarkka merkitys jää epäselväksi. Mitä vähemmän perusteluja esitetään, sitä vähemmän ihmisten itsenäinen ajattelu aktivoituu, mikä maksimoi demagogian vaikutusvoiman. Kyse on pitkälle kehitetystä julkisuuspelistä.

Homofoobikoksi leimataan jokainen, joka puolustaa lapsen oikeutta isään ja äitiin. Puhe lapsen oikeudesta vaiennetaan, koska se paljastaa aktivistien tavoitteiden epäoikeudenmukaisuuden ja epäinhimillisyyden. Muuttamalla avioliittokäsitys sukupuolineutraaliksi, heikennetään isä-äiti-lapsi kolmoissidoksen tukena olevia yhteiskuntarakenteita ja terveen yhteiskunnan perustaa.

Aggressiivisten kampanjoiden tarkoituksena on vaientaa kriittinen keskustelu ja luoda yhteiskunta, jossa kukaan ei uskalla kyseenalaistaa aktivistien sukupuoli- ja seksuaali-ideologian iskostamista lapsiin päiväkodeissa ja kouluissa.

Vihapuhelakien avulla aktivistien sukupuoli- ja seksuaali-ideologia suojataan kritiikiltä. Näin luodussa yhteiskunnassa valtio päättää lasten kasvatuksesta. Vanhemmilta viedään oikeus puuttua lapsensa sukupuolisiin valintoihin edes kotikasvatuksessa. Tällainen puuttuminen on jo määritelty perheväkivallaksi Brittiläisen Kolumbian oikeusistuimessa. (A.B. v. C.D. and E.F, 2019BCSC 604, pykälä 21, 72.)

Lasten oikeuksien puolustajia verrataan rottiin

Lapsen oikeuksien riistoa on mahdotonta puolustaa järkiargumenteilla. Siksi tarvitaan tunteisiin vetoavaa propagandaa.

Jakamalla kunniarotta-antipalkintoja lasten oikeuksien puolustajille Seta turvautuu kommunistisen ja fasistisen propagandan käyttämään demagogiaan, jossa ihmisiä verrataan syöpäläisiin tarkoituksena herättää vastenmielisyyden ja inhon tunteita.

Minulle antamaansa rottapalkintoa Seta perusteli näin: ”Niin sanottujen perinteisten perhearvojen puolesta puhuessaan Puolimatka tuo usein esiin lasten hyvinvoinnin, vaikka hänen näkemyksiään ovat vastustaneet useat kasvatustieteen asiantuntijat.”

Lapsen hyvinvointia puolustaessaan ei siis ole luvallista olla eri mieltä Setan kantaa tukevien ”asiantuntijoiden” kanssa.

Tampereen yliopiston lastenpsykiatrian professorille Tuula Tammiselle antamaansa rottapalkintoa Seta perusteli sillä, että Tamminen vastustaa hedelmöityshoitojen käyttämistä isättömien lasten tuottamiseen.

Koska perhetutkimus todistaa niin vahvasti isän ja äidin tärkeydestä lapsen hyvinvoinnille, Seta pyrkii vaientamaan tämän tiedon levittäjiä. Setan toimintatapa herättää ikäviä muistoja ajasta, jolloin juutalaisvainoja perusteltiin vertaamalla heitä syöpäläisiin.

Lasten identiteetin horjuttaminen

Ydinperheen hajotessa lapset menettävät identiteettinsä keskeisen rakennusalustan ja altistuvat suurelle inhimilliselle kärsimykselle. Kuitenkin aktivistit pitävät suurena rikoksena asettaa lapsen perustavat ihmisoikeudet aktivistien seksuaalisia mieltymyksiä tärkeämmiksi.

Lapsen identiteettiä horjutetaan, kun heitä päiväkodista asti ohjataan kyseenalaistamaan oma sukupuolensa ja heitä rohkaistaan seksuaaliseen kokeiluun perustuvaan elämäntapaan. Tällaiseen elämäntapaan tottuneina heidän on vaikeampi luoda eheitä ja vakaita avioliittoja ja perheitä, jotka tarjoaisivat lapsille turvallisen kasvuympäristön.

Professori Douglas Farrow tavoittaa asian ytimen; Kun kehon merkitys mitätöidään ja sen sijaan asetetaan subjektiivinen kokemus, menetämme yhteisöllisen kykymme erottaa toisistaan todellinen ja haluttu, objektiivinen ja subjektiivinen, tosiasiat ja epätotuudet, totuus ja erehdys. Tällainen yhteisö ei pysty enää puolustautumaan mielikuvien ja epätotuuksien avulla toteutettua manipulaatiota vastaan.

Eliitille rajoittamaton seksuaalinen vapaus

Jotkut rikkaimmista ja etuoikeutetuimmista eliitin jäsenistä haluavat luoda yhteiskunnan, jossa ei aseteta mitään rajoituksia heidän mielihalujensa toteuttamiselle. Heidän ohjelmansa ydin on ilmaistu Yogyagartan periaatteissa (YP), jotka Seta pyrkii saattamaan osaksi Suomen lainsäädäntöä.

YP 2f kieltää asettamasta mitään seksuaalista elämäntapaa toista paremmaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että seksuaalisuuden ja sukupuoli-ilmaisun alueella ei tulisi olla mitään, mitä yhteiskunnassa pidetään turmeltuneena, perverssinä tai haitallisena.

Professori Farrow’n mukaan tämän periaatteen avulla pyritään poistamaan kaikki esteet siltä, että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset saavat tehdä mitä haluavat. Tässä on Farrow’n mielestä aikamme sukupuoli-ideologian kaikkein vakavin ongelma.

Kirjallisuus

Farrow, Douglas (2015) Desiring a Better Country: Forays in Political Theology. McGill-Queen’s University Press.

Farrow, Douglas (2017b) The Politicization of “gender” – Disfiguring of the West. Youtube 9.7. 2017. https://www.youtube.com/watch?v=K-qVuq6Ux1Y

Farrow, Douglas (2017c) “The Right to Be Yourself? Gender Identity as the Baptism of Autonomy.” First Things, 3.9. 2017.

https://www.firstthings.com/web-exclusives/2017/03/the-right-to-be-yourself

Farrow, Douglas (2019) “The New Family Violence”. First Things 5.8. 2019.

https://www.firstthings.com/web-exclusives/2019/05/the-new-family-violence

Farrow, Douglas (2020) “No More Lies: Exposing the Roots of Gender Ideology.” Catholic World Report, 25.4. 2020.

https://www.catholicworldreport.com/2020/04/25/no-more-lies-dissenting-from-gender-ideology-and-the-trans-phenomenon/

Puolimatka ,Tapio (2020) Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe. Perussanoma.

https://tapio.blog/kirja-saanko-luvan-sanoa/

Tarjamo, Kerttu (2018) Puolimatka jatkaa tieteen kaapuun puettujen homofobisten ennakkoluulojen revittelyä.

https://seta.fi/2018/08/16/puolimatka-jatkaa-tieteen-kaapuun-puettujen-homofobisten-ennakkoluulojen-revittelya/

The Yogyagarta Principles. https://yogyakartaprinciples.org/principles-en/