Professori Miikka Ruokasen mukaan muslimien suuri syntyvyys näyttää johtavan siihen, että vuosisadan lopulla maailman suurin uskonto on islam. Globaalin etelän kirkot voisivat näyttää, miten kristinuskon kuihtuminen lännessä voi vielä kääntyä kasvuksi.
Tuoreiden uskontotilastojen mukaan kristinusko on edelleen maailman suurin uskonto, mutta ero islamiin kaventuu.
Tällä hetkellä kristillisiin kirkkoihin kuuluu 32 prosenttia ja islamiin 25 prosenttia maailman väestöstä.
Akateemisen Brill-kustantamon tänä vuonna julkaiseman World Christian Database -tilastoarvion mukaan vuonna 2075 kahden suurimman maailmanuskonnon kannattajamäärien ero on pienentynyt huomattavasti.
Jos nykyinen kehitys jatkuu, kristittyjä olisi vuonna 2075 vähän alle 36 prosenttia ja muslimeja hiukan yli 33 prosenttia maailman väestöstä.
Tilastoja tarkasteltiin tänään Helsingin yliopiston järjestämillä teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä professori Miikka Ruokasen johdolla. Hän toimii Kiinan Nanjingin teologisen seminaarin systemaattisen teologian professorina ja piti työpajaesitelmänsä etänä Kiinasta.
– Nykyisellä kasvuvauhdilla on hyvin todennäköistä, että vuosisadan lopulla islam on maailman suurin uskonto, Ruokanen totesi.
Tilastoennusteiden äärellä professoria kiinnostaa sekin, että tieteen ja teknologian kehityksestä huolimatta uskonnottomien ihmisten määrän ei ennusteta enää kasvavan.
– Tällä hetkellä 11 prosenttia maailman asukkaista on uskonnottomia. 50 vuodessa heidän määränsä tipahtaa seitsemään prosenttiin.
Kristinusko jatkaa kasvuaan etelässä
Pitkään on jo puhuttu siitä, että kristinusko ei enää ole läntinen uskonto. Globaalin etelän kristillisiin seurakuntiin kuuluu maailman kristityistä jo 69 prosenttia. Ennusteen mukaan viiden vuosikymmenen kuluttua luku on jo 82.
Samassa ajassa Euroopan kirkot – Venäjä mukaan luettuna – menettävät 28 prosenttia jäsenistään.
– Kristinusko elää nyt historiansa suurinta muutosprosessia. Painopiste on siirtymässä Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta Aasiaan, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Tämä koskee sekä erilaisia protestanttisia suuntauksia että katolista kirkkoa.
Ruokasen mukaan kasvaville kirkoille on tyypillistä vahva luottamus uskonnollisiin totuusväitteisiin.
– Jumala on ilmaissut itsensä ihmisille ymmärrettävällä ja velvoittavalla tavalla. Ihmisen kutsumuksena on ottaa vastaan Jumalan ilmoitus ja armo sekä sitoutua hänen tahtoonsa, Ruokanen totesi.
Hänen mukaansa globaalin etelän kirkoille on leimallista myös luottamus Jumalan sanaan ja sen ahkera käyttö.
– Jumalan elävää sanaa julistetaan Pyhän Hengen antamalla arvovallalla.
Vain Jumala-keskeinen usko tyydyttää
Ruokasen mukaan vain Jumala-keskeinen uskonto tyydyttää ihmisen syvimmän uskonnollisen tarpeen. Aito uskonto nojaa hänen mukaansa ”Perimmäiseen Todellisuuteen”.
– Uskomukset, hengellinen elämä ja eettiset normit perustuvat siihen, miten Perimmäisen Todellisuuden uskotaan ilmaisseen itsensä ihmiskunnalle ja miten ihmisillä voi olla yhteys Perimmäiseen Todellisuuteen.
Kristinuskon latistaminen psykologiseksi narsististen tarpeiden tyydyttäjäksi tai yhteiskunnalliseksi poliittiseksi ohjelmaksi tuhoaa kristinuskon varsinaisena uskontona.
– Voisimme puhua länsimaisesta kvasikristinuskosta, joka kyllä käyttää kristinuskon kieltä, mutta kieltää sen varsinaisen sisällön.
Ruokasen mukaan monet länsimaiset kirkot ovat omaksuneet ihmiskeskeisen uskonnon idean, jossa totuus on suhteellinen.
– Emme tarvitse oppia, rakkaus riittää, Ruokanen kärjisti suhteellisen totuuskäsityksen ilmenemistä.
Hänen mukaansa länsimaiset kirkot jatkavat kuihtumistaan, jos ne jäävät ”opillis-intellektuaaliseen nihilismiinsä”.
– Silloin kristinuskon julkinen vaikutus ja rooli hiipuvat.
Armon voimassa
Kristinuskon keskeinen ero muihin uskomusjärjestelmiin on Miikka Ruokasen mukaan armo, jonka sisältönä on Jumalan Pojan inkarnaatio, Kristuksen ristin sovitusuhri ja Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus.
– Nämä klassisen kristinuskon keskeisimmät sisällöt kantavat globaalin etelän kirkkojen julistusta ja opetusta.
Tämän rinnalla Ruokanen mainitsee Pyhän Hengen, joka tekee Kristuksen todellisesta läsnäolosta koettavaa.
– Hengen vaikuttama monimuotoinen rukous- ja liturginen elämä on vahvaa. Pyhän Hengen kristityille antamat erilaiset kutsumukset ja karismat korostuvat.
Ruokasen mukaan lähes kolmannes maailman kristityistä voidaan luokitella ”karismaattisiksi” tai ”uushelluntailaisiksi”, ja heidän suhteellinen osuutensa kasvaa kaiken aikaa.
Tunnustusten jälkeinen aika
Kolmantena etelän kirkkojen kasvun syynä Miikka Ruokanen pitää Raamatun asemaa opillisen identiteetin ja ykseyden perustana.
Raamatun tulkinnan kivijalkana hän mainitsee jakamattoman kristikunnan ekumeeniset uskontunnustukset sekä niiden luovan soveltamisen ympäröivään kulttuuriin ja yhteiskuntaan.
– Jälkitunnustuskuntaisessa seurakunnassa korostuvat Jumalan sanan saarna, eukaristian pohjalle rakentuva ja kontekstualisoitu jumalanpalveluselämä, seurakunnan uudenlaiset rakenteet sekä maallikkovastuu.
Kasvavien kirkkojen tunnusmerkkeihin Ruokanen luki myös evankelioinnin, lähetystyön ja diakonian. Diakonia on profeetallista palvelemista, jossa samaistutaan heikoimmassa asemassa oleviin, sekä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamista kaikille.
– Tämän toiminnan perustana on uudelleen löydetty luomisen teologia. Siinä Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten arvo on ääretön, ja ihmisellä on aktiivinen vastuu Jumalan luomakunnasta.
Lähetys on elävän kirkon tunnusmerkki
Ruokanen ruoti myös länsimaisten kirkkojen muuttunutta missiologiaa.
– Evankeliumin vieminen sinne, missä Kristusta ei vielä tunneta, on kuihtumassa pois. Vain harva eurooppalainen kirkko lähettää enää lähetystyöntekijöitä. Kirkko, joka ei enää osallistu Kolmiyhteisen Jumalan omaan missioon tässä maailmassa, on menettämässä uskonsa Kristuksen evankeliumin ehdottomaan totuuteen.
– Kirkot, jotka luopuvat tarjoamasta evankeliumia kansoille, ovat vajonneet totuusrelativismin tilaan: Ei ole Jumalan totuutta tai Kristuksen evankeliumia, joka pitäisi välittää niille, jotka eivät Kristusta tunne. Kirkko, joka ei suuntaudu ulospäin, sekularisoi ja marginalisoi itsensä ja kuihtuu pois.
– Näin meille on käymässä Euroopassa. Tänä päivänä missä tahansa Euroopan suuressa kaupungissa suurin osa tunnustavista ja aktiivisista kristityistä on globaalista etelästä tulleita maahanmuuttajia. Kenties globaalin etelän kristillisyys tarjoaa eurooppalaisille kirkoille mahdollisuuden uudistua.
Jos näin käy, tilastojen ennusteet voivat vielä muuttua.
Tarjolla satoja esitelmiä
Teologian ja uskonnontutkimuksen päivät järjestetään tänä vuonna neljännen kerran. Päiville osallistuu noin 400 alan ammattilaista ja opiskelijaa. Teemana on uskonto ja teologia epävarmuuksien aikana. Päivillä kuullaan yhteensä reilut pari sataa esitelmää teologian ja uskonnontutkimuksen eri aloilta.
Järjestäjinä toimivat useat teologiset ja uskonnontutkimuksen seurat yhteistyössä muun muassa Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan ja Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen kanssa.
