Teemu Keskisarja: ”Vuosi 1918 on Suomen kirkon verisin häpeätahra – se on ainoa asia, jota kirkon tulisi pyytää anteeksi”

 

Teemu Keskisarjan luento lähetettiin Suomen Raamattuopistosta Kauniaisista. Kuva: Petri Vähäsarja.

Historioitsijan mukaan vaikutusvaltaisella papistolla olisi Suomen sisällissodan aikana ollut mahdollisuus pelastaa tuhansien ihmisten henki.

Teemu Keskisarja sanoi Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä kirkon tehneen Suomessa 1200-1800-luvuilla niin paljon hyviä töitä, että hän pystyisi ”paasaamaan niistä uskonnonvastaisille ihmisille tuntien ajan”.

– Jos joku pirulainen saa 2020-luvulla päähänsä tuhopolttaa vanhan kirkon, hän polttaa samalla koulun, konserttisalin, sosiaalitoimiston ja paikkakunnan ainoat mielenterveyspalvelun.

Par.Aviol. Neliöb.14.5.-9.6. MJa

– Kirkko ei ollut 1600-1700-lukujen Suomessa mikään ilopilleri vaan kipulääke, todella tehokas opiaatti, Keskisarja kuvaili.

Hän jatkoi kertomalla tuon ajan ”ruotusotilaista”, joita lähetettiin esimerkiksi Riikaan tai Narvaan sotimaan ei-minkään-asian puolesta Ruotsin kuninkaan nimissä.

– Sotilaat jättivät lähtiessään lopulliset jäähyväiset omaisilleen, ja kirkonkirjoissa heidät merkittiin jo etukäteen kuolleiksi.

– Näännyt tautisessa leirissä, jossa kaivo ja käymälä on sama reikä, ripuloit suolesi ulos punataudissa tai otat kanuunankuulan nivuseen ja peitsen selkään. Samalla ajattelet, että vanhempasi kotona on kidutettu kuoliaaksi ja muija raiskattu.

– Mikä näitä ihmisiä saattoi lohduttaa, paitsi uskonto, Keskisarja pohti.

– Kun isänmaa oli abstraktio ja koti tuhannen päreinä, hän jatkoi.

Modernit papit

Keskisarja totesi, että 1800-luvulla kirkko ”onnistui imemään herätysliikkeistä tarvitsemansa uutuudet”. Samalla vuosisadalla papit eivät olleet mitään konservatiivisia jääriä vaan monialaisia ja moderneja vaikuttajia.

– Pappi oli se, joka ensimmäisenä kylvi perunaa, perusti kansakoulua ja järjesti yhdessä lukkarin kanssa isorokkorokotuksia.

Suomen historiassa on Keskisarjan mielestä ollut erityisen merkittävää, että toisin kuin katolisessa kirkossa, papisto on saanut jatkaa sukua.

– Säästyttiin institutionaaliselta pedofilialta ja syntyi lisää suurmiehiä. Pappien selibaatti ei ole koskaan johtunut Raamatusta vaan kirkkoruhtinaista. Sen kumoaminen luterilaisuudessa on ollut siunauksellinen tapahtuma. Laskekaapa 1800-luvulta alkaen, kuinka monta suurmiestä eri aloilta on kasvanut suomalaisissa maalaispappiloissa.

– Sukupuut todistavat, ettei uskonto ole Suomen historiassa pato vaan koski.

Evankelis-luterilainen kosto

Mutta kirkon historiaan kuuluu Suomessakin asioita, joita on syytä hävetä.

– Minä en kannata mitään anteeksipyyntöjä naisten tai seksuaalivähemmistöjen kohtelusta, koska luterilaiset ovat olleet heitä kohtaan kaikkein suvaitsevaisimpia. Suomi on esimerkiksi siitä harvinainen maa, ettei homoseksuaaleja ole vainottu verisesti. Vain yhden teloituksen olen Suomen historiasta löytänyt. Yleisesti ottaen Lutherin kaksi regimenttiä on vakauttanut suomalaista yhteiskuntaa.

– Vuosi 1918 on ainoa asia, jota Suomen kirkon pitäisi pontevasti pyytää anteeksi. Siinä kirkolla on melkein verivelka kontollaan. Papit olivat tuolloin vaikutusvaltaisia ja ainoita moraalin ammattilaisia. Kuitenkin heidän joukossaan rauhantekijät olivat vähissä. Papit uskoivat, että punaiset ansaitsivat kuolemanrangaistuksen. Jos jokin ryhmä olisi voinut hillitä teloituksia, niin papisto. Viipurissa esimerkiksi yksi kappalainen sai liikanimen Lucifer, koska hän osallistui aktiivisesti teloituksiin.

– Punaiset kyllä murhasivat useita sielunpaimenia, mutta evankelis-luterilainen kosto oli armoton. Ihmettelen, että niin vähän ihmisiä erosi kirkosta, kun uskonnonvapaus koitti vuonna 1920.

Kuitenkaan kaikki puheet kirkonmiesten sotaisuudesta eivät Keskisarjan mukaan pidä paikkaansa.

– Esimerkiksi sotapapit jatkosodan lietsojina on mielestäni virheellinen myytti. Ettäkö tyypillinen sielunpaimen olisi himoinnut sotaa tai suursuomea. Paljon isompi merkitys papeilla oli kotirintaman pystyssä pitäjänä ja lohduttajina. He kannattelivat maallisen esivallan romahtaneita rakenteita.

”Uskonnot ovat eriarvoisia”

Yleisesti ottaen luterilaisuus on toiminut pohjoismaisessa maisemassa Keskisarjan mielestä hyvin.

– Se on palvellut järjestäytyneen elämän ja maallisten peruspalveluiden luomisessa, ihmisten lohduttamisessa, korkeakulttuurin edistämisessä ja demokratian synnyssä. Kiitos kymmenen sukupolven sielunpaimenet, Keskisarja sanoi.

Hän jatkoi, ettei historia todista kaikkia uskontoja samanarvoisiksi, vaan yhteiskunnallisesta hedelmästään puu tunnetaan.

– Jokaisesta uskonnosta voi tulla onnelliseksi tai onnettomaksi. Ei ole järkeä verrata opinkappaleita. Luterilaisuus on ravinnut meitä hyvin. Suomi 2022 ei ole pelkkää uskonnon hedelmää, mutta eiköhän luterilaisuutta voitaisi pitää vähintään sen lannoitteena ja kasteluvetenä.

Keskisarjan katsoo, että uskonnonvapaus on ”selviö”, mutta sekin voi mennä liian pitkälle.

– Pitääkö sen mennä niin pitkälle, että kumarramme jokaiselle maailmanuskonnolle, emmekä edes yritä kilpailla luterilaisten puolesta ketään vastaan?

– Monikulttuuri-sana ei esiinny Raamatussa eikä Katekismuksessa. Onko siitä silti tullut dogmi? Rinnastuuko sen epäileminen rikokseen tai syntiin, Keskisarja kyseli.

– Pitääkö uskontojen erot kuitata suvaitsevaisuudella, vaikka niiden välillä on syviä rotkoja, mitä tulee naisten tasa-arvoon tai homoseksuaalisuuteen?

”Kenties katoamaan tuomittu”

Luterilaisuuden tulevaisuudesta historioitsija antoi synkeän arvion.

– Kristinusko oli joskus leviämiskykyinen, mutta ainakaan luterilaisuus ei tänään ole. Se on uhanalainen, kenties katoamaan tuomittu. En tiedä, voiko kirkkomme jäsenmäärää kasvattaa edes taivaallisen sotajoukon näyttäytyminen. Jälkikristillisyys on tarkka kuva ajastamme.

– 1800-luvulla kirkon vastustajat olivat radikaaleja, mutta radikalismin voittaessa siitä katoaa potku ja se muuttuu konservatiivisuudeksi. Tänä päivänä kristinuskon vastustaminen on lattea ilmiö.

– Kirkkohan on suvainnut kaikkea mahdollista vuosisatojen ajan, mutta se on aktivistien ensimmäinen maalitaulu. Kirkko on kätevä vihollinen, koska kiviä ei voi viskata Lähi-itään, Keskisarja arvioi.

Internet on hänen mukaansa sieluton ja kirkolle vaarallinen, mutta se ei ole kirkon pahin ongelma. Pahin ongelma on kulutususkonto.

– Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Kun olisikin kaksi herraa, mutta nyt on vain mammona. Kulutususkonto on ensimmäinen ideologia, joka on ottanut haltuunsa koko maailman. Sille on vaikea panna kampoihin edes yksityiselämässä, ja on vaikea nähdä sille vastavoimaa edes kristinuskossa.

– Täällä meillä loppukin koittaa väistämättä: luterilaisuus ei ole lisääntymiskykyinen ideologia. Mutta eihän se syntynytkään maailmanhistorian hegemoniaa hamuamaan.

– Syvin asia on yksilön usko ja pelastus. Niihin Suomessa uskokaamme niin kauan kuin Pyhä Henki pihisee, ja katsotaan mihin se riittää, Keskisarja julisti.

Teologiset opintopäivät järjestetään etäyhteyksin 3.-5.1. Ohjelma ja info täällä