Pyhä tuli?

Jerusalemin Pyhän haudan kirkossa tapahtuu vuosittain selittämätön ihme. Sanansaattaja kävi paikalla.

Jerusalemin 300-luvulta peräisin oleva Pyhän haudan kirkko on laaja kompleksi, joka on rakennettu kattamaan kristikunnan tärkeimmät pyhiinvaelluskohteet – Golgatan ja Kristuksen hautaluolan. Sijainti on suurella varmuudella aito, sillä alueella asuneet kristityt pitivät perimätietoa yllä, kunnes keisari Konstantinus rakennutti paikalle kirkon.

Kristuksen haudassa tapahtuu joka vuosi jotakin edelleen mystistä. Juliaanisen kalenterin ortodoksisena pääsiäisenä siellä syttyy selittämättömällä tavalla tuli, jota levitetään tuohusnipusta toiseen paikalle kokoontuneiden tuhansien pyhiinvaeltajien joukossa.

PS Lemmetyinen Kyynel ja kiitos

– Se on kirkkovuoden ikimuistoisimpia ja suurimpia hetkiä. Nykyään tapahtuma televisioidaan suorana lähetyksenä, ja tuli viedään hävittäjäkoneilla Kreikkaan ja Venäjälle, Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian ja patristiikan professori Serafim Seppälä kertoo.

Pitkä historia

Pyhiinvaeltajat ovat kokoontuneet paikalle jo parin tuhannen vuoden ajan. Ensimmäiset viitteet pääsiäiseen liittyvään tuli-ihmeeseen tuolta paikalta juontuvat 100-luvun lopulle, ja kuuluisa Nunna Egeria mainitsee 380-luvun matkapäiväkirjassaan pyhästä haudasta tuodun tulen, jolla kaikki tuohukset ja lampukat sytytettiin.

Vanhimmat maininnat tulen yliluonnollisesta syttymisestä ja siihen liittyvästä tapahtumasta ovat 800-luvulta. Mielenkiintoista kyllä, ihmeestä ovat raportoineet jo varhain kirjoittajat, jotka suhtautuivat siihen hyvin kriittisesti – esimerkiksi muslimit. Edelleen tulen yliluonnollista merkitystä alleviivataan suorittamalla haudan sekä sinne rukoilemaan menevän patriarkan tarkastaminen. Tänä päivänä tarkastuksen suorittaa Israelin poliisi.

– Mikään ei viittaa siihen, että tapa olisi ollut 800-luvulla uusi. Jos ilmiö olisi katkennut, tieto siitä olisi varmasti kirjoitettu ja todennäköisesti säilynyt, Seppälä kertoo.

Tulen syttymistä kuvataan vuosisatojen aikana eri tavoin. Eräs mielenkiintoisimmista kuvauksista on peräisin alle sadan vuoden takaa, vuodelta 1926 munkki Mitrofanekselta, joka piiloutui haudan kattorakenteisiin ja kertoi nähneensä sinertävän valon, joka täytti koko haudan, muuttui valkoiseksi ja sytytti rukoukseen polvistuneen patriarkan käsissä olleen tuohusnipun.

Pyhästä tulesta löytyy internetistä runsaasti videoita. Vähäinen ei ole myöskään artikkeleiden määrä, joissa ihmettä pyritään kuoppaamaan selittämällä se esimerkiksi piilotetulla tupakansytyttimellä. Mitä professori näistä ajattelee?

– Kyseessä ei ole David Copperfield -tyyppinen temppu, jonka merkitys perustuu siihen, missä määrin sen selitykset pystytään tieteellisesti sulkemaan pois. Vertailun vuoksi voisin kysyä näin: luterilaisuuden mukaan Jumalan armo leviää sanaa saarnaamalla. Edellyttääkö tämä, että jotta armo vaikuttaisi, ensin pitäisi tieteellisesti todistaa, että saarnaaja ei käytä inhimillisiä tehokeinoja kuten retoriikkaa tai oppineisuutta, professori Seppälä pohtii.

Toimittaja Jiska Gröhn lähtee paikalle

Omaa tiedonjanoani nettiartikkelit eivät riittäneet sammuttamaan. Oli pakko mennä itse paikan päälle Jerusalemiin katsomaan, mistä on kyse – onko pyhän tulen ihme todellinen?

Perjantaina päivällä pääsin käymään Pyhän haudan kirkossa. Jonot tuntuivat uskomattoman pitkiltä. Pääsin koskettamaan Golgatan kalliota ja painamaan pääni Herramme leposijaa vasten. Ihmettelin tuolloin, miksi haudan ulkopuolella oli ihmisillä mukanaan retkeilytuoleja.

Lauantaina tilanne muuttui täysin. Vaikka varasin useita tunteja aikaa, en päässyt lähellekään kirkkoa. Vanhankaupungin Jaffa-portilla oli yli sadan metrin jono. Uudesta portista pääsin sisään vanhaankaupunkiin. Portin lähelle oli pystytetty ”kisastudio”, jossa ortodoksituristit katsoivat tapahtumia valkokankaalta. Kujia kierrellen pääsin noin parinsadan metrin päähän kirkosta – se ei siis ollut näköpiirissäkään. Poliiseja oli kirjaimellisesti joka kadunkulmassa, ja he rajoittivat liikkumista aidoin.

Takaisku

Sain yhteyden samassa hostellissa yöpyneeseen puolalaiseen bloggaajaan nimeltä Bart. Hän kertoi menneensä kirkolle jo ennen auringonnousua. Juuri kun hän oli pääsemässä sisään, kirkko tyhjennettiin kaikista ihmisistä, jotka eivät kuuluneet kreikkalaisen patriarkaatin hyväksymiin pyhiinvaeltajaryhmiin. Bartin onnistui päästä kirkon katolla olevaan etiopialaiseen kappeliin. Siellä hän oli aamupäivällä jutellut miehen kanssa, joka oli maksanut paikalliselle muslimimiehelle kolmesataa dollaria, että tämä salakuljettaisi hänet kirkkoon. Ymmärsin, että edellisenä päivänä näkemilläni etiopialaisilla oli mukanaan retkeilytuolit kirkossa yöpymistä varten – he olivat odottaneet kokonaisen vuorokauden päästäkseen aitiopaikoille.

Myöhemmin lähdin epätoivoisena kiertämään pikkukujia. Olinko tullut tänne asti turhaan? Vastaani tuli aidattu katu, jota myöten kulki suuri ihmisjoukko kohti kirkkoa. Kulkueen viimeisenä tuli Armenian patriarkaatin väkeä. Heidän jälkeensä katu oli tyhjä. Kysyin kohteliaasti poliisilta, pääsisinkö seuraamaan heitä – ja kuin ihmeen kaupalla hän päästi minut kulkueen perään. Kohteliaisuus näköjään kannattaa.

Kulkue kulki läpi kunniakujan, jonka laidoilla armenialaiset partiolaiset soittivat musiikkia rumpuineen ja torvineen. Kulkueen mukana pääsin etenemään aina Pyhän haudan kirkkoon sisälle ja lopulta suoraan Jeesuksen haudan eteen kuvaamaan armenialaisesta papistoa ja vahasinettiä, jolla hauta oli suljettu. Intoa oli vaikea pidätellä, kun pääsin kuvien ottamisen jälkeen väkijoukkoon, aivan muutaman kymmenen metrin päähän haudasta.

Armenialaista papistoa Pyhän haudan oven edessä. Hauta on suljettu suurella vahasinetillä.

Ihme tapahtuu?

En ole koskaan ennen ollut sellaisen väkimassan keskellä. Välillä ihmiset huusivat ja välillä veisasivat. Odotimme noin kaksi tuntia. Arabikristityt lauloivat omaa lauluaan: ”Olemme kristittyjä, olemme olleet kristittyjä vuosisatojen ajan ja tulemme olemaan ikuisesti, aamen!”.

Vähitellen sähkövaloja himmennettiin, ja Jerusalemin patriarkka meni sisään hautaan. Ihmiset veisasivat Kyrietä ja odottivat. Lopulta ihme tapahtui. Kun tuli syttyi ja tuotiin ulos haudasta, ihmiset repesivät uskomattomaan riemuun. Kaikki halusivat saada omat tuohuksensa syttymään ja kynttilävahaa lensi ympäriinsä. En voinut enää hallita omaa liikkumistani, vaan oli pakko mennä massan mukana. Pian tulen saatuaan ihmisjoukko alkoi liikkua kohti ovea. Väkijoukko oli hurmoksissa. Ulkona oltiin alle kymmenessä minuutissa.

Palatessani hostelliin pohdin kaikkea tapahtunutta. Sitä, miten aivan ihmeen kaupalla pääsin kirkkoon. Ihmisten intoa ja itse seremoniaa. Sitä, miten ihmiset selvisivät palovammoitta täydessä kaaoksessa, vaikka kaikilla oli palavia kynttilänippuja käsissään. Kaikki tapahtui siellä lopulta todella nopeasti. Tulen syttymisen jälkeen olin ulkona kirkosta jo noin vartissa.

Onko ihme totta vai ei? Rehellisesti sanottuna en tiedä. Se jää mysteeriksi – ja ehkä hyväkin niin. Oli kuitenkin hienoa olla Jerusalemissa osana pyhän tulen juhlaa, ja nähdä se kuinka idän kristityt lukuisista maista kerääntyvät yhteen tämän ikivanhan perinteen äärellä.

Katso Jiska Gröhnin kuvaama video paikanpäältä.

Tämä juttu ja paljon muuta Saniksen Facebookissa! 

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 9/18.