Antiikin julmuus ei ole vain historian synkkä sivu – se muistuttaa, millaiseen maailmaan evankeliumi alun perin julistettiin. Sama sanoma elää yhä tänään, myös siellä missä sen seuraaminen voi maksaa kaiken. Niko Tiaisen artikkeli luotaa kristinuskon muutosvoimaa mutta myös sen kokemaa vastustusta antiikista nykypäivään.
”Jos se on poika, pidä se; jos tyttö, heitä pois”. Nämä sanat kirjoitti komennuksella ollut roomalainen sotilas raskaana olevalla vaimolleen meille säilyneessä papyruksen palasessa (P.Oxy. 4 744). Vauvojen heitteille jättäminen tai hukuttaminen oli osa ”antiikin ajan perhesuunnittelua”, eikä edellä mainitussa kirjeessä ollut kyse ainoastaan yksityisen henkilön poikkeuksellisesta julmuudesta.
Rooman kymmenen taulun lakina tunnettu lakikokoelma määräsi esimerkiksi, että epämuodostunut lapsi olisi surmattava välittömästi syntymän jälkeen. Samanlaisia tapauksia voimme lukea myös kreikkalaisesta antiikista siinä määrin, että useamman tunnetun tragedian aiheena on vauva, joka ei ollut hylätyksi tulemisesta huolimatta kuollut.
Vauvojen heitteille jättämisen tai hukuttamisen lisäksi esimerkiksi ihmisten syöttäminen eläimille oli suurta viihdettä etenkin valtakunnan sydämessä, Rooman kaupungissa. Tuhannet uteliaat kansalaiset saapuivat katselemaan epätoivoisten ihmisten kamppaillessa hengestään karhuja ja leijonia vastaan. Colosseumin avajaisissa nähtiin tuhansia ihmisiä taistelemassa elämästä ja kuolemasta niin eläimiä kuin toisiaan vastaan.
Kristinusko ja antiikin maailman murros
Inhimillinen kurjuus ja kärsimys ei missään nimessä rajoittunut ainoastaan vauvoihin tai Colosseumin korkeiden muurien sisälle. Orjuus oli läsnä kaikkialla Rooman valtakunnassa. Orjat olivat valtavan suuri yhteiskuntaluokka (jopa kolmasosa Rooman kaupungin asukkaista), joka eli vailla minkäänlaisia ihmisoikeuksia. He olivat täydellisesti isäntiensä mielivallan ja mielitekojen armoilla. Seksuaalinen väkivalta, orjien tappaminen varoittavaksi esimerkiksi ja kuolemaan johtavan pakkotyön teettäminen olivat osa orjien elämää.
Tällaiseen maailmaan saapui kristinusko julistaen itsensä uhrannutta Jumalaa, joka on tehnyt jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen ja täten tehnyt heidät kaikki saman arvoisiksi.
Kristinuskon ja kristittyjen mukana ei tullut ainoastaan sanoma pelastuksesta ja elämästä kuoleman jälkeen, vaan he toivat mukanaan teologian, joka oikeaan maahan kylvettynä tulisi muuttamaan koko maanosan (ja lopulta koko maailman) historian. Kristittyjen julistus poikkesi niin paljon vallitsevasta kulttuurista, että vain sadassa vuodessa todistajaa tarkoittava kreikankielinen sana martyros, alkoi tarkoittamaan uskonsa puolesta kuollutta kristittyä.
Kristityt, jotka kokivat velvollisuudekseen pitää huolta lähimmäisistään Jeesuksen opin mukaisesti, vastustivat muun muassa vauvojen tappamista ennen syntymää ja heitteille jättämistä syntymän jälkeen. Mahdollisuuksiensa mukaan kristityt pelastivat yhä elossa olevia löytämiään hylättyjä vauvoja ja kasvattivat heitä ominaan. Kristittyjen heltymättömän julistuksen ja rohkeuden seurauksena kauheudet, kuten syntyneiden lasten surmaaminen, tappaminen viihteen muotona sekä orjuus, ovat meille kaukaista historiaa.
Vaino ei ole vain historiaa
Jo ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että Jeesuksen viitoittaman tien seuraaminen ei tulisi olemaan helppoa. Stefanus kuoli kristinuskon synnyinsijoille Jerusalemissa. Jaakob sai surmaansa paikallishallinnon ostaessa hänen verellään suosiota kansan edessä. Pietari ja Paavali kuolivat Herralleen uskollisina Roomassa – näin evankeliumi levisi! Yhä tänään, maissa missä kristinusko on laitonta ja sen harjoittaminen vaarallista, Jeesuksen seuraajat kylvävät evankeliumin hyvää siementä ja toisinaan tuon siemenen on kastellut heidän oma verensä.
Tämä kaikki yllä kerrottu on ollut mielessäni sen jälkeen, kun vain pari kuukautta sitten sain kuulla jonkin aikaa Marttyyrien Äänen ylläpitämässä turvakodissa asuneen nigerialaisen evankelistan Bashirin tulleen surmatuksi evankeliointi matkallaan. Bashirin kohtalo ei ole harvinainen, vaan saman kohtalon ovat kokeneet tuhannet sisaret ja veljet ympäri maailmaa.
“Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat”
Toisinaan kuulen suomalaisten kristittyjen puhuvan pelonsekaisin tuntein tulevista lopunajan vainoista, unohtaen sen, että maailma ei pyöri meidän ympärillämme. Vainot eivät ole tulossa, ne ovat jo täällä. Miljoonat siskomme ja veljemme elävät joka päivä vainojen todellisuuden keskellä. He julistavat sitä samaa evankeliumia, joka muutti Rooman ja koko läntisen maailman. Meidän tehtävämme on rukoilla heidän puolestaan, mutta myös toimia heidän äänenään.
Olen itse saanut olla mukana jo vuosia Marttyyrien Äänen työssä ja tavata henkilökohtaisesti uskonsa tähden vainottuja. Tämän työn tärkeyttä on vaikea korostaa liikaa. Me tarvitsemme heidän esimerkkiään, jotka uskaltavat elää uskoaan todeksi jopa kuolemankin uhalla, jotta evankeliumi voisi levitä kaikista synkimpiinkin paikkoihin ja kulttuureihin. Samalla työ vainottujen parissa saa meidät aralle paikalle kysymään itseltämme: olisinko minä valmis kokemaan vainoa tai jopa kuoleman Jeesuksen tähden?
