Unkarin romanien parissa lähetystyötä tekevät Aarne ja Pirjo-Riitta Törmänen tietävät, että näyn toteutuminen voi viedä joskus vuosikymmeniä.
Kun Törmäset istahtavat autoonsa Békésin kaupungissa, lokakuinen aurinko nostaa lämpötilan vielä 20 asteeseen. Tienvarsien kylteissä vilahtelee vaikeita paikannimiä: Mezőberény, Körösszakál, Körösnagyharsány, Kevermes. Unkarin kielessä jo useamman vuoden kylpenyt pariskunta ei hätkähdä. Törmäset ovat matkalla vasta perustettuihin romaniseurakuntiin, joihin he haluavat juurruttaa näkyä lapsi- ja nuorisotyön tärkeydestä.
– Mie oon Karjalan tyttöjä, rajan pinnasta Ruokolahdelta, evakon lapsi! Pirjo-Riitta Törmänen kertoo heti haastattelun aluksi. Karjalaiset juuret näkyvät avoimuutena, herkkyytenä ja puheliaisuutta.
Aarne on Sallasta, siis rajan pinnasta hänkin, omien sanojensa mukaan ”kiisteltyjen metsäsaamelaisten sukua”.
Kauan sitten 80-luvulla Aarne tapasi Turun helluntaiseurakunnan nuortenillassa Pirjo-Riitan ja ihastui oitis.
– Nyt ollaan oltu 33 vuotta naimisissa, toteaa Aarne ylpeänä.
Pariskunnan kumppanuus ja työtoveruus näkyvät myös heidän Facebook-päivityksissään. Perheen aikuisista pojista toinen työskentelee automaatioinsinöörinä Jyväskylässä ja toinen opiskelee medianomiksi Joensuussa.
Viittä vaille valmiina
Pirjo-Riitta kertoo, että lähetyskipinä syttyi saman tien, kun hän tuli uskoon.
– Olin lukenut pitkän saksan. Ravasin kaikki kesät aktiomatkoilla Saksassa ja Itävallassa.
Törmästen kihlajaispäiväänkin liittyy hauska aktiomuisto.
– Kun olimme antaneet toisillemme kihlasormukset, lähdin illalla laivalla Saksaan, Pirjo-Riitta naurahtaa.
Aarnella on lähetyskutsun suhteen enemmänkin jalat maassa -linja:
– Ei ole ollut mitään suuria herätyksiä. Käsky on käynyt. Olen kokenut, että jonkun on tehtävä.
1990-luvulla Törmästen sydämiin alkoi piirtyä kuva Unkarista.
Vuonna 1992 Törmäset muuttivat Toholammille. Aarne työskenteli opettajana artesaaniopistossa. Siellä vieraili unkarilaisia hopea- ja kultaseppiä opettamassa, ja myös suomalaiset opettajat kävivät tutustumismatkoilla Unkarissa.
Juhannuskonferenssissa vuonna 1996 Törmäset ilmoittautuivat aktioon, joka suuntautui Itävallan ja Unkarin rajakaupunkiin Soproniin. Jyrki ja Anne Palmi perheineen ja Unkarin helluntailiike olivat perustamassa sinne uutta seurakuntaa. Lähtölaukauksen antoi Suomi-Unkari-juhla, jossa vieraili Pohjanmaan lähetyskuoro, pastori Martti Kallionpää – ja aktioryhmä. Tilaisuudet pidettiin suuressa teltassa, joka oli lahjoitettu Suomesta.
Törmäset osallistuivat aktioon myös seuraavana kesänä, tällä kertaa Länsi-Unkarissa, Zalaegerszegin kaupungissa.
– Ihmisiä tuli uskoon, se rohkaisi paikallisia seurakuntia. Seurakunnat ja pienet ryhmät yhdistyivät uudestaan, kuvailee Pirjo-Riitta aktion hedelmiä.
Seurasi vielä isompi askel: Törmäset lähtivät syyskuussa 1999 lähetystyöharjoitteluun Soproniin. Aarne oli vuorotteluvapaalla, Pirjo-Riitta sai seurakunnan kannatuksen. Vuoden kuluttua perhe palasi Suomeen.
– Menimme lähetyskurssille, ja ajatuksena oli palata takaisin saman tien Unkariin, kertoo Aarne.
Työ romanien parissa odotti. Törmäsillä oli suosituskirjeet sekä Unkarin Helluntaikirkon johtajalta että Fidan toiminnanjohtajalta.
Sitten unelma lähetystyöstä hautautui vuosiksi.
Me kuopattiin haave lähetystyöstä siinä vaiheessa. Se oli kipeä haava.
”Milloin te lähdette?”
Kannatusten saaminen osoittautui vaikeaksi. Asiasta puhuttiin seurakunnissa, mutta ovia ei auennut.
– Tuntui vaikealta ja vieraalta ajatukselta lähteä hattu kourassa kerjäämään, Aarne tunnustaa.
Vaikka suunnitelmat olivat viittä vaille valmiita, täytyi pysähtyä ja luovuttaa ne takaisin Jumalalle.
– Me kuopattiin haave lähetystyöstä siinä vaiheessa. Se oli kipeä haava. Ihmiset tulivat kyselemään, milloin lähdette, mutta meillä ei ollut tietoa, kuvailee Pirjo-Riitta.
Törmäset palasivat työelämään, elivät lapsiperheen arkea ja palvelivat kotiseurakunnassa.
Vuonna 2007 Törmäset muuttivat Kuopioon. Vanhempi pojista pääsi pelaamaan jääkiekkoa KalPaan ja aloitti urheilulukion. Aarne teki maisteriopintoja Itä-Suomen yliopistoon.
– Kun olimme tekemässä muuttoa, löysimme suosituskirjeen. Se oli herätys. Hoksasimme, että hetkinen, meidäthän on kutsuttu romanityöhön Unkariin, Aarne kertoo.
Törmäset palvelivat seurakunnan lapsityössä ja alkoivat vetää Kairos-kursseja. Ajatus lähetystyöstä nousi varovasti pintaan.
Koulunkäynti on avain
Monien vaiheiden, rukousten ja kärsivällisen odotuksen jälkeen elokuussa 2015 Törmäset pakkasivat kotinsa ja muuttivat Unkariin. He aloittivat Unkarin Helluntaikirkkoon kuuluvan Romanimission työyhteydessä Békésin kaupungissa.
Kasvatusalan ammattilaisina heiltä toivottiin uusia tuulia Romanimission ylläpitämien koulujen opetukseen. Aarnen kokemus erityisopettajana ja Pirjo-Riitan kokemus varhaiskasvatuksen opettajana sekä seurakunnan lapsityössä vietetyt vuodet tulivat tarpeeseen.
– Täällä on paljon erityislapsia ja erityistarpeita. Ilman opetusalan taustaa olisimme olleet heppoisella pohjalla, kertoo Aarne.
Törmäset korostavat, että romaniperheissä myös aikuisten tulisi ymmärtää koulutuksen merkitys. Lasten pitää käydä koulua joka päivä, pitkäjänteisesti.
– Romanilapset saattavat jäädä pois koulusta esimerkiksi toripäivän vuoksi. Silloin koko perhe menee torille tekemään ostoksia, viettämään aikaa ja syömään jotain hyvää, Aarne kertoo.
Iloa ovat tuottaneet kohtaamiset nuorten kanssa, jotka ovat käyneet koulun ja hankkineet ammatin. He tulevat tervehtimään kaupungilla ja kertovat löytäneensä töitä. Vastikään kolme nuorta valmistui poliisiksi.
Mallia lapsityöhön
Törmästen tehtäviin kuuluu myös seurakuntien istutus Romanimission kanssa. Järjestö istuttaa uusia seurakuntia päämäärätietoisesti. Tavoitteena on tuplata seurakuntien määrä 130:stä 260:een kolmessa vuodessa.
Lähialueilla, joilla on jo kontakteja, pidetään evankelioivia tilaisuuksia ja annetaan hengellistä opetusta. Tavoitteena on löytää mahdollisimman pian vastuuhenkilö. Romanimissio tarjoaa seurakuntaistuttajille käytännönläheistä raamattukoulutusta ja mentorointia.
Törmäset osallistuvat istutettavien seurakuntien lapsi- ja nuorisotyöhön.
– Lapsityön tärkeyden ymmärtäminen uusissa seurakunnissa on rukousaihe. Lapset voivat tulla uskoon ja löytää Jeesuksen, muistuttaa Pirjo-Riitta Törmänen.
– Joskus rima seurakuntien lapsityöhön on nostettu hirveän korkealle. Moni sanoo, ettei ole opettaja, ja vapaaehtoistyöntekijöiden arvo jää huomaamatta.
Joulupukki on kesälomalla
Törmäset tuntevat myös hyvän tekemisen lieveilmiön, ”joulupukkisyndrooman”. Köyhissä yhteisöissä lähetystyöntekijästä voi tulla lahjojen jakaja.
– Avustustyö on taitolaji. Viemällä kuormakaupalla tavaroita saadaan kyllä sydämiä heltymään, mutta se ei ole kestävän kehityksen tie. Evankeliumin tulee olla ykköstavoite, Aarne pohtii.
Törmäsillä on kaksi selkeää periaatetta. He eivät koskaan anna henkilökohtaisesti mitään, vaan kaikki lahjoitukset annetaan paikallisen seurakunnan nimissä. Suomesta tulevat avustukset ja lahjoitukset kanavoidaan Romanimission kautta, koska järjestö tietää paikalliset tarpeet parhaiten, ja näin toiminta on läpinäkyvää.
– Pyytäjiä kyllä riittää. Minulla on heille vakiovastaus. Sanon, että joulupukki on Espanjassa kesälomalla, veistelee Aarne.
On ollut hieno huomata, miten paikalliset ovat ottaneet itse vastuuta, ja työ on mennyt vauhdilla eteenpäin.
Vastuu tuo vauhtia
Korona palautti Törmäset lähtöruutuun Suomeen. Yli vuoden odotus päättyi kesäkuussa, kun he muuttivat Unkariin.
Välillä Unkarin koronatilanne oli Euroopan synkimpiä. Romanimissio menetti muutaman työntekijän, ja moni joutui sairaalahoitoon. Yhteisiä kokoontumisia jännitetään edelleen. Kaikesta huolimatta pandemia toi jotain hyvääkin.
– On ollut hieno huomata, miten paikalliset ovat ottaneet itse vastuuta, ja työ on mennyt vauhdilla eteenpäin, Pirjo-Riitta iloitsee.
Törmäset ovat Fida Internationalin lähettejä ja heidän lähettäjäseurakuntansa on Kuopion helluntaiseurakunta.
Teksti: Lassi Mäkinen Kuvat: Joonas Ojala
