Mikä sai kirkon vaikenemaan juutalaisten kansanmurhasta? – ”Natsit eivät oikeastaan keksineet mitään uutta”

 
hitler tervehtii piispoja

Kuvassa Adolf Hitler tervehtii saksalaisten kirkkojen piispoja. Kuvan arvioidaan otetun 1930-luvulla. (Wikipedia) 

Juutalaivastaiset teologiset väärinymmärrykset juontavat juurensa jo ensimmäisille vuosisadoille.

Tammikuun 27. päivänä vietetään kansainvälistä holokaustin uhrien muistopäivää. Päivä on päätynyt suomalaiseen kalenteriin virheellisesti nimellä ”vainojen uhrien muistopäivä”, mutta EU:n ja YK:n hyväksymän päivän nimenomainen tarkoitus on muistaa toisen maailmansodan ajan tuhotöissä kuolleita: natsi-Saksan murhaamia kuutta miljoonaa juutalaista, jopa yli miljoonaa romania sekä niin natsihallinnon poliittisia vastustajia, kuten kommunisteja ja ammattiyhdistysaktiiveja, kuin täydellistä yhteiskuntaa häiritseviä yksilöitä, kuten homoseksuaaleja ja vammaisia. 

Holokausti tulee kuitenkin nähdä nimenomaisesti juutalaisiin kohdistuneena totaalisena kansanmurhana, sillä natsien tavoitteena oli täydellisesti juutalaisista vapaa – Judenfrei – Eurooppa, kun taas muihin ryhmiin tai yksilöihin kohdistuneet väkivaltaisuudet ja murhat olivat lähtökohtaisesti poliittista terroria. 

Karas-Sana Neliöb. 22.-28.4.

 

Juutalaisten tuli liittää etunimeensä Israel tai Sara.

 

Unelma puhtaasta saksalaisesta rodusta ja yhteiskunnasta konkretisoitui ensimmäisen kerran vuonna 1920 julkaistussa Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen ohjelmassa. Saksa oli juuri hävinnyt ensimmäisen maailmansodan, ja vuonna 1918 solmitussa Versailles’in rauhansopimuksessa se todettiin yksin syylliseksi sotaan. 

Rauhansopimus oli saksalaisille nöyryyttävä, mikä loi vahvan kasvualustan uudelle kansallismieliselle poliittiselle liikkeelle, jonka 25-kohtaisen ohjelman neljä ensimmäistä kohtaa kertoi sen ydintavoitteet. Näitä olivat (1) kaikkien saksalaisten yhdistyminen Suur-Saksan alaisuuteen, (2) saksalaisten tasa-arvo kansakuntien joukossa ja 1918 rauhansopimusten mitätöinti, (3) siirtomaiden hankkiminen saksalaisten ravitsemiseksi ja liikaväestön asuttamiseksi, sekä (4) kansalaisuuden rajoittaminen vain saksalaisen rodun edustajille ja sen kieltäminen juutalaisilta. 

 

Natsien noustua vapaiden vaalien kautta valtaan vuonna 1933 valtakunnankansleriksi nimitetty Adolf Hitler ryhtyi toimeenpanemaan puolueensa ohjelmaa häikäilemättömästi. 

Vuosina 1933–1939 juutalaisiin kohdistettiin yli 400 lakia, asetusta tai määräystä, jotka rajoittivat heidän ihmissuhteitaan, omistuksiaan, työ- ja koulutusmahdollisuuksiaan, mahdollisuutta saada sairaanhoitoa ja niin edelleen. Tuomioistuinten tuomarit eivät enää saaneet lainata juutalaisten kollegojensa kirjoittamia oikeudellisia päätöksiä tai kommentteja. 

Elokuusta 1938 alkaen kaikkiin juutalaisten passeihin leimattiin tunnistekirjain ”J”, ja vuoden 1939 alusta juutalaisten miesten ja naisten, joilla oli ”ei-juutalaista” alkuperää oleva nimi, oli lisättävä etunimiinsä ”Israel” tai ”Sara”. 

 

Viranomaisten ja natsipuolueen jäsenten toteuttama niin sanottu kristalliyö 9.–10. marraskuuta 1938 oli ensimmäinen laaja hyökkäys juutalaisia ja heidän omaisuuttaan kohtaan. Yön aikana tuhottiin yli 1 300 synagogaa, monia juutalaisia hautausmaita, lähes 7 000 liikettä ja tuhansia koteja. Miltei sata juutalaista tapettiin ja yli 30 000 juutalaista vietiin keskitysleireille. Tästä käynnistyi prosessi, jonka seurauksena kuusi miljoonaa juutalaista oli teollisesti murhattu kevääseen 1945 mennessä, jolloin sota loppui ja natsien kauheudet paljastuivat. 

Miten Saksa, joka oli ollut eurooppalaisen tieteen, taiteen ja sivistyksen kehto, saattoi mahdollistaa tämän kaiken? 

 

Juutalaisvainot kuvataan usein natsien ideana ja suunnitelmana, mutta tämä on valitettavasti vain osatotuus historian kulusta. 

Jos tutustumme kristillisen kirkon ja juutalaisten kaksituhatvuotiseen historiaan Euroopassa, ymmärrämme, etteivät natsit oikeastaan keksineet mitään uutta, vaan he kopioivat katolisen kirkon kymmenien kirkolliskokousten antamia määräyksiä juutalaisten sulkemisesta yhteiskunnan ulkopuolelle. 

Näiden hallinnollisten päätösten lisäksi kirkon toimintaa ohjasivat sen johtavien piispojen ja pappien puheet ja kirjoitukset. 

 

Yksi keskeisistä juutalaisuuteen liittyvistä traagisista teologisista väärinymmärryksistä perustuu kirkkoisä Augustinuksen (354–430) piispa Faustukselle lähettämään kirjeeseen, jossa hän määritteli juutalaisten ja kristittyjen suhteen analogiseksi Raamatussa (1. Moos. 4:11–12) kuvatun Kainin ja Abelin kanssa. Että juutalaiset ovat yhtä kuin vanhempi veli Kain ja nuorempi veli Abel edustaa kristittyjä eli Kristuksen ruumista: ja aivan kuin Kain tappoi Abelin, juutalaiset tappoivat Kristuksen, minkä seurauksena heidän ikuinen kohtalonsa olisi Kainin kohtalo, eli kiertää maata köyhänä ja kodittomana. 

Myös uskonpuhdistajana tunnetun Martti Lutherin vuonna 1543 julkaisema teos Juutalaisista ja heidän valheistaan oli keskeisenä vaikuttajana saksalaisten asenteisiin vuosisatojen ajan. Tuo otsikkoaan myöten antisemiittinen teos oli vaipua unholaan, mutta tultaessa 1900-luvulle siitä otettiin vuosina 1900–1941 ainakin 19 saksankielistä painosta, joita myytiin arviolta miljoona kappaletta. 

 

 

Olisitko sinä ollut 28 217 vanhurskaan joukossa? 

Jerusalemissa sijaitseva vainojen museo Yad Vashem ylläpitää rekisteriä niin sanotuista vanhurskaista kansakuntien joukossa, eli ei-juutalaisista henkilöistä, jotka todistetusti pelastivat juutalaisia natsien kynsistä. Vuonna 2022 tuossa rekisterissä oli 28 217 nimeä. 

Olisitko sinä ollut noiden vanhurskaiden joukossa 80 vuotta sitten? Vai olisitko toiminut kuten saksalaiset kristityt tuolloin toimivat, sulkien silmänsä pahalta ja ajatellen, että… – niin, mitähän he oikeasti ajattelivatkaan? 

Lähtökohtaisesti vanhurskaiden määrä tuntuu mittavalta, mutta kun sitä vertaa Euroopan tuolloiseen 500 miljoonan väestöön, ymmärtää, kuinka harvat eurooppalaiset auttoivat juutalaisia lähimmäisiään. Vain 0,006 prosenttia väestöstä, eli yksi noin 17 000:ta kansalaista kohtaan. 

Siinä missä holokausti oli äärimmäinen tragedia Euroopan juutalaisille, joita vuonna 1939 oli vielä 9,5 miljoonaa, se oli myös historian häpeällisin ajanjakso maanosamme kristilliselle kirkolle, joka päätti uskoa Raamatun sijaan natsipuolueen ilmoitukseen. 

Vaikka me emme kristittyinä voi maksaa esi-isiemme aiheuttamia tragedioita, meidän tulee seistä juutalaisten ystäviemme rinnalla, ettei sama toistuisi. Voimme nojata apostoli Paavalin ilmoitukseen (Room. 11:28): valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden.