Kohti rohkeaa ja omannäköistä elämää

 

Hanna Miettinen on kiitollinen siitä, että on saanut mahdollisuuden työkokeiluun ViaDia Järvenpään kaltaisesssa paikassa, jossa jokainen on tasa-arvoinen. Kuva: Tanja Vainio

Työkokeilu ViaDia Järvenpäässä avasi Hanna Miettiselle mahdollisuuden uuteen omannäköiseen elämään taivaallisen lennonjohdon käsissä.

Maaliskuussa ViaDia Järvenpäässä oli paikka auki! Yhdistys haki toista järjestötyöntekijää vuoden työsuhteeseen ViaDia-torille. Varsin monipuoliseen työtehtävään haettiin nuorta, alle 29-vuotiasta henkilöä, jolle ponnahduslauta työelämään ja oman polun löytymiseen olisi vähintäänkin huippujuttu. Rekrytointi oli mahdollista Raha-automaattiyhdistyksen Paikka auki -avustusohjelman ansiosta.

Tähän sosiaali- ja diakonia-alan kentällä toimivaan yhdistykseen haettiin tyyppiä, jolle kaikenlaiset ihmiset olisivat tärkeitä. Ovathan ViaDian työn ytimessä nuoret, maahanmuuttajat ja vaikeasti työllistyvät Keski-Uudenmaan alueella asuvat ihmiset. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä osallisuutta. Monikulttuurinen perhekahvila edistää kaksisuuntaista kotoutumista. Kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu avaavat oven työelämään ja vahvistavat elämänhallintataitoja. Uusi järjestötyöntekijä saisi siis mahdollisuuden auttaa ja tulla autetuksi.

Dei Neliöb. 4.-7.3.

Hanna

Lahtelainen Hanna Miettinen (26) päätti hakea paikkaa, vaikka ilmoituksesta ei ihan selvinnytkään mitä työ käytännössä olisi. Työpaikkailmoituksen sanat seurakunta ja ihmiset, saivat Hannan kuitenkin kiinnostumaan.
– Olin rukoillut Jumalalta uutta suuntaa ja ilmoituksen luettuani tuli vahva olo siitä, että tätä pitää hakea, Hanna kertoo. Takana oli ero ja suunta hukassa.

Nuoresta iästä huolimatta Hanna on kokenut paljon. Kaksi lasta tuovat iloa ja haastetta elämään. Päihderiippuvuuden tuhoavasta vaikutuksesta Hannalla on kokemuksia lähipiiristä. Isoveli kuoli yllättäen 21-vuotiaana Hannan aloittaessa yläkoulua ja seitsemän vuotta myöhemmin menehtyi isä. Ikävä kulkee mukana.
– Hyvissä hetkissä sitä miettii, että olisipa iskä täällä. Näkisipä isä minut nyt, Hanna pohtii.

Elämää päihdeperheessä

Hanna syntyi perheen kolmanneksi lapseksi. Vanhemmat olivat silloin raittiita ja perhe kävi seurakunnassa. Vanhempien vuosia katkolla ollut päihteiden käyttö alkoi kuitenkin uudelleen Hannan ollessa  5-vuotias. Silloin syntyi myös pikkuveli Aku. Alakoulussa Hanna ei koskaan viettänyt synttäreitä. Kotiin ei kehdannut kutsua ketään. Pettymys oli toistuva vieras ja häpeä läsnä koko ajan.
– Näin painajaisia siitä, että isä kuolee. Usein tuntui, että olin vastuussa pikkuveljestä, Hanna muistelee.

Jossain vaiheessa Hanna kuitenkin tutustui tyttöihin, joiden kanssa hän vietti paljon aikaa. Yhden tytön luona Hanna sai usein olla yötä ja pääsi mukaan laskettelemaan. Ystävän perhe maksoi kaiken.
– Luulen, että he tiesivät, millaista meillä kotona oli ja halusivat auttaa, Hanna arvelee.

Toipumisen mahdollisuudesta todistaa Hannan äiti, jolla raittiutta on nyt yli viisitoista vuotta.
– Vaikka äiti ei ollut aina tukena kun olin lapsi niin myöhemmin äiti on ollut korvaamaton apu ja tuki sekä maailman paras mummi. Arvostan ja ihailen äitiäni, joka on selvinnyt monesta. Vapautunut huumeista ja selvinnyt oman pojan kuolemasta. Äiti on vahva selviytyjä, Hanna kertoo.

Vaikeat tilanteet ovat vahvistaneet Hannaa. On tullut kokemus siitä, että voi selvitä. Kiitollisuus elämästä on kasvanut kun ymmärtää miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Kun on kokenut menetyksiä, osaa arvostaa elämää ja ihmisiä.
– On tärkeää olla hyvissä väleissä ihmisten kanssa, miettii Hanna.

Hanna kasvoi päihdeperheessä. Alakoulussa hän ei koskaan viettänyt synttäreitä. Kotiin ei kehdannut kutsua ketään.
Hanna kasvoi päihdeperheessä. Alakoulussa hän ei koskaan viettänyt synttäreitä. Kotiin ei kehdannut kutsua ketään.

Valitsimme sinut

Kun ViaDia Järvenpää ry:n toiminnanjohtaja Jappe Vilponen soitti ja toivotti tervetulleeksi porukkaan, Hanna ei yllättynyt.
– Oli ollut sellainen tunne. Vaikka täytyy myöntää, että ihan vähän ennen tietoa kävi sekin vaihtoehto mielessä, että paikan saisi joku muu, Hanna naurahtaa. Työpaikan vastaanottaminen tarkoitti muuttoa uudelle paikkakunnalle. Isabellalle (2) piti etsiä hoitopaikka ja Roylle (8) syksyksi koulu. Toukokuun Roy asui vielä mummilla Lahdessa, sillä ekaluokkalaisen oli tärkeää saada käydä lukuvuosi loppuun tutussa koulussa. Kuukauden Hanna kulki Lahdesta Järvenpäähän töihin ennen kuin sopiva asunto löytyi. Muutos on tuntunut hyvältä, vaikka voimia se on vaatinut. Arjen pyörittäminen yksin on tiukka paikka.

Yhteisö antaa siivet

Yhteisön merkitys työkokeilijoiden ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevien itseluottamuksen ja tulevaisuuden uskon rakentajana on korvaamaton. Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuuluu joukkoon. Epäonnistumisten, epätoivon ja yksinäisyyden kokemusten jälkeen kannustava ja arvostava ilmapiiri voi tuntua ihmeelliseltä. ViaDia-yhteisössä saa olla oma ainutlaatuinen yksilö ja samalla liittyä muihin. Kärsivällisyys ja kunnioitus antavat tilaa omien taitojen löytymiselle. Työn mittarina ei oikeastaan ole tulos vaan matka. Mistä on lähdetty, missä ollaan nyt ja minne tästä eteenpäin. Aika yhteisössä vahvistaa siipiä, valaa uskoa kykyyn lentää ja antaa nosteen siipien alle. Hanna kuvailee ilmapiiriä turvalliseksi. Erimieltä saa olla ja kaikilla on lupa olla keskeneräisiä.
– Olen kiitollinen ja iloinen että saan tehdä työtä tällaisessa paikassa.

Oletko mielestäsi hyvä ihminen ja muita yllättäviä kysymyksiä

Hanna iloitsee etenkin nuorten kanssa työskentelystä. Keskustelut ovat välillä syvällisiä ja kysymykset vaikeita. Hanna tai muutkaan yhdistyksen työntekijät eivät neuvo yläpuolelta. Ratkaisuja etsitään yhdessä. Oma elämä laitetaan likoon. Uusi mahdollisuus on aina olemassa, vaikka tilanne vaikuttaa toivottomalta. Kaikki yhteisön jäsenet ovat tasa-arvoisia. Sillä ei ole väliä, onko toiminnanjohtaja, pastori, järjestötyöntekijä vai työkokeilija. Viikkopalavereissa kaikki ovat mukana ja jokaisen mielipidettä kysytään.

Hannaa kiinnostavat ihmiset, jotka ovat jääneet yhteiskunnan marginaaliin.
– Voisin kuvitella työskenteleväni vankien kanssa, Hanna tuumaa. Lapsena Hanna halusikin poliisiksi. Eikä tätä haavetta kokonaan ole kuopattu. Hannan olemus on kieltämättä uskottava. Kuntosaliharrastus näkyy ja rauhallinen sekä hötkyilemätön luonne vakuuttavat. Käteen on tatuoitu God is good. ViaDia merkitsee Hannalle matkan yhtä vaihetta.

– Vuoden päästä toivon olevani itsevarmempi ja selvillä siitä, mikä on intohimoni, Hanna pohtii.

Teksti ja kuvat: Tanja Vainio

Alkuperäinen artikkeli julkaistu ABC+ 4/2016 -lehdessä.