Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Jukka Leppilampi ja Marzi Nyman: musiikki on rukoilemista

 

Jukka Leppilampi ja Marzi Nyman Trion levynjulkaisukonsertti Savoy-teatterissa huipentaa kolme vuotta kestäneen levyntekoprojektin. Kuva: Ohjelmatoimisto Kristalli/Press.

– Musiikki on uskon harjoittamista, rukousta ja pyhien yhteyttä, Leppilampi sanoo Savoyn levynjulkaisukonsertin edellä. Hän valmistautuu konserttiin rukoillen.

Tammikuussa 2016 julkaistun Jukka Leppilammen ja Marzi Nyman Trion Tämä huone, tämä hetkilevyn tiimoilta järjestetään levynjulkaisukonsertti Helsingin Savoy-teatterissa ensi viikon keskiviikkona. Jukka Leppilammen ja Marzi Nyman Trion lisäksi konsertissa esiintyvät Maria Ylipää, Junnu Aaltonen, Jukka Gustavson, Tove Leppilampi sekä Mervi Multamäki.

Jukka Leppilampi kertoo, että Savoyn konsertti on ainoa, jossa bändi esiintyy laajalla kokoonpanolla. Marzi Nyman tuo esiin, että muusikkojen tunnelmat konsertin alla ovat innostuneet, odottavat ja kärsimättömät.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

– Levyä on haudutettu pitkään kuin sunnuntaipataa. Vihdoinkin päästään siihen mieluisimpaan vaiheeseen eli musiikin esittämiseen livenä. Savoy-teatteri on täydellinen paikka levyn musiikin esittelyyn: intiimi, tunnelmallinen teatteri, jonka lava viettää yleisöön päin niin vertauskuvallisesti kuin kirjaimellisestikin.

Leppilampi aavistelee, että Savoyn konsertista tulee aivan erityinen tilaisuus.

– Sen kokee nahoissaan, että ei tästä ihan jokapäiväinen konsertti tule, siinä on jotain erityistä, sekä omissa tuntemuksissa että ilmapiirissä. Koen, että on paras valmistautua konserttiin rukoillen.

Jukka Leppilampi ja Marzi Nyman Trio esittää Leppilammen mukaan Savoyn konsertissa sekä kappaleita Tämä huone, tämä hetki -levyltä että  Leppilammen vanhempaa tuotantoa. Tämän lisäksi konsertissa saatetaan kuulla myös aivan uusia ja julkaisemattomia kappaleita.

Leppilampi kertoo elävänsä aina voimakkaasti hetkessä ja jättävänsä tilaa improvisoinnille. Tämä toimintatapa on ominainen myös Marzi Nyman Triolle. Niinpä jokainen konsertti on heille ainutlaatuinen ja ”hetkessä elävä” kokonaisuus.

– Ne biisit elävät koko ajan. Ihmiset ovat merkittävä osa konserttia. Se, mitä konsertissa tapahtuu ja miten sen aistii, se vaikuttaa siihen [esittämiseen].

Jukka Leppilampi keikkailee kesällä ja syksyllä eri kokoonpanoilla

Jukka Leppilampi kertoo aloittaneensa jo huhtikuussa konserttikiertueen tuoreen levyn pohjalta. Hän kuvaa, että keikoilla on ollut useita hyviä kohtaamisia ihmisten kanssa. Kiertue jatkuu eri puolilla Suomea kesällä ja syksyllä, jolloin Leppilampi ja Marzi Nyman Trio tekevät muutaman konsertin yhdessä Tove Leppilammen ja Maria Ylipään kanssa. Lisäksi Leppilampi keikkailee paljon trubaduurina sekä yhdessä Jipun kanssa.

Marzi Nyman toivoo, että uuden levyn laulut saavat konserttien myötä ilmaa siipiensä alle.

– Odotan konserteilta ennen kaikkea sitä, miten laulut ja bändin soundi alkavat pikkuhiljaa elää omaa, meistä riippumatonta elämäänsä.

Nyman rinnastaa syvän ja intensiivisen musisoinnin rukoukseen.

– Jukan kanssa musiikin tekeminen on kuin rukoilemista: syvää kuuntelemista, yli äyräiden saamista, pohjaan asti tyydyttävää. Siinä ollaan niin sanotusti aikuisten miesten raskaansarjan touhuilun äärellä.

Myös Leppilampi nauttii yhteistyöstä Marzi Nyman Trion kanssa. Hän kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan työskennellä lahjakkaiden muusikoiden kanssa. Leppilampi ajattelee, että musiikin tekeminen ja esittäminen yhdessä on jo itsessään rukousta ja rakentaa yhteyttä sekä bändin jäsenten että Jumalan kanssa.

– Musiikissa on sama kuin rukouksessa – jos rukoilet yhdessä toisen kanssa, niin siinä syntyy uusi ulottuvuus. Sitähän musiikki meille on – Se on uskon harjoittamista, rukousta ja pyhien yhteyttä.

Jukka Leppilampi paljastaa: uusia biisejä syntyy koko ajan

Jukka Leppilampi nauttii sekä esiintymisestä trubaduurina että keikkailemisesta laajemmalla kokoonpanolla.

– Tietysti jo lähtökohdiltaan ne kattaukset ovat erilaisia. Truba on intiimimpi, pienimuotoisempi, lähempänä. Silloin, kun olet yksin, niin kannat kaiken. Sitten, kun on bändi, niin nautin siitä, että saan ikään kuin siivillä, muiden kannattelemana heittäytyä laulamaan ja tulkitsemaan.

– En mene [seurakuntakeikoille] sooloilemaan, vaan menen seurakuntayhteisön elämää ja työtä palvelemaan. Trubana se toimii valtavan hyvin. Biisit ovat syntyneet yksin niin, että olen laulanut a cappellana tai säveltänyt ne kitaran tai pianon kanssa.

Muusikko kertoo, että hän on tehnyt intensiivistä yhteistyötä Jipun eli laulaja-lauluntekijä Merituuli Elorinteen kanssa jo vuoden verran. Kesällä ja syksyllä muusikoita on mahdollisuus kuulla eri puolilla Suomea yhteisissä konserteissa, joissa  he esittävät molempien tuotantoa.

– Joitain biisejä teemme yhdessä ja välillä vain toinen on mukana. Joka kerralla on aina joku uusi biisi, mikä tehdään yhdessä. Esitämme laajemmin mun repertuaaria vuosikymmenien takaa. Joissain Jipun biiseissä säestän ja laulan stemmaa. Me tehdään biiseistä meidän näköisiä versioita.

– Meillä on hieno yhteys ajatellen identiteettiä artistina ja Jeesusta rakastavana, vajavaisena syntisenä ihmisenä. Me jaamme hyvin paljon tätä [musiikin tekemisen ja elämän] prosessia keskenämme, Leppilampi tuo esiin.

Laulaja-lauluntekijä paljastaa, että materiaalia uudelle levylle olisi jo paljon olemassa. Tämä huone, tämä hetki -levyä tehdessä syntyi 14 kappaletta, joista kymmenen valittiin levylle. Lauluntekijän pöytälaatikossa on myös sellaisia vanhoja, ennen julkaisemattomia kappaleita, joista hän haluaisi tehdä bändisovitukset. Lisäksi Leppilampi säveltää jatkuvasti uusia kappaleita.

– Kun tehdään tämä Savoyn keikka ja syksyllä joitain keikkoja, niin ne sitten sanelee sen, että lähdemmekö jatkamaan vielä toista levyllistä. Uusia biisejä syntyy koko ajan. Katsotaan, miten ne lähtevät elämään ja minkä muodon ne saavat. Ei me oikein suunnitella. Asioilla on oma aikansa ja sitten ne loksahtavat kohdalleen, se on meidän elämänfilosofia, analysoi muusikko, jonka tuoreen levyn tekoprosessi kesti kolmisen vuotta.

Lue Seurakuntalaista myös:

Jukka Leppilammen ja Marzi Nyman Trion odotettu levy, Tämä huone, tämä hetki, on hieno kuuntelukokemus

Jukka Leppilammen ja Marzi Nyman Trion Tämä huone, tämä hetki  -levyn julkaisukonsertti ensi keskiviikkona Savoy-teatterissa, Helsingissä.

Kommentoi juttua Radio Dein Facebookissa.