Jukka Kääriäinen: Jumalan lupaus kantaa myös lähetystyötä

 
Kuva Jukka Kääriäisen kotialbumista.

Jukka Kääriäinen kokee olevansa perusidentiteetiltään kolmannen kulttuurin lapsi. Suomalaisuus, kiinalaisuus ja amerikkalaisuus ovat muokanneet hänen ajatteluaan ja sitä, miten hän kokee uskonsa ja paikkansa tässä maailmassa. Kuva: Jukka Kääriäisen kotialbumi.

Kirkon lähetysteologi Jukka Kääriäisen työhuoneen seinällä lukee: ”Herra, ota kaikki mitä olen, mutta älä anna minulle ikävystyttävää elämää.” Kääriäisen elämän- ja työhistoria kertoo, että Jumala käyttää häntä monin tavoin.

Teologian tohtori Jukka Kääriäinen on hoitanut kirkon lähetysteologin virkaa vuoden alusta. Sitä ennen hän toimi seitsemän vuotta systemaattisen teologian apulaisprofessorina Taiwanin Hsinchussa seuraten vanhempiensa Taimo ja Raili Kääriäisen jalanjäljissä. Sitä ennen Hsinchussa syntynyt ja kasvanut Jukka opiskeli ja toimi seurakunta- ja opiskelijapappina Yhdysvalloissa 19 vuotta.

Kääriäinen kokee olevansa perusidentiteetiltään kolmannen kulttuurin lapsi. Suomalaisuus, kiinalaisuus ja amerikkalaisuus ovat muokanneet hänen ajatteluaan ja sitä, miten hän kokee uskonsa ja paikkansa tässä maailmassa.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

− Koti on minulle ennen muuta uskon- ja perhekysymys. Minun kotini on kristillinen usko ja Kolmiyhteinen Jumala. Sitten koti on vaimo Laura – hänkin lähetyslapsi – ja tyttäret Jemina ja Aliina. Koti on suhde, ei paikka.

Yhteisöllisyys rakentaa ja rohkaisee

Kiinalaisessa maailmassa perhe ja suku ovat Kääriäisen mukaan yhteiskunnan perusarvo.

− Kun minulle tarjottiin työpaikkaa Kirkon lähetystyön keskuksessa, koimme, että se oli Jumalan johdatusta. Taiwanilla meidän ei tarvinnut mainita mitään työn sisällöstä tai paikasta. Kaikki ymmärsivät, että tämä on minulle loistava mahdollisuus hoitaa Kouvolassa asuvia iäkkäitä vanhempiani. Olen elänyt koko aikuisuuteni ulkomailla ja kaukana heistä.

Kääriäisen mukaan yhteisöllisyyttä eri kulttuureissa ilmentää elämä perheessä ja Jumalan perheessä. Hän uskoo, että myös Suomen seurakunnissa voisi olla enemmän aitoa kohtaamista ja välittämistä, jakamista, yhdessä rukoilemista ja toisen tukemista.

− Esimerkiksi Taiwanilla sunnuntain messun jälkeen yhteisellä aterialla kohtaa ihmiset eri tasolla kuin suomalaisilla kirkkokahveilla. Messussakin rukoillaan yhteen ääneen. Myös työpaikalla teologisessa seminaarissa rukoilimme säännöllisesti toistemme puolesta. Siinä elämä koskettaa elämää ja tutustuu työtovereihin ja -yhteisöön syvemmällä tasolla, mikä tukee toisia myös hengellisesti.

− Arvostan sitä suuresti, koska tunnistan, että elämäni varrella monet ovat rukoilleet puolestani.

Jumalan lupaus kantaa

Yhdysvalloissa Jukka Kääriäinen väitteli teologian tohtoriksi Fordhamin katolisessa yliopistossa luterilaisesta missiologiasta. Väitöskirjan otsikko on suomeksi Lähetys nousee Jumalan lupauksesta.

− Raamatun perussanoma on evankeliumin lupaus, Jumala tunnetaan myös lupauksistaan. Jumalan lupaus sisältää kaiken hyvän, kaikki siunaukset ja lahjat, mitä Kolmiyhteinen Jumala haluaa meille antaa Kristuksen kautta Pyhän Hengen voimassa. Tämän lupauksen tulisi määritellä ja ohjata myös lähetystä, kirkon missiota.

Esimerkiksi Roomalaiskirjeen luvun 8 jakeiden 28–30 ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa…” kieliopillinen muoto on lupaus. Lupaus on se, että Kristuksen tähden, loppujen lopuksi kaikki menee hyvin, Jumalan tahdon mukaan. Tähän nojaaminen arkielämän tuskissa vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä.

− Filippiläiskirjeessä 3:10 Paavali kirjoittaa ”Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen…” Siihen samastumme, mutta torjumme seuraavan kohdan: ”…osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa.” Ajattelemme, ettei tuo kuulu lupaukseen.

− ”Lupaus on Kristus minussa, ei minä uusissa olosuhteissa”, kirjoitti lähetystyöntekijä Elisabeth Elliot miehensä Jimin tultua tapetuksi 1956 Ecuadorissa. Jos ymmärrämme Jumalan lupauksen niin, että tämän maailman kauheudet eivät voi kohdata kristittyä ja lähetystyöntekijää, sorrumme menestysteologiaan.

Kääriäinen muistuttaa, ettei lupaus myöskään aina tarkoita, että evankeliumi välttämättä etenee nähtävällä tavalla. Esimerkkinä hän mainitsee Adoniram Judsonin (1788–1850) Burmassa. Elämänsä aikana Judson ei nähnyt yhtään uskoon tullutta ihmistä, mutta kuolemansa jälkeen kristillinen kirkko juurtui ja alkoi kasvaa Burmassa.

− Lupaus tuo mukanaan sekä kärsimystä että kärsivällisyyden ja nöyryyden oppimista. Pyydän isältä, niin kuin lapsi, saada sitä mikä on minulle parhaaksi. Jos otamme Jumalan lupauksen todesta, olemme koko ajan lapsen asemassa, luottaen isän hyvään, viisaaseen rakkauteen.

Vanhurskauden syvä tarve

Taiwanilla Kääriäinen opetti viime vuodet Martti Lutherin ristin teologiaa. Hän alkoi ymmärtää, miten keskeinen Lutherin määritelmä ihmisestä, simul justus et peccator, saman aikaisesti vanhurskas ja syntinen, on.

− Nykyihminen ei enää kielellisesti tai sisällöllisesti ymmärrä, mitä tarkoittaa vanhurskas. Maallistuneet ihmiset kuitenkin syvästi kaipaavat vanhurskautta, sitä, että on tarpeeksi hyvä ja riittää. Tämä on syvä yleisinhimillinen tarve.

− Vanhurskauden hengellinen kaipuu kanavoituu usein uraan, perheeseen, teknologiaan, liikuntaan, rakkauteen, politiikkaan. Ihmisen sielu tarvitsee saman hyväksynnän ja siunauksen, jonka Isä lausui Pojan kasteessa: ”Sinuun minä olen mieltynyt.” Tämä siunaus lausuttiin ennen Jeesuksen julkisen työn alkua, ei lopussa ”arvosanana.”

− Evankeliumi tarjoaa tätä. Ihminen riittää Jumalalle Kristuksen tähden, ei itsensä takia, Kääriäinen korostaa. Kun riität, voit vihdoin levätä. Tämä siunaava lupaus vapauttaa elämään Jumalalle ja muille, jopa unohtamaan itsensä. Tätä vanhurskauttaminen tarkoittaa.

− Kristittyinä meidän tulisi olla vakuuttuneita Jumalan hyvyydestä Kristuksen tähden. Lutherin simul-ajatus on psykologisesti terve: Minä olen vajavainen, syntinen ihminen, epävarma itsestäni. Mutta saan varmuudella luottaa Kristukseen ja elää ilosta käsin. Tätä vapauttavaa lupausta kirkko ja kristityt saavat jakaa nöyrästi ja rohkeasti. Juuri tätä ilosanomaa kaivataan tänäänkin.

Kirjoitus on julkaistu Lähde-lehdessä 3/2019.

 
Sansa syyskeräys artikkelin alle