Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

”Jeesuksen seuraaminen tuo turvan” – Hanna valmistautuu lähetystyöhön ja vauvan syntymään

 
nuori nainen talvi metsä

Hanna Lehtinen kiirehtii talvipäivinä ulos huomaamaan valoisat hetket. – Muistutan itselleni, että tässäkin päivässä on paljon hyvää. (Markus Lehtinen) 

Kielet ovat aina kiinnostaneet Hanna Lehtistä.

Olen keskeneräinen sekoitus karjalaista kulkuria, lappilaista kotoilijaa sekä pohjalaista sisupussia Pietarsaaresta. 

 

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Kutsumukseni on osallistua Jumalan sanan tarjoamiseen kullekin kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävässä muodossa. Siksi palvelen esimerkiksi Jees-lehden toimituksessa sekä kotiseurakuntamme Pietarsaaren Saalemin tulkkaustiimissä. Samasta syystä olen myös opiskellut muun muassa kielitieteitä ja hepreaa. 

 

Kuluneen vuoden kohokohtani sijoittui lääkärin tutkimushuoneeseen, kun näyttöruudulle ilmestyi suloisesti sykkivä sydän. Jos Herra suo, kesän kynnyksellä 7-vuotiaasta Iisakistamme tulee innokas isoveli. 

 

Kotiseurakuntani merkitsee minulle rakasta perheyhteisöä, jonka osana saan sekä kasvaa Jeesuksen seuraajana että pitää huolta omista hengellisistä sisaruksistani. 

 

Lapsuuden haaveammattini oli luokanopettaja. Vaikka päädyinkin matkan varrella muun muassa sairaanhoitajaksi, toisten onnistumaan innostaminen motivoi minua yhä. Kevätlukukaudeksi taivaan Isä järjestikin minulle työn suomen kielen opettajana maahanmuuttajille. 

 

Erikoisinta, mitä olen tehnyt, on ollut torakoiden tuhoaminen opetuslapseuskoulun asuntolassa Englannissa. 

 

Tärkein arkirutiinini on perheemme iltahetki. Siihen kuuluu Raamattua, rukousta sekä improvisoitu tarina päivän tapahtumista. 

 

Tahtoisin matkustaa uudelleen Etiopiaan, sillä sikäläiset helluntaiseurakunnat ovat pyytäneet miestäni Markusta ja minua mukaan äidinkielisen lapsityön kehittämiseen osana Wycliffe Raamatunkääntäjien sekä Fidan toimintaa. 

 

Rakkaudesta olen oppinut, että jakamalla huolet puolittuvat ja ilot kaksinkertaistuvat. Jos joskus vaikuttaa käyvän päinvastoin, saattaa olla aika tarkistaa oman yhteyteni tila ehdottoman rakkauden lähteeseen. 

 

Uskossa eläminen kannattaa sekä tämän hetken että tulevaisuuden vuoksi: Jeesuksen seuraaminen tuo elämään olosuhteista riippumattoman ikuisen turvan ja tarkoituksen. 

 

Aiheet