Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Ihosyöpää sairastava Juho Juutilainen: olen seikkaileva “Jeesusmies”

 

– Meillä on vain tämä hetki, ja haluan tehdä asioita täysillä nyt, kun kaikki on vielä hyvin, Juho Juutilainen sanoo.

Saanko pyytää Jumalalta parantumista, jos Jumala käyttää sairauttani ihmisten kohtaamiseen ja yhdistämiseen? Tätä pohtii sarjayrittäjä Juho Juutilainen, joka on äskettäin uusiutuneen syövän kautta löytänyt oman elämänsä merkityksen.

Kun Juho Juutilainen sai ensimmäisen syöpädiagnoosinsa vuonna 2004, hän ajatteli selvinneensä säikähdyksellä. Vaikka käsivarresta löytynyt pieni luomi osoittautui melanoomaksi, se saatiin leikattua pois.

– Kaiken piti olla kunnossa. Olin vasta 32-vuotias, terveellisesti elävä mies. Liikuin paljon, söin hyvin, ja elin kaikin puolin terveellisesti. Eihän syövän pitänyt tapahtua minulle, eikä ainakaan uusiutua!

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

Toisin kuitenkin kävi. Viiden vuoden kontrollijakson jälkeen Juutilainen sai terveen paperit, ja vain kaksi viikkoa myöhemmin käteen ilmestyi pieni, herneen kokoinen nystyrä.

– Tuosta hetkestä alkoi syövän seuraava, huomattavasti raskaampi prosessi. Syöpä ei enää pysynyt paikallisena, vaan lähti leviämään aggressiivisesti, Juutilainen kertoo.

                      Parin vuoden ajanjaksolla uusia syöpäkasvaimia alkoi ilmestyä sinne tänne. Niitä leikattiin, ja samalla aloitettiin erilaisia kokeilevia hoitoja.

– Töihin lähtiessä aina kokeilin, onko johonkin yön aikana noussut uusi kasvain. Tilanne sahasi edestakaisin, kunnes syksyllä 2012 lääkäri nosti kätensä pystyyn ja totesi, ettei tiedä mistä on kysymys. Syöpä oli levinnyt myös maksaan, ja aloitin lähtölaskennan omasta elämästäni. Minulla oli kamala viha ja katkeruus Jumalaa kohtaan, Juutilainen toteaa.

                      Jälkeenpäin tarkasteltuna Juutilainen näkee molempien syövän ilmaantumiskertojen hetkissä voimakkaita yhtäläisyyksiä.

– Syövän uusiutuessa vuonna 2009 kävin läpi eroprosessia. Myös syövän ilmestyessä ensimmäistä kertaa minulla oli päällä jäätävä stressipiikki. Kävin läpi avioeroprosessia, olin työttömänä it-alan firmasta, minulla oli kamalat velat, ja päälle vielä diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta. Taaksepäin katsoessa on pakko pysähtyä kysymään, löysikö kehoni noista voimakkaista, kokonaisvaltaisista stressitiloista keinon sairastua syöpään?

Pyhiinvaellus omaan itseen ja elämään

Syövän ja muiden elämänkriisien keskellä Juutilainen ui jo niin syvissä vesissä, että hautoi itsemurhaa.

– Tuossa hetkessä mietin kuitenkin järjellisesti, että jos nyt teen itsemurhan, niin päädyn sen saman sadistisen Jumalan eteen, joka on sallinut minulle syövän ja kaiken muun vaikeuden. Siksi päätin, etten anna voittoa tuolle Jumalalle, vaan pidän kontrollin itselläni.

                      Viha ja katkeruus kuitenkin söivät Juutilaisen mieltä, ja lopulta hän päätti lähteä pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan.

– Ajattelen, että jokaisen pitäisi tehdä pyhiinvaellus omaan itseensä. Minulle tuo matka tarkoitti sen työstämistä, miksi syöpä on tullut minulle, mutta yhtälailla oman elämän kokonaisvaltaista työstämistä. Oivalsin, että alituista kiirettäni ja hektistä elämäntyyliäni oli ajanut pelko kohdata oma itseni ja pelko kyseenalaistaa kaikki se, jonka varaan olin luullut elämäni ja sen arvot rakentaneeni. Tuolla matkalla syntyi myös idea mielen hyvinvointiin keskittyvästä Startup-yrityksestä, johon yhdistyi kognitiivista käyttäytymisterapiaa, Juutilainen kertoo.

                      Vuosia myöhemmin yhdessä ranskalaisen liikekumppanin kanssa perustetun Startup-yrityksen ideana on jakaa elämänhallintaan ja ymmärtämiseen liittyvää tietoa ja menetelmiä, ”ettei tarvitsisi odottaa kuolemantuomiota alkaakseen elää”, kuten Juutilainen itse toteaa.

Häiden sijaan aloimme kuitenkin pian suunnittelemaan hautajaisiani.

                      Pyhiinvaellusmatkalta mieleen tarttuneita oivalluksiaan ja oppejaan Juutilainen on todellakin tarvinnut. Kun lääkäri syksyllä 2012 levitti kätensä taistelussa uusiutunutta syöpää vastaan, oli kulunut vain muutama kuukautta siitä, kun Juutilainen oli tavannut nykyisen vaimonsa Marjukan New Wine tapahtumassa Himoksella.

– Tapaamisen jälkeen Marjukka pyysi minua peltotöihin Laihian tiluksilleen, auttamaan traktorikuskina. Suostuin, tottakai, ja jotain läikähti molempien sisuksissa. Häiden sijaan aloimme kuitenkin pian suunnittelemaan hautajaisiani.

Juutilaiselle oli kova paikka todeta, että hänen elämänsä rakkaus jäisi jälkeen hänen itsensä kadotessa mullan alle. Elämässä alkoi kilpajuoksu ajan kanssa.

– Tuossa vaiheessa ihollani oli jo lähes 200 kasvainta. Olin jo henkisesti varautunut kuolemaan, ja järjestin sisarusten ja ystävien kanssa viimeisiä tapaamisia. Sitten lääkärini pyysikin minua mukaan lääketieteellisen syöpätutkimukseen, Juutilainen muistelee.

                      Uusi kokeileva lääke oli kehitetty USA:ssa, jossa testattiin immunoterapiaa. Juutilainen oli ensimmäisiä suomalaisia, jolla lääkettä testattiin.

– Hoidossa ideana on buustata ihmisen elimistön omaa immuniteettia taistella syöpää vastaan. Omalla kohdallani vaste oli käytännössä 100 %, sillä kasvaimet lähtivät pienenemään vain kaksi viikkoa hoidon aloittamisen jälkeen, ja parissa kuukaudessa suurin osa kasvaimista oli kokonaan hävinnyt, Juutilainen kertoo.

Tarinallisuus tapana käsitellä syövän merkitystä

Kun ihminen parantuu kuoleman porteilla, moni ajattelee, että elämä on pelkkää riemua. Näin ei kuitenkaan ollut Juutilaisen kohdalla.

– Vastoin kaikkia odotuksia, parantuminen olikin itselleni kriisi. Kriisi siitä, että jäin henkiin. En ollutkaan iloinen, vaan päällimmäinen tunne oli tyhjyys. Tunne on vähän sama, kuin istuisi lentokentän lähtöportilla, mieli jo kohdemaassa, ja sitten sanotaan, että ei pääsekään lomalle.

                      Juutilaiselta kesti puoli vuotta tajuta tilanne. Kuitenkin hän kokee, että jo tuossa hetkestä itsestä puolet jäi niin sanotusti rajan toiselle puolelle. Toisaalta se on ehkä auttanut käsittelemään uutta shokkia, minkä aiheutti syövän uusiutuminen loppusyksyllä 2022, sekä vastikään aivoista löytyneet etäpesäkkeet.

En pelännyt kuolemaa, vaan pikemminkin kärsimystä.

– Olin juuri sisäistänyt elämän tarkoituksen, kun syöpä nyt taas uusiutui. Pahin uutinen oli kahden kasvaimen löytyminen aivoista. Vaimoni kuvaa tilannetta sanomalla, ettei ole koskaan nähnyt silmissäni samanlaista kauhua, kuin kuullessani tutkimustulokset.

                      Juutilainen kertoo eläneensä pari päivää kauhun ja pelon vallassa.

– En pelännyt kuolemaa, vaan pikemminkin kärsimystä ja sitä, että muuttuisin täysin vihannekseksi.

                      Pari päivää shokeeraavien uutisten jälkeen Juutilaisen mieleen alkoi kuitenkin hiipiä rauha. Pelko ja kauhu hävisivät.

– Lähdin tarinallistamaan tilannettani, ja siitä alkoi tietyllä tavalla uusi vaihe nykyisen syöpäni kanssa. Tajusin, että kaikki elämässäni on tuonut minua kohti tätä pistettä. Sairautta on turha rummuttaa emotionaalisesti, sillä se ei auta minua. Sen sijaan vain seuraan mielenkiinnolla tarinan kulkua ja kehittymistä, sitä, mitä tällä kertaa eteeni tulee, Juutilainen toteaa.

                      Hän myös uskoo, että oman elämän merkityksen löytämisellä on ollut iso rooli siihen, että hän voi juuri nyt suhtautua sairauteensa ilman katkeruutta ja vihaa Jumalaa kohtaan.

– Vielä vuosi takaperin mietin paljon sitä, miksi olen jäänyt henkiin? Samalla pohdin merkityksellisyyden kokemusta; sitä tuoko merkityksen tunteen työ tai joku muu yksittäinen asia? Tajusin, että itselleni merkityksellisyys muodostuu monen eri asian summana.

Lopullisen vastauksen Juutilaisen pohdintoihin toi Aki Hintsan kirja Kuolevan miehen päiväkirja.

– Kirjaa kuunnellessa tajusin, miten itseni identifioimisen prosessi tapahtuu. Jos kirjassa etiopilainen juoksijalegenda oli “juokseva mies”, niin minä tajusin olevani seikkailja ja Jeesusta fanittava mies, siis “seikkaileva Jeesusmies”! Tuossa yhdistyvät arvoni, luonteeni ja isäni minulle jättämä perintö evankelistana, Juutilainen summaa.

                      Oivallus omasta identiteetistä toi Juutilaisella rauhallisen olon.

– Tämä kaikki avasi matkan itseeni; ihan kuin minuun olisi valunut lämmintä hunajaa. Loppupäätelmä oli se, että löysin elämän tarkoituksen: yhteyden Jumalaan, itseeni ja lähimmäisiini.

Juutilainen kokeekin, että hänellä ei ole enää pakonomaista tarvetta jäädä henkiin. -Minulla ei ole kuoleman pelkoa. Ennemminkin olen ihmetyksen vallassa siitä, kuinka Jumala on suonut minulle uuden tarinan mahdollisuuden, ja kuinka Jumala puhuttelee muita ihmisiä sairauteni kautta. Siksi joudun myös pohtimaan, onko minulla oikeus pyytää parantumista.

Mutta onko sairaus opettanut jotain Juutilaiselle? Jalostaako kärsimys, kuten joskus väitetään?

– Itse ajattelen, että syöpä on ollut pitkä pyhiinvaellusmatka omassa mielessäni, ja se on tehnyt tehtävänsä. Kärsimys on tavallaan paljastanut oman sisimpäni itselleni. Silti olen edelleen vaelluksella sekä itseni ja Jumalan kanssa, Juutilainen toteaa.

                      Erityiskiitoksen hän haluaa jättää myös vaimolleen.

–  Ensimmäisessä syövän uusiutumisvaiheessa en muistanut ajatella Marjukkaa ollenkaan, vaikka hän kannatteli minua. Nyt uudella kierroksella olen osannut ottaa Marjukan huomioon prosessissa. Sen jälkeen parisuhde on muuttunut paremmaksi. Liian usein sairastavan puoliso unohdetaan, Juutilainen miettii.

Toisaalta hän myöntää, että syöpä tuo väistämättä paljon murhetta ja stressiä parisuhteeseen, vaikka samaan aikaan, etenkin syövän ollessa pitkäaikainen, siihen myös rutinoituu.

– Tämän huomaa satunnaisilla lääkärikäynneillä, kun Marjukalta kysytään, että “onko vakavia sairauksia?” Hänen tulee usein vastattua että “no ei, aa, mutta onhan meillä se syöpä!”

                      Juutilaisen oma tuore ennuste on positiivinen.

– Olen päässyt äskettäin uuteen, yhdistelmä-immuuniterapiahoitoon. Kasvaimet ovat jo pienentyneet, joten ennuste on hyvä. Meillä on vain tämä hetki, ja haluan tehdä asioita täysillä nyt, kun kaikki on vielä hyvin. Pyhiinvaellusmatkani päiväkirjasta löytyvää merkintääni lainaten: Haluan elämäni olevan täynnä merkitystä ja sisältöä niin, että se mitä teen, voisi todella merkitä jotain ikuisuudessa.