Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Pestyjä ryöväreitä

 

Suomessa ei kokemukseni mukaan ole kovin tavallista muistaa kastepäiväänsä. Minusta kasteen muistaminen on hyvä ja hyödyllinen tapa, joka voitaisiin elvyttää. Minulle kaste on se piste elämässä, jolloin Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen uudestisynnyttävä voima on koskettanut ensimmäisen kerran. Siitä on alkanut taipaleeni Jeesuksen omana. Matkaan on sisältynyt monenlaista hoipertelua, mutta Herran uskollisuus on kantanut kaikesta huolimatta ja kantaa edelleen. Siihen uskollisuuteen olen saanut lahjaksi saadulla uskolla turvata. Näissä tunnelmissa syntyi tämä raapustus uudestisyntymäni pesun (Tiit. 3:5) vuosipäivänä.

Minut vietiin vieraiden keskelle,
kannettiin maljan äärelle,
lainavalkoisiin käärittynä mustapukuisen eteen.
Pääni kallistettiin alas niskaa varoen,
isän sylistä Isän syliin,
ja kolmas isä kaftaaninsa kutsua viestivällä valtuutuksella
puhui pestessään taivaallisia sanoja
Pojalta pojalle.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Äiti seisoi vieressä ottaen pian taas rinnalleen
kasvamaan imeväisenä osaksi morsiusjoukkoa
kestämään kiinteää ravintoa Sulhasen pöydästä.
Mutta maidolla piti aloittaa
ja maitoon on pitänyt palata aina
roskaruoan sekoittaessa ruoansulatuksen.
Sanan maito sädettää synnin syöpää
ennen sen lopullista kuolemaa.

Minun kerrotaan nukkuneen sikeästi
ohi uuden elämäni huikean alun.
Miten kuvaavaa –
olla vain ja kantautua kutsun käytyä
muiden kerjäläisten mukana.
Silmieni auettua enhän enää nukahda,
enhän käännä katsetta ja huku sisimmän pimeyteen
tai absoluuttisen kylmään ulkoavaruuteen.

Ja jos sinne hiljaa käperryn tai sukkelasti singahdan,
hän loistaa sielläkin kaiken läpäisevää valoaan.
Minne muualle hän astui kuin alas tähän pimeyteen?
Mitä muuta hän armon aurinkona lämmittää
kuin sitä, mikä on kaukana ja jäätävää?
Mitä on ihmisen häpeä sen rinnalla, mitä Rakkaus koki vihan ristillä?
Silti hän yhä anoi armoa teloittajilleen, tarjosi paikkaa paratiisissa,
kantoi syntisten taakkaa.

Muistan ja rauhoitun:
näen oman ristini, mutta vierellä
kaiken sen tähden Haavoitetun.
Siinä hän pysyy.
Kärsii ja rukoilee.
Hetkeksi tuo pyhä katse pyyhkii mielestä kaiken hädän.
Vedellään ja verellään hän saattaa perille kipujen läpi

meitä pestyjä ryöväreitään.