Kirjoittanut
Kirjoittaja on hoitovapaalla oleva kahden lapsen äiti, jonka sydän sykkii lähetystyölle ja taiteelle.Kohta alkaa olla taas se aika vuodesta, kun Suomessa ja maailmalla siivotaan hämähäkinseitit nurkista. Meidän perheessä tilanne korjaantuu imuroimalla, mutta toisissa osoitteissa koristeet kerätään visusti talteen ensi vuotta varten. Virallisesti Halloweeniä vietettiin lokakuun viimeisenä päivänä, mutta kammokarnevaalin ajankohta joustaa molempiin suuntiin.
En ole koskaan kokenut viehätystä pelkäämistä kohtaan. Lapsena en uskaltanut mennä edes kummitusjunaan kauhuelokuvien katselusta puhumattakaan. Aikuisiälläkin minulle on kristittynä ollut vaikea ymmärtää, mitä mukavaa on pimeydessä ja pahassa. Eikö pimeyden voittanut kirkkauden Jumala ole loputtoman paljon tavoiteltavampi?
Halloween on peittelemättömän pakanallinen juhla. Kristittynä tiedostan pahojen henkivaltojen olemassaolon, mutta pimeyden sijaan palvon Jeesusta. Hän on elämä ja valo, ja vaikka olisin aiemmin kulkenut hämäryyden teitä, olen nyt Jeesuksen tähden valon ja päivän lapsi (1. Tess. 5:5). Henget ja haamut eivät kuulu tähän kuvastoon.
Kuolemalla on toki elämässä sanansa sanottavana, mutta uskovana kohtaan sen Jeesuksen ristinkuolemaa ja ylösnousemusta vasten, viimeisenä porttina kotiin. Sinne monet uskossa pois nukkuneet ovat jo minua ennen päässeet. Tästä Halloweenin kanssa samoihin aikoihin vietettävässä pyhäinpäivässä on kysymys.
Olen pohtinut paljon, mikä saa ihmisen innostumaan Halloweenista. Vastauksia on varmasti monta. Jollekulle se varmasti tarjoaa kieli poskessa irrottelun sellaisen äärellä, mihin ei itse oikeasti uskota. Toisia vetää puoleensa avoin tuhmuus ja synnillisyys, joita symboloivat edelleen jälkikristillisessä ajassammekin piru ja tämän sarvet. Sitten ovat ne, jotka kokevat Halloweeniin vetoa nimenomaan henkimaailman todellisuuden vuoksi. Noituus, yhteys kuolleiden henkiin, ennustaminen ja tarot ovat nostaneet päätään ajassamme ja solahtavat saumattomasti Halloweeniin. Toisille Halloween näyttäytyy viattomana leikkinä, ja lopulta myös moni on kuoleman karnevaaleissa mukana, kun ei tiedä, miksi kieltäytyäkään.
Yhdistän Halloweenin nousun jälkikristilliseen aikaamme, jossa valtaväestö on kadottanut kosketuksen “suureen vastaukseen”. Tähän liittyen Samu Haber laulaa tuoreessa kappaleessaan ‘Sä et tiedä elämästä mitään’:
Hei, tänne tuokaa nuo jumalanne viisaat
Ja päästäkää ne meille kertomaan
Kärsimme turhaan ja mietimme vaan liikaa
Ei ole mitään suurta vastausta
Maailmojen portit on valaistuina meille
Ja pääsemme myös niistä kulkemaan
Voit irti päästää ja virran antaa viedä
Ei ole mitään suurta vastausta
Halloweenissa, “pahainpäivässä”, käy ilmi, minkälaiseen virtaan ihminen hyppää, kun ei tunne laivaa, jota odottaa. Usein tuo virta näyttäytyy vapauden ja valon naamioina, mutta ajattelen, että Halloweenin aikaan se paljastaa, millaisesta kalman joesta on todella kysymys.
