Kuolemme vain kerran

 

Olen kuulunut jo vuosien ajan kirjapiiriin, jossa valitsemme vuoron perään luettavaksi kirjoja ja keskustelemme niistä. Nyt olemme lukemassa Terhokodin entisen johtajan, lääkäri Juha Hännisen kirjaa Kuolemme vain kerran (Otava, 2018).

Kirjan nimi tuntuu vakuuttavalta. Se kertoo samanlaisesta realiteetin tajusta kuin muuan syntymäpäiväänsä viettänyt ikämies, joka katsoi juhlavieraitaan ja aloitti tervetulopuheensa sanoilla ”rakkaat kuolintoverit”. Ja kirjan nimi tuo mieleen myös keskiaikaisen hautausmaan portin, jonka pieleen oli kirjoitettu vuosisatojen aikana maan poveen kätkettyjen vainajien viesti uusille tulijoille. Kyltissä luki: ”Mitä te olette, sitä olemme mekin olleet. Ja mitä me olemme, sitä tulette tekin olemaan.”

Karkku, neliöb 1/2: 20.11.-5.12. MJa

Suomessa kuolee noin 50.000 ihmistä joka vuosi erilaisiin sairauksiin. Sydän- ja verisuonisairaudet, syöpä, dementia ja krooniset keuhkosairaudet ovat yleisimpiä kuolinsyitä. Suurin osa meistä kuolee johonkin rappeuttavaan tautiin. Ensin menemme tutkimuksiin, sitten pääsemme hoitoon, sen jälkeen etenemme oireiden lievitykseen ja myöhemmin saattohoitoon. Ja lopulta meidät todetaan virallisesti kuolleeksi, kun aivotoimintamme lakkaa.

”Ihmisellä on lopulta vain kaksi suurta hanketta: syntymä ja kuolema – ja elämä on hyvin pieni matka niiden välillä.”

Kuolemisen tavat ovat kuitenkin erilaisia. Toiset makaavat hiljaisessa huoneessa perheen ympäröimänä, kunnes vaipuvat vähitellen unenomaiseen tilaan ja lipuvat rauhallisesti kuolemaan. Joku teho-osastolla oleva on puolestaan sidottu levottomuuden vuoksi sänkyyn, koska hän yrittää epätoivoisesti kiskoa irti kehoonsa kiinnitettyjä laitteita. Huoneessa kuuluu hengityskoneen piipitystä ja tuskaista ääntelyä, kunnes kuolema tulee ja hiljentää äänet.

Jotkut ihmiset kuolevat yllättäen ja äkillisesti, kuten oma äitini. Hän oli ylittämässä potkurillaan jäistä maantietä, kun auto ajoi hänen päälleen. Äitini raahautui 17 metriä auton edessä ja kuoli silmänräpäyksessä. Ikuisuuteen lähtö voi tulla ihmiselle joskus hyvinkin odottamatta.

Myös koronavirus on tuonut kuoleman todellisuuden konkreettisesti silmiemme eteen. Näinäkin päivinä sadat tuhannet ihmiset kamppailevat äärirajoilla sitä vastaan.

Kuten Juha Hänninen toteaa kirjassaan, ihmisellä on lopulta vain kaksi suurta hanketta: syntymä ja kuolema – ja elämä on hyvin pieni matka niiden välillä. Filosofi Epikuros puolestaan väitti aikoinaan, että taito elää hyvin ja kuolla hyvin ovat yksi ja sama asia.

Kuolema on kunnioitusta herättävä realiteetti, jonka tiedostaminen tiivistää kysymyksen olemassaolon merkityksestä. Siksi onkin viisasta tehdä ajoissa tuttavuutta sen kanssa.

”Kuoleman jälkeisen olemassaolon kysymyksiin ei ole lääketieteellisiä eikä ylipäätään tieteellisiä vastauksia.”

On myös tärkeä muistaa, että kuoleman jälkeisen olemassaolon kysymyksiin ei ole lääketieteellisiä eikä ylipäätään tieteellisiä vastauksia. Kyse on ihmiselämän transsendentista ulottuvuudesta, tuonpuoleisuuteen avautuvasta merkityshorisontista, jolla tulisi olla vaikutusta myös nykyhetkeen. Juuri sitä Mooses varmaan ajatteli, kun hän pyysi psalmissa 90: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.”

Seuraavassa kirjapiirissä siis käsittelemme kirjaa Kuolemme vain kerran. Kun kokoonnumme, jokaisen tehtävänä on samalla pohtia, millä tavalla itse haluaisi kuolla, kuka siunaa ruumiin haudanlepoon, mikä laulu muistotilaisuudessa lauletaan ja kenen läheisen tulisi ehdottomasti pitää muistopuhe. Varsin kohti käyviä kysymyksiä, jotka samalla pakottavat pohtimaan, millä asioilla on elämässä merkitystä.

Ehkäpä filosofi Epikuros oli hyvinkin oikeassa sanoessaan, että taito elää hyvin ja kuolla hyvin ovat yksi ja sama asia.

Leevi Launosen radiokolumneja kuullaan Radio Deissä keskiviikkoisin klo 8.45 ja 12.50.