Kirkko kiristää omia lähetysjärjestöjään

 

Evankeliumit päättyvät kehotukseen viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan. Matteus kehottaa: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Markus välittää Jeesuksen sanat: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Luukas kertoo: ”Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ´Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat´.” Johanneksen evankeliumissa Jeesus myös kehottaa Pietaria ruokkimaan hänen karitsoitaan ja kaitsemaan hänen lampaitaan.

Kristillinen kirkko on pelastuksen viesti. Se on olemassa, jotta Jumalalle rakkaat luodut pääsisivät taivaaseen. Kirkko julistaa syntien anteeksiantamusta ja rauhaa ihmisen ja Jumalan välillä. Se kertoo sovituksesta, joka paransi maailman. Kirkko pelastaa elämään ja se pelastaa ennen kaikkea taivaaseen. Se kutsuu kaikkia mielenmuutokseen, elämään lähellä Vapahtajaa.

Sansa Neliöb. 13.2.-12.3.

Kun seuraa viimeisiä tapahtumia Suomen ev. lut. kirkon lähetystön saralla, sydäntä kylmää. Uusien valtuustojen ja neuvostojen myötä kylmä viima on muuttunut hyytäväksi pakkaseksi. Erityisesti kaksi järjestöä on joutunut kirkollisen inkvisition hampaisiin. Evankeliumiyhdistys, kirkon toiseksi vanhin, jo toistasataa vuotta lähetystyötä tehnyt järjestö, ja Kansanlähetys, merkittävällä lähetyspanoksella 1960-luvulta asti kirkon lähetystyötä toteuttanut järjestö, kuuluvat juuri niihin, jotka tekevät kokonaisvaltaista lähetystyötä. Niille on tärkeintä Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttaminen ja evankeliumin välittäminen. Sen työn myötä saapuvat diakoniset tarpeet vanavedessä ja niissä tahdotaan myös palvella. Sillä, että nämä järjestöt auttavat heikoimmista heikoimpia ja toteuttavat käytännössä todellista yhdenvertaisuutta siellä, missä yritetään selvitä hengissä seuraavaan päivään, ei näytä olevan mitään merkitystä. Harso on silmillä, eikä se näytä poistuvan minkäänlaisilla vetoomuksilla. Suomen klassisesta kristinuskosta elävät järjestöt tahdotaan pakottaa uusien tulien äärelle.

Kyseisten järjestöjen ja paikoitellen muutaman muunkin työtä on vaikeutettu sulkemalla seurakuntien budjettivaroja ja uhkailemalla niitä muuttamaan teologiaansa lähetysjärjestöstatuksen menettämisen uhalla. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että hyvin organisoitunut Tulkaa kaikki -liike tahtoo vanhat tulet Herran alttarilta sammuttaa. Mutta nyt tähän sammutustyöhön ovat lähteneet mukaan myös ne kirkon piispat, joita pidettiin – jos ei nyt sentään julkisesti ihmisten ikuista kohtaloa murehtivina parannussaarnaajina – niin ainakin kaappikonservatiiveina.

Jumalan muuttumattomassa olemuksessa on edelleen kaksi puolta: mysterium fascinans, puoleensa vetävä ihastuttavuus, jumalallinen autuus, mutta myös mysterium tremendum, kauhistavan pyhyyden musertava mahti. Hän on Pyhä ja hänen käskyjään vastaan ei ole viisasta nousta. Ei minkään ideologian varjolla.

Artikkeli on Elämä-lehden 1/2024 pääkirjoitus

 
Artikkelibanneri perussanoma