Ja anna meille meidän syntimme anteeksi

 

Isä meidän -rukousta käsittelevässä blogisarjassani olemme edenneet viidenteen pyyntöön. Neljäs pyyntö koski inhimillisiä tarpeita: ruokaa ja suojaa. Nyt pyydetään: anna meille meidän syntimme anteeksi. Meitä kohtaa tässä evankeliumi. Jos Jeesus opettaa ihmisiä pyytämään syntejä anteeksi, kai se on myös lupaus siitä, että Jumala haluaa vapauttaa meidät syntikuormastamme.

Joku voi luulla, että syntikuormasta puhuessani olen siirtynyt uskonnolliselle alueelle pois arkitodellisuudesta, syntikuormahan kuulostaa uskonnolliselta kieleltä. Mutta nyt ollaan yhtä todellisella alueella kuin jokapäiväisessä leivässä. Syyllisyys on asia, joka näkyy sairaspoissaoloina, mielenterveysongelmina, masennuksena, kaikenlaisena suruna ja pahoinvointina. Omat mokat on vaikea kestää. Jumala tietää sen ja haluaa auttaa meitä. Meistä ei ole niitä kantamaan, se on niin mielettömän raskasta. Tässä kohden tunnustamme siis syntimme ja pyydämme armoa. Ja Jumala haluaa sen antaa.

”Jos media tai yleinen mielipide olisivat jumalamme ja tuomarimme, se olisi siinä: elämämme sortuisi virheidemme mukana.”

Vuosia sitten eräs poliitikko teki virheen. Koska hän oli tunnettu ihminen, hän ei päässyt vähällä. Lehdistö irvaili tapahtuneella, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Hän tunnusti mokanneensa ja pyysi anteeksi, mutta ei sekään riittänyt rauhoittamaan otsikoita. Vahingonilolla mässäiltiin, nautinnosta röyhtäillen. Jotkut vetosivat kymmeneen käskyynkin.

Vatsaani sattui, kun kuvittelin, mitä tunteita tämä ihminen käy juuri nyt läpi: saalistetuksi tulemisen tunnetta, pakokauhua ja häpeää. Ja vaikka kohu aikanaan laantui, jäin miettimään, kuinka kauan hänen omassa sielussaan vielä myrskyää. Voi olla niin vihainen ja pettynyt henkilöönsä, ettei ikinä pääse hyviin väleihin itsensä kanssa. Alkaa hirveä itseviha ja itsensä hylkääminen.

Silloin tuli mieleeni kymmenestä käskystä se ensimmäinen. ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.” Yhtäkkiä se ei kuulostanutkaan ikivanhalta, ankaralta tai mustasukkaiselta käskyltä vaan lupaukselta ja mahdollisuudelta, jopa terapialta.

”Jeesus hämmästytti aikalaisiaan julistamalla ihmisten syntejä anteeksi.”

Jos media tai yleinen mielipide olisivat jumalamme ja tuomarimme, se olisi siinä: elämämme sortuisi virheidemme mukana – armoa ei tunneta, vahingoniloa sitäkin enemmän. Mutta jos epäonnistumisten hetkellä onkin joku, jolla on valta sanoa: älä pidä muita jumalia. Älä pidä niitä jumalia, noita tuomareita, jotka eivät näe ihmisen sisään, jotka eivät osaa armahtaa ja antaa uutta alkua. Älä pidä niitä jumalia, jotka eivät ole nähneet kärsimystä, nöyryytetyksi ja hyljätyksi tuloa pohjaan saakka. Älä pidä muita kuin hänet, joka tuli ihmiseksi, kokemaan ihmisen osan, kokemaan houkutukset ja kiusaukset ja kantamaan epäonnistumisemme häpeän. Se on täydellisen vapauttavaa.

Tiesin, että tämä ihminen saa joukon kirjeitä, joita on raskasta lukea. Siksi minäkin lähetin postia – ja muistutin vain tästä ensimmäisestä käskystä.

Jeesus hämmästytti aikalaisiaan julistamalla ihmisten syntejä anteeksi. Uskonnolliset auktoriteetit paheksuivat tätä röyhkeyttä: millä valtuuksilla hän sen tekee. Se oli tietysti hyvä kysymys – eihän kuka tahansa voi lausua niin. Mutta todistaakseen, että hänellä on valta tehdä se, hän paransi halvaantuneen, jolle hän oli juuri julistanut synnit anteeksi.

Onko syntien anteeksisaamisella ehtoja? Jeesuksen mukaan on, ja siksi on jatkettava ensi kerralla aiheesta: niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Eija-Riitta Korholaa kuullaan Radio Dein Päivän blogistina torstaisin klo 8.45 ja 12.50.

Lue Isä meidän -rukousta käsittelevän Eija-Riitta Korholan blogisarjan aiemmat osat:

”Isä meidän”

”Joka olet taivaissa”

”Pyhitetty olkoon sinun nimesi”

”Tulkoon sinun valtakuntasi”

”Tapahtukoon sinun tahtosi”

”Myös maan päällä niin kuin taivaissa”

”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”