Myös maan päällä niin kuin taivaissa

 

Käyn kuluvana keväänä blogissani läpi Isä meidän –rukousta lause lauseelta. Kun aloitin tätä sarjaa, elin normaalia elämää, johon omalla kohdallani liittyi paljon matkustamista. Yhden jakson nauhoitin Washingtonissa, toisen Brysselissä, yhtä suunnittelin Pariisissa, yhden sanelin Delhissä ja yhden lähetin Amsterdamista.

Nyt olen enimmäkseen kotona Helsingissä vapaaehtoisessa eristyksessä, jota rikkovat vain päivittäiset kävelylenkit. Koronan myötä olemme nopeasti siirtyneet aivan toisenlaiseen maailmaan ja epävarmaa on, onko entiseen paluutakaan. Tämän epävarmuuden keskellä on turvallista rukoilla “Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa”.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Ilmaisu “myös maan päällä niin kuin taivaissa” tuo mieleeni toisen raamatunkohdan. Se kertoo tulevaisuutta koskevan ennustuksen, joka koskee jokaista meitä. Paavali sanoo kirjeessään filippiläisille tyhjentävästi: Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: “Jeesus Kristus on Herra.” Tiedämme siis miten tässä käy, meille on kerrottu tarinan loppu. Toiset tekevät sen iloiten, toiset järkyttyneinä. Kristitty haluaa tehdä sen jo nyt, vapaaehtoisesti: Tapahtukoon sinun tahtosi on ylistävää myöntymistä tähän.

”Jos koet, että moraalinen suuntavaistosikin on mennyt epäkuntoon ja pyörii kuin kompassi pohjoisnavalla, tämä rukous rauhoittaa.”

Ajatus taivaan todellisuuden toteutumisesta maan päällä on myös radikaali ja ottaa etäisyyttä kahtiajaosta, jossa maallinen elämä olisi pelkkää kärsimystä ja vasta taivaassa kaikki olisi kohdallaan. Tätä pyytävä ihminen sitoutuu itse kuunteluun ja avoimuuteen olemaan Jumalan tahdon aktiivinen välikappale.

Tämä Isä meidän -rukouksen lause on minulle myös eräänlainen henkivakuutus. Jos olet joskus ollut hyvin hämmentävässä elämäntilanteessa, jossa et enää tiedä mitä pitäisi tapahtua ja mitä edes pitäisi rukoilla, ymmärrät ehkä mitä tarkoitan. Jos koet, että moraalinen suuntavaistosikin on mennyt epäkuntoon ja pyörii kuin kompassi pohjoisnavalla, tämä rukous rauhoittaa: annat luvan Jumalalle vaikuttaa omaan tahtomiseesi ja tekemiseesi. Olet avoin Jumalalle ja Pyhän Hengen vaikutukselle sisimmässäsi. Sellainen ihminen ei voi kadota täysin hukkaan. Vaikka kokisit kovaa taistelua sisälläsi, taistelua oman tahtosi ja Jumalan tahdon välillä, tai epävarmuutta siitä mitä ylipäätään tahdot, tämä rukous lausuu ilmi syvimmän tahtosi suunnan. Haluat tahtoa sitä mitä Jumala tahtoo. Se riittää.

”Päivittäisessä käytössä tämä pyyntö toimii hyvänä testinä rukouksestani. Se paljastaa minut.”

Päivittäisessä käytössä tämä pyyntö toimii hyvänä testinä rukouksestani. Se paljastaa minut. Onko kuitenkin niin, että usein käytännössä rukoilen päinvastaista? Rukoilenko Jumalaa näin: tapahtukoon minun tahtoni myös taivaassa niin kuin maan päällä. Onko minulla selvä agenda, johon haluan taivutella Jumalan mukaan? Siksi on tärkeää, että muistamme rukouksen olevan kaiken kiittämisen ja pyytämisen lisäksi myös kuuntelemista. Rukous avaa kaksisuuntaisen kanavan ja muuttaa minua.

Onko sitten niin, että tämä rukouksen kohta ehdottaa minua luopumaan tahdostani? Onko sellainen kristitty hyvä, joka on luovuttanut tahtoelämänsä pois, tai alkaa tehdä varmuuden vuoksi asioita, joita ei tahdo? Ei suinkaan, tätä käsitittelin samasta aiheesta blogin toisessa osassa. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.

Eija-Riitta Korhola käsittelee Isä meidän -rukousta Radio Deissä torstaisin klo 8.45 ja 12.50.

Lue Isä meidän -rukousta käsittelevän Eija-Riitta Korholan blogisarjan aiemmat osat:

”Isä meidän”

”Joka olet taivaissa”

”Pyhitetty olkoon sinun nimesi”

”Tulkoon sinun valtakuntasi”

”Tapahtukoon sinun tahtosi”