Ideologinen hyökkäys lapsen oikeuksia vastaan

Aikamme kulttuuri on menossa yhä aikuiskeskeisempään suuntaan. Vaikka lasten oikeuksista paljon puhutaan, lapsen oikeus isään ja äitiin on jo lähes kiellettyjen puheenaiheiden listalla. Kuitenkin kyseessä on lapsen perustava ihmisoikeus, jonka tarkoituksena on luoda edellytykset lapsen identiteetin turvalliselle kehitykselle.

Lapsen identiteetti- ja suhdeoikeuksia koskevaa keskustelua pyritään vaientamaan tunteisiin vetoavalla retoriikalla. Lasten oikeuksien puolustamisen väitetään merkitsevän ”homojen demonisointia” ja ”turvattoman opiskeluympäristön” luomista.

Saako lapsen oikeuksista puhua?

Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi 2.8. erityispedagogiikan opiskelijan ja Touko Aallon eduskunta-avustajan Irina Tuokon kirjoituksen, joka oli otsikoitu: ”Voiko professorin tittelin turvin huoletta demonisoida homoja?” Siinä hän kirjoittaa:

Pidättelin jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani kyyneleitä eräällä kasvatustieteiden perusopintojen kurssilla. Joka kerta, kun näen professori Puolimatkan parjaavan homoja mielipidekirjoituksissaan mainiten tittelikseen Jyväskylän yliopiston professuurin, tunnen häpeää omasta tiedekunnastani ja yliopistosta. En koe omaa tiedekuntaani enää turvalliseksi tilaksi tai yhteisöksi itselleni.

Isättömien ja äidittömien lasten itku

Risto Huttunen vastasi Irina Tuokolle Keskisuomalaisessa 7.8.:

Irina Tuokko kirjoittaa 2.8. KSML:ssa kuinka hän on joutunut pidättelemään kyyneleitään yhdellä Jyväskylän yliopiston luennolla, eikä koe yliopistoa enää turvalliseksi ympäristöksi itselleen, koska professori Tapio Puolimatka ajattelee seksuaalisuuden kehittymisestä ja lasten oikeudesta vanhempiinsa eri tavalla kuin hän.

Puolimatkan keskeinen viesti on, että lapsen paras kasvuympäristö on perhe, jossa hänestä huolehtivat turvallisesti hänen omat biologiset vanhempansa. Tämä on niin yleisesti tiedetty ja tunnustettu tosiasia, että on tarpeetonta edes viitata mihinkään tutkimuksiin.

Mutta harvoilla lapsilla ovat asiat näin optimaalisesti. Lapset ovat kuitenkin hyviä selviytyjiä ja he selviävät myös turvattomissa oloissa ja jopa ilman vanhempia. Mutta jokaiseen lapseen tällaiset olosuhteet jättävät omat jälkensä.

Minä en ole koskaan oppinut tuntemaan omaa biologista isääni, mutta olen selvinnyt siitä rakastavan äidin ja huolehtivan isäpuolen kanssa. Se ei kuitenkaan ole poistanut sitä isän ikävää ja kaipuuta, joka minulla on ollut ja on jättänyt minuun omat jälkensä. Tämä asia on ollut minulle kipeä varsinkin silloin, kun olen miettinyt, kuka oikeastaan olen. Isän ikävää olen itkenyt elämässäni eniten.

Ne tiedonmurut, joita olen kuullut isästäni ovat olleet minulle kultaa kalliimpia. Ne ovat vahvistaneet identiteettiäni ja uskallusta olla oma itseni.

Siksi aina, kun näen Irinan edustaman puolueen puhuvan ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, jne., tulen surulliseksi, koska mm. vihreät ovat olleet ajamassa Suomeen lainsäädäntöä, joka joissakin olosuhteissa kieltää lapsilta oikeuden isään, äitiin tai edes mahdollisuuteen tuntea heidät.

Järkytyn ajatuksesta, että lainsäädännöllä määritellään aikuisen oikeus lapseen tärkeämmäksi kuin lapsen oikeus vanhempiinsa ja väitetään, että ei sillä ole väliä, kuka lasta hoitaa. Tiedän, että sillä on väliä.

Haluan rohkaista sinua Irina, kyllä sinä selviät yliopistosta niin kuin minä ja ne lapset, jotka syystä tai toisesta joutuvat selviämään tästä elämästä ilman isäänsä tai äitiään.”

Lapsi sai itseisarvonsa kristinuskon myötä

Vihreiden painostuskampanjoilla on ollut yllättävän suuri vaikutus yliopiston hallintoon. Yhden aikaisemman mediakohun seurauksena laitosjohto sensuroi tutkintovaatimuksista norjalaisen tutkijan O. M. Bakken kirjan When Children Became People. The Birth of Childhood in Early Christianity (“Kun lapsista tuli ihmisiä. Lapsuuden syntymä varhaisessa kristinuskossa”.) Kirja oli jo hyväksytty tiedekunnassa, kun se sitten äkillisesti poistettiin sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevan eduskunnalle antamani lausunnon aiheuttamassa mediakohussa.

Bakken kirjassa osoitetaan historiallisen aineiston valossa, että lapsi sai ehdottoman ihmisoikeutensa vasta kristinuskon myötä. Antiikin lähteiden mukaan lasta ei voida pitää täysin ihmisenä, koska lapselta puuttuu edellytykset järjelliseen ajatteluun. Filosofisessa perinteessä heitä verrattiin eläimiin, joita pitää kesyttää.

Lapsen syntymä ei taannut sitä, että hänen sallittaisiin elää ja kasvaa perheessä. Roomalaisen perheen isä päätti lapsen elämän ensimmäisen viikon aikana, saiko lapsi elää perheessä vai jätettiinkö hänet heitteille. Heitteille jättö oli yleisesti tunnettu ja yhteiskunnallisesti hyväksytty vaihtoehto. Useimmista löytölapsista tuli orjia tai prostituoituja. Suuri osa heitteille jätetyistä lapsista kuoli nälkään ja janoon tai koirien raatelemina.

Heitteille jättämisen syynä ei ollut pelkästään köyhyys, sillä myös rikkaat roomalaiset jättivät lapsiaan heitteille. Yhtenä syynä heitteille jättöön oli lapsen vammaisuus. Vielä tavallisempaa oli tosin tappaa vammaiset ja heikkokuntoiset lapset. Tyttöjä jätettiin enemmän heitteille kuin poikia.

Antiikin maailmassa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleistä. Monet lapset – erityisesti pojat – joutuivat elämään seksuaalisuhteissa aikuisten miesten kanssa. Kaupungeissa oli bordelleja, joissa sekä tyttöjä että poikia käytettiin seksuaalisten palvelujen tarjoajina. Monet löytölapset pakotettiin toimimaan prostituoituina.

Evankeliumi antaa lapselle ihmisoikeudet

Kristinusko sai aikaan muutoksen lapsia koskevissa käsityksissä ja sen myötä lasten kohtelussa. Evankeliumin mukaan Jeesus oli täysi Jumala ja täysi ihminen jo vastasyntyneenä. Tämä avasi ymmärryksen siihen, että lapsi ei ole kehittymätön aikuinen vaan itsessään täydellinen ihmisolento luomisen perusteella.

Evankeliumin mukaan vastasyntyneet lapset omaavat täyden ihmisyyden, koska he ovat Jumalan kuvaksi luotuja olentoja. Jeesus kohteli lasta itseisarvoisena olentona ja asetti lapsen esikuvaksi aikuisille: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” (Matt. 18: 3-4) Jeesuksen opetukset muuttivat asteittain kulttuurissa vallitsevan tavan suhtautua lapseen.

Kristillisen luomiskäsityksen pohjalta vastasyntyneille lapsille annettiin täysi ihmisarvo Jumalan kuvaksi luotuina olentoina. Lapsuuden arvo ei pelkistynyt siihen, että lapsella on potentiaali kasvaa aikuiseksi. Lapsen persoonaa luonnehtii pyhyys ja ehdoton ihmisarvo ainutlaatuisena Jumalan kuvaksi luotuna olentona.

 

Aiheesta muualla

Ilari Kotimäki: Jyväskylän yliopisto ja media politiikan narussa. Keskisuomalainen 20.8. 2018