Kirjablogi: Kun metsä kirkkona olla saa

 

Timo Uotila, Rinkankantajan rukouskirja, Päivä, 2018

”Nyt metsä kirkkoni olla saa, voi täälläi palvella Jumalaa,,,”  Näin laulaa paimenpoika vanhassa suomalaisessa laulussa. Edellisessä säkeistössä paimenpoika kertoo: ” Mä etsin kirjani kontistain, sen äitivainaalta muistoks sain”. Sitä, mikä kirja kontista löytyi, ei laulussa kerrota. Ehkä virsikirja, kun laulussa puhutaan myös kauniisti soivista metsän uruista?

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Olipa kontissa virsikirja tai Raamattu, niin tämän päivän paimenpoikien matkaan on tarjolla toinenkin kirja, Timo Uotilan ”Rinkankantajan rukouskirja”.

Näppärän koisen ja helposti mukana kuljetettavan kirjan jokaisella sivulla on raamatunteksti, sen pohjalta syntynyttä mietiskelyä sekä rukous. Tekstien lisäksi kirjassa on Timo Uotilan omilla vaelluksillaan ottamia upeita ja tunnelmallisia kuvia, jotka myötäilevän lukujen teemoja.

Lukija pääsee Timo Uotilan mukana Lappiin usean päivän mittaiselle vaellukselle. Jokaiselle päivälle riittää ihailtavaa ja pohdittavaa sekä matkaevästä Raamatusta. Vaikka vaelluspäivät rytmittävät ja kuljettavat tarinoita, niin jokainen niistä on kuin suuren maalauksen kiinnostava itsenäinen yksityiskohta. Kirjoittajan mietiskely jättävät matkakumppanille tilaa myös omiin pohdintoihin. Asioita ei tuputeta. Yhteistä vaellusta ei häiritä jatkuvalla lörpöttelyllä.

Kirjan takakannessa kerrotaan kirjan sopivan erinomaisesti vaeltajan rinkkaan tai partiolaisen reppuun sekä kaikenlaisille elämän vaelluksille. Lapin tuntureita ja laajoja metsiä tutumpia vaellusympäristöjä taitavatkin useimmille nykyään olla asfalttiviidakot ja betonierämaat. Ruuhkatunteina metrossa tai kerrostalojen keskellä bussipysäkillä ammennettuina kirjan levolliset luontokuvat ja lyhyet tekstit voivatkin olla kuin lasillinen tunturipurojen raikasta vettä kiireiden helteeseen nääntyvälle.

Yhteenveto:

Lukija pääsee Timo Uotilan mukana Lappiin usean päivän mittaiselle vaellukselle. Jokaiselle päivälle riittää ihailtavaa ja pohdittavaa sekä matkaevästä Raamatusta. Vaikka vaelluspäivät rytmittävät ja kuljettavat tarinoita, niin jokainen niistä on kuin suuren maalauksen kiinnostava itsenäinen yksityiskohta. Kirjoittajan mietiskely jättävät matkakumppanille tilaa myös omiin pohdintoihin. Asioita ei tuputeta. Yhteistä vaellusta ei häiritä jatkuvalla lörpöttelyllä.