Epäkristillinen joulupukki?

 

”Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy.” Kun syksy vaihtuu talveksi lapsiperheissä on yksi väline lisää kurinpitoon. Olkaa nyt kiltisti, jos meinaatte saada joululahjoja! Joulupukki antaa lahjoja vain kilteille lapsille. Tontut kulkevat tähän aikaan hiippailemassa ja vakoilemassa etenkin kaikkia lapsia. Sitten jouluaaton lähestyessä lapset odottavat pelonsekaisin tuntein joulupukkia, jolla on kyllä paljon lahjoja, mutta onko minulle? Tunnit kuluvat hitaasti jouluaattoaamuna. Ne kuluvat vielä hitaammin kuin lapsen hitaasti kulkevassa ajassa yleensä. Useita kertoja lapset ennättävät kysyä ennen iltaa, paljonko kello on, ja moneltako pukki tulee.

Lasten sydämet meinaavat pysähtyä kun he sitten illalla näkevät punanuttuisen hahmon kävelevän pihalla. Joulupukki! Sitten joulupukki koputtaa oveen. Jännittyneenä ja vakavana rohkein lapsista menee avaamaan oven ja juoksee sitten takaisin muiden lasten joukkoon. Lapset eivät huomaa, miten vanhemmat hymyilevät kummallisesti. Sitten joulupukki kysyy madalletulla äänellään: Onkos täällä kilttejä lapsia?

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Mitä lapsi voi vastata tällaiseen kysymykseen? Minä en saa lahjaa, jos en sano, että olen ollut kiltti. Minä haluan lahjan. Lähetin pukille kirjeenkin. Tietenkään lapsi ei ole ollut kiltti. Itse asiassa olisi kovin epänormaalia ja surullista, jos lapsi olisi vain kiltti. Sehän tarkoittaisi kaiken eloisuuden ja aktiivisuuden puuttumista. Se tarkoittaisi oman tahdon puuttumista. Lopulta se tarkoittaisi vain sitä, että lapsi olisi vanhempien nukke.

Kirkkain silmin lapset sitten sanovat: ”On täällä kilttejä lapsia.” Sitten joulupukki vielä pyytää, että voisitteko laulaa laulun. Lapset tietävät, että laulun laulamalla minä saan lahjan. Lauletaan. Sitten käydään vielä pukin sylissä, vastataan kysymyksiin ja otetaan valokuvia. Viimein kun pukki on lähtenyt, keskitytään lahjoihin. Olohuoneen lattia täyttyy innolla revityistä lahjapapereista ja lahjoja ihailevista lapsista.

Tällainen yleinen joulupukkikäsitys opettaa lapsille varsin kummallista joulua. Se kylvää lapsen sydämeen joulusta varsin lakihenkisen kuvan. Saan lahjan, jos olen kiltti. Saan lahjan, jos laulan ja voitan ujouteni. Tämä heijastuu varmasti Jumalasuhteeseen. Mutta eikö tämä ole täysin päinvastainen sanoma, kuin joulun todellinen sanoma? Kristus syntyi ihmiseksi ensimmäisenä jouluna, vaikka maan kamaralla ei ollut yhtään kilttiä ihmistä. Vaikka Jumalan tontut(enkelit) mitenkä hiippailivat, näkivät he vain syntisiä ihmisiä. ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla.” Itse asiassa Kristus syntyi ihmiseksi juuri ihmisten syntisyyden ja pahuuden takia, että voisimme uskon kautta häneen saada kalleimman lahjan -iankaikkisen elämän taivaassa. Aika kaukana joulupukin opettamasta lahja-ajatuksesta!

Pitäisikö sitten joulupukille tehdä niin kuin lasten pilalaulussa: parta katkaistaan, silmät puhkotaan ja pukki hirtetään kuuseen? No ei, annetaan hänen elää. Joulupukki on hyvä ja hieno juttu. Se kuuluu mielestäni ehdottomasti jouluun. Mutta voisiko pukki olla Jeesuksen asialla? Hän antaa lahjoja, että olisimme kilttejä. Kristus syntyi ihmiseksi, että me voisimme vapautua synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta ja elää elämäämme Jumalalle. Joulupukki, joululahjat ja koko jouluilo voisi olla iloa tästä varsinaisesta joulun lahjasta. Lahja saa sitten meidät laulamaan lahjan antajalle ilolla ja kiitoksella.
On ollut hienoa puhua tällaisesta Jeesuksen asialla olevasta joulupukista omille lapsille. Samalla jokaisessa lehdessä, ostoskeskuksissa ja joululauluissa esillä oleva pukki muistuttaa jatkuvasti Vapahtajastamme Jeesuksesta. Sanokoon joulupukki: ”Tässä on teille lahjoja, koska Jeesus antoi itsensä lahjaksi. Olkaa siis kilttejä!”