Balfourin julistus resonoi Raamatun profetioita

Marraskuun 2. päivänä tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Ison-Britannian hallitus antoi ulkoministerinsä Arthur Balfourin nimissä maan juutalaisjohtajalle Walter Rothschildille osoitetun kirjeen muodossa tukensa juutalaisten kansallisen kodin perustamiseen Palestiinaan. Tämä ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa, vain noin kuukautta ennen kuin britit saivat Jerusalemin haltuunsa, annettu julistus oli ensimmäinen dokumentti Israelin valtion syntyyn johtaneiden kansainvälisoikeudellisten asiakirjojen sarjassa:

Ulkoministeriössä, 2.11.1917

Arvoisa lordi Rothschild,

Minulla on suuri ilo saattaa tietoonne, Hänen Majesteettinsa hallituksen puolesta, seuraava myötätunnonosoitus niitten juutalais-sionististen pyrkimysten takia, jotka on esitetty hallitukselle ja jotka se on hyväksynyt.

Hänen Majesteettinsa hallitus suhtautuu suopeasti kansalliskodin perustamiseen juutalaisille Palestiinaan ja tulee ryhtymään mitä suurimpiin ponnistuksiin edistääkseen tämän päämäärän saavuttamista, ollen tietysti itsestään selvää, ettei ryhdytä mihinkään, mikä loukkaisi Palestiinassa jo olevien ei-juutalaisten yhteisöjen kansalais- tai uskonnollisia oikeuksia tai juutalaisten oikeuksia tai poliittista asemaa missä tahansa muussa maassa.

Olisin kiitollinen, jos saattaisitte tämän julistuksen sionistisen järjestön tietoon.

Teidän
Arthur James Balfour

Paitsi poliittisesti, Balfourin julistus on huomionarvoinen siksi, että se resonoi vahvasti Raamatun profetioita juutalaisen kansan paluusta takaisin muinaiseen Israelin maahan, josta heidät oli lähes 2000 vuotta aiemmin karkotettu.

Pääosin evankelisista kristityistä koostunut Ison-Britannian hallitus ei tehnyt päätöstään sattumalta, vaan julkilausuma oli seurausta 1800-luvun puolessa välissä käynnistyneen kristillisen sionismin vahvistumisesta niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin.

Mielenkiintoista juutalaisen kansallisuusaatteen nousussa oli se, ettei se jäänyt vain juutalaisten varaan, vaan molemmin puolin Atlanttia nousi lukuisia kristittyjä vaikuttajia – näkyvimmin liikemiehiä ja poliitikkoja – jotka alkoivat toisistaan tietämättä tuntea vahvaa tietoisuutta, että nyt olisi aika Raamatun lupausten täyttymiselle, ja ryhtyivät toimimaan sen mukaisesti.

Yksi heistä oli William E. Blackstone, chicagolainen kiinteistösijoittaja, joka kirjoitti 1878 julkaistussa miljoonia kappaleita myyneessä kirjassaan Jesus is Coming seuraavaa:

Ehkäpä sanot ”en usko siihen, että israelilaiset koskaan palaisivat Kanaanin maahan tai että Jerusalem rakennettaisiin uudelleen”. Rakas lukijani, oletko mahtanut ollenkaan lukea Jumalan sanaa näihin liittyen? Mikään ei ole Raamatussa sen selvemmin sanottu kuin tämä.

Vuonna 1891 Blackstone luovutti Yhdysvaltojen silloiselle presidentille Benjamin Harrisonille Blackstone Memorial -nimellä tunnetun vetoomuksen, jonka allekirjoitti 431 amerikkalaista vaikuttajaa, joiden joukossa mm. kongressin jäseniä, liikemiehiä, sanomalehtien päätoimittajia, yliopistojen rehtoreita, pappeja ja rabbeja, ja William McKinley, josta tuli Yhdysvaltojen presidentti 1897:

Miksi emme antaisi Palestiinaa takaisin heille [juutalaisille]? Jumalan jakosuunnitelman mukaan tuo maa kuuluu heille, ja on luovuttamatonta omaisuutta, joka heiltä otettiin väkisin pois. Heidän viljellessään sitä se oli erittäin hedelmällinen maa, joka elätti miljoonia juutalaisia, joka työllisti heitä mäenrinteillä ja laaksoissa. He olivat maanviljelijöitä ja tuottajia, sekä myös kaupallisesti merkittävä kansa – sivilisaation ja uskonnon keskus.

Me uskomme, että nyt on oikea aika kaikille kansoille, ja erityisesti Euroopan kristityille maille, esittää ystävällisyyttään Israelille. Miljoonat maanpaossa olevat, ja heidän kauheat kärsimyksensä huutavat tuskassa myötätuntoa, oikeutta ja ihmisyyttä. Palauttakaamme tuo maa heille, maa, jonka Rooman valtakunnan esi-isät julmasti heiltä riistivät.

Aikansa huomattavin juutalaisjohtaja ja sittemmin korkeimman oikeuden tuomari Louis Brandeis luonnehti Blackstonea sionismin isäksi ja pyysi tätä vielä keväällä 1917 päivittämään vetoomuksensa luovutettavaksi presidentti Woodrow Wilsonille. Saman vuoden lokakuussa Yhdysvallat antoi tukensa brittihallituksen palestiinapolitiikalle ja niin Balfourin julistus voitiin antaa.

Mikä siunaus maalle onkaan, jos sen johtavat poliitikot ja vaikuttajat tuntevat Raamatun kirjoitukset ja toimivat niiden mukaisesti. Rukoillaan, että näin voisi olla myös 100-vuotiaan Suomen kohdalla!