Pohjois-Intian Kashmir on kuuluisa kauneudestaan: Himalajan lumihuippuiset vuoret, vehreät laaksot ja kuuluisan Dal-järven pinnalla lipuvat perinteiset shikara-veneet. Rauhallisen kauneuden takaa avautuu kuitenkin toinen, karu todellisuus.
Jo lentokentällä huomaa tiukat turvatoimet. Tarkastuspisteitä on paljon, turvallisuusjoukkojen läsnäolo näkyy kaikkialla. Teiden varsilla on piikkilankaa, vartioasemia ja panssaroituja ajoneuvoja. Alueella jatkuneet pitkittyneet konfliktit näkyvät ihmisten arjessa monin tavoin. Kashmir on Intian ja Pakistanin välisen kiistan keskiössä, ja levottomuudet ovat jättäneet jälkensä.
Muslimienemmistöinen Kashmir on hindulaisen Intian musta lammas, ja se on omiaan aiheuttamaan rajuja yhteenottoja. Molemmin puolin vihattu kristitty vähemmistö on monen tulen välissä. Kun puhumme vainotuista kristityistä, vaarana on, että vaino saattaa jäädä abstraktiksi käsitteeksi. ”Kashmirissa se näkyy tavallisen elämän keskellä”, sanoo Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen, joka on vieraillut alueella monta kertaa.
Marttyyrien Äänen yhteistyökumppani, Ranbir, elää paineen alla. Viranomaiset seuraavat hänen toimintaansa tarkasti, ja pidätysuhka on todellinen. Lapset pelkäävät, näkevätkö he vielä isää. Vaimo kantaa huolta tulevasta. Myös Ranbir itse myöntää, että välillä unettomuus vaivaa. Pelko on osa jokapäiväistä elämää. Silti hän ei ole lähtenyt pois.
Moni meistä ajattelisi ehkä toisin. Jos löytyisi mahdollisuus turvallisempaan elämään, miksi jäädä? Ranbirin vastaus muistuttaa Vanhan testamentin Nehemian sanoja: ”Pakenisiko minunlaiseni mies?” (Neh: 6:11). Hän kokee Jumalan kutsuneen hänet juuri sinne, missä työ on vaikeinta.
Ranbirin tilanteesta tulee mieleen myös Paavali. Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Herra ilmestyi hänelle yöllä Korintissa ja sanoi: ”Älä pelkää, vaan puhu äläkä vaikene.” Kashmirissa nämä sanat tuntuvat ajankohtaisilta. Pelko ei ole merkki uskon puutteesta. Kysymys on siitä, jatkaako eteenpäin pelosta huolimatta.
Paine kasvaa, työ ei pysähdy
Juuri tästä syystä Kashmirin kristittyjen tilanteessa on jotakin hämmästyttävää. Vaikka paine kasvaa, työ ei ole pysähtynyt.
Etulinjan lähetyskoulutuksista on muodostunut tärkeä väline uusien uskovien varustamiseen. Viimeisimmältä kurssilta valmistui 34 opiskelijaa. Mukana oli muslimi-, hindu- ja sikhitaustaisia. Moni heistä oli kääntynyt kristityksi vasta hiljattain.
Kaikki eivät kuitenkaan ole saaneet toimia rauhassa. Hiljattain kaksi kurssilaista pahoinpideltiin vakavasti uskonsa vuoksi. Siitä huolimatta uusi kurssi käynnistyi pian tämän jälkeen, ja opiskelijoita on jälleen kymmeniä.
Kun ulkopuolinen kuulee tilanteesta, ensimmäinen kysymys kuuluu: miksi ihmiset tulevat mukaan, jos seuraukset ovat näin vakavia? Paikallisten vastaus on yksinkertainen. He ovat löytäneet jotain niin arvokasta, etteivät halua luopua siitä.
Hannu Lahtista puhutteli koulutuksen päätöstilaisuuden puheenvuorot. Kyse ei ollut vain opetuksen omaksumisesta tai tiedon lisääntymisestä. Puheista välittyi syvä rakkaus Jumalan Sanaan sekä halu seurata Kristusta hinnasta riippumatta.
”Siinä oli jotakin, mitä ei voi selittää pelkällä koulutuksella. Jumalan Pyhä Henki todella vaikutti heidän keskellään”, Lahtinen toteaa ja herkistyy.
Imaamista evankelistaksi
Yksi vaikuttavimmista esimerkeistä on Abu Arif, joka toimi aiemmin imaamina. Kaikki sai alkunsa suuresta murheesta. Hänen poikansa sairastui ja oli lähellä kuolemaa. Siinä tilanteessa Jumala johdatti kristityn miehen hänen luokseen. Rukouksen kautta poika parantui. Arifin käännyttyä kristityksi häntä uhkailtiin ja hänen oli paettava.
Arif osallistui etulinjan koulutukseen ja sai myöhemmin tukea pienyrityksen perustamiseen. Tänään hän pyörittää ruokapaikkaa alueella, jonne ulkopuolisten on vaikea päästä. Yritys työllistää monia ja tarjoaa samalla Arifille mahdollisuuden kohdata paikallisia asukkaita.
Kun asiakkaita saapuu syömään, rupattelut eivät jää aina ruokaan tai säähän. Näiden keskustelujen kautta monet ovat löytäneet tien Kristuksen luo. Kaikki ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Uusien uskovien kastaminen on niin riskialtista, että turvallinen paikka on etsittävä kaukaa.
Arifin veli suhtautui aluksi kristinuskoon vihamielisesti ja vastusti Arifia voimakkaasti, kuten muukin perhe. Ajan kuluessa he alkoivat kuitenkin nähdä muutoksen veljensä elämässä. Nykyään koko perhe seuraa Kristusta.
Tarinassa näkyy jotakin olennaista siitä, miten evankeliumi etenee Kashmirissa. Se ei leviä suurten tapahtumien tai näkyvien kampanjoiden kautta. Se kulkee ihmiseltä ihmiselle, perheeltä perheelle ja ystävältä ystävälle.
Työntekijät puhuvatkin ”maastoon sopivista seurakunnista” – yhteisöistä, jotka juurtuvat omaan ympäristöönsä ja tavoittavat ihmisiä sisältäpäin. Tällaisia uskovien yhteisöjä on syntynyt jo useille alueille, myös syrjäisiin vuoristokyliin.
Apua, joka auttaa jäämään
Vainottujen kristittyjen auttaminen mielletään usein hätäavuksi, ja sillekin on toki oma paikkansa. Kashmirissa on kuitenkin nähty, että pitkäjänteinen apu voi olla merkittävämpää. Siksi Marttyyrien Ääni on alkanut tukea pienyrityksiä. Tavoitteena ei ole vain tarjota toimeentuloa, vaan mahdollistaa kristittyjen läsnäolo alueilla, joilla evankeliumia tunnetaan vähän tai ei lainkaan.
Kun perhe saa elinkeinon, sen ei tarvitse lähteä muualle. Se voi jäädä omalle paikkakunnalleen, rakentaa suhteita ympärillään oleviin ihmisiin ja olla todistuksena Kristuksesta omassa yhteisössään.
Tänä vuonna tavoitteena on käynnistää 13 uutta pienyritystä useilla eri alueilla. Jokainen niistä merkitsee uutta mahdollisuutta, että kristillinen todistus juurtuu paikkaan, jossa sitä ei aiemmin ole ollut.
Nuori sukupolvi nousee
”Erityisen rohkaisevaa on nähdä nuorten uskovien into”, iloitsee Lahtinen. Yksi nuorista on Anissa, joka tulee sikhitaustaisesta perheestä.
Koulutuksen päätöstilaisuudessa Anissa piti puheen, joka jäi monien mieleen. Hän muistutti kuulijoita apostoli Paavalin sanoista, joiden mukaan kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat kokemaan vastustusta.
Sanoma ei ollut synkkä vaan rohkaiseva. Vaino ei ole merkki siitä, että Jumala olisi hylännyt omansa. Päinvastoin, kristityt kautta historian ovat kulkeneet samaa tietä. Moni kuulijoista nyökkäili. He eivät kuunnelleet teoriaa, vaan sanat liittyivät konkreettisesti heidän omaan elämäänsä.
Kun opiskelijoilta kysyttiin heidän tulevaisuuden haaveistaan, vastaukset eivät liittyneet asemaan tai varallisuuteen. Moni vastasi yksinkertaisesti: ”Haluamme voittaa sieluja Jeesukselle.” Se kuvastaa hyvin sitä ilmapiiriä, joka koulutuksissa välittyy. Vaikeuksista huolimatta katse ei ole ensisijaisesti uhkakuvissa vaan siinä, mitä Jumala voi tehdä.
Mitä Kashmirissa on?
Kashmirissa liikkuessa huomio kiinnittyy helposti siihen, mitä puuttuu. Kirkkoja tai kristillisiä symboleja ei näy. Mutta ehkä olennaisempaa on se, mitä siellä on.
On miehiä ja naisia, jotka ovat löytäneet Kristuksen ja haluavat seurata häntä hinnasta riippumatta. On perheitä, jotka kokoontuvat tutkimaan Raamattua. On uusia uskovien yhteisöjä alueilla, joilla ei vielä muutama vuosi sitten ollut kristittyjä lainkaan.
Kashmir ei ehkä näytä paikalta, jossa kristillinen usko voisi kukoistaa. Juuri siksi siellä tapahtuva työ muistuttaa, että evankeliumin voima ei riipu olosuhteista. Siellä, missä ihmisen mahdollisuudet näyttävät vähäisiltä, Jumala rakentaa seurakuntaansa.
