Pyhämaan lähetysinnostus hakee Suomessa vertaistaan. Kappalainen Eero Kuikanmäki puhuu värikkään järjestöpaletin puolesta ja soittaa alttoviuluaan kaikkien tekemän työn hyväksi.
Pyhämaan kappeliseurakunta on lähetysinnostuksessaan Suomen kirkasta kärkeä, ja Uudessakaupungissa myönteinen suhtautuminen lähetystyöhön läpäisee koko seurakunnan.
Viime vuonna kirkkoneuvosto tuplasi lähetystyön talousarviomäärärahat 32 000 euroon. Summa jaetaan kahdeksan järjestön ja ystävyysseurakuntatyön kesken.
Kun päättäjien pöydillä on ollut lähetystyö, Pyhämaan ja Lokalahden kappeliseurakuntien kappalainen Eero Kuikanmäki on puhunut sen puolesta, että yhteistyötä tehtäisiin mahdollisimman monenlaisten järjestöjen kanssa ja mahdollisimman monessa maailmankolkassa.
Kuikanmäen mielestä lähetystyö on iso rikkaus ja ikkuna maailmalle. Sen äärellä kaiken ikäiset saavat myös kansainvälisyyskasvatusta ikään kuin sivutuotteena.
Tämä ei ole epäluulojen ja muurien rakentamisen aikakaudella mikään vähäinen asia, Kuikanmäki toteaa.
– Lähetys tekee näkyväksi sen, että meitä ihmisiä ja kristittyjä on monenlaisia. Se myös haastaa suomalaista mollivoittoisuutta. Saamme iloa ja innostusta, kun näemme, että Jumala tekee maailmassa suuria tekoja.
Epätyypillinen sopimus
Uudenkaupungin seurakunta tekee ”perinteistä lähetystyötä” kuuden järjestön kanssa ja kansainvälistä diakoniaa neljän toimijan kanssa.
Kansainvälisen diakonian korissa ovat Kirkon Ulkomaanapu, Merimieskirkko, MAF Suomi ja Lähetysyhdistys Kylväjä.
Puhelinkeskustelu Kylväjän kehitysyhteistyön erityisasiantuntijan Eero Horstian kanssa sai Eero Kuikanmäen suosittelemaan päättäjille, että seurakunta solmisi uudenlaisen nimikkosopimuksen Mongolian vammaisten ihmisten parissa tehtävän kehitysyhteistyön hyväksi.
Yleensä tehdään lähetystyön nimikkosopimuksia. Sen sijaan kehitysyhteistyön tai kansainvälisen diakonian nimikkosopimuksista moni ei ole vielä kuullut.
– Myös kehitysyhteistyötä tekee monta järjestöä. Tätä olen halunnut tuoda esiin, Kuikanmäkisanoo.
Pyhäinpäivänä järjestetyn perinteisen Pyhämaan lähetyslounaan tuotto kerättiin tänä syksynä Mongolian kehitysvammaisten hyväksi tehtävälle työlle.
Kuikanmäki uskoo, että lounaan lähes 6000 euron tuotto kertoo paitsi pitopöydän herkullisuudesta myös keräyskohteen valinnan onnistumisesta.
Silminnäkijä raportoi tuloksista
Ensi viikon keskiviikkona kokoontuvassa lähetyspiirissä Kuikanmäki kiittää sanoin ja alttoviulun sävelin 30 vapaaehtoista, jotka loihtivat lähetyslounaan ruuat ja hoitivat tarjoilun.
Mukana tilaisuudessa on etäyhteyden kautta Kylväjän Mongolian työntekijä Janne Henriksson. Hän kertoo, miten kerätyt varat käytetään esimerkiksi kuurojen ja pyörätuolia käyttävien elämänlaadun parantamiseksi.
Joka toinen viikko kokoontuvassa lähetyspiirissä on aina esillä joku seurakunnan lähetyskohde. Vapaaehtoinen kahvimaksu ja arpajaiset tuottavat 200–400 euroa illalta.
Pappina eri puolilla Suomea toimiessaan Kuikanmäki on kehdannut ehdottaa järjestöille hyvin pieniäkin sopimuksia.
– Sydämenasiana olen pitänyt, että olipa seurakunta suuri tai pieni, lähetystyötä pidetään esillä mahdollisimman rikkaasti. Monella pienellä sopimuksella saadaan lähetyselämään säpinää. Saamme paitsi uusia lähettäjiä ehkä myös uusia lähtijöitä.
Postiljooni ja näyttelijä
Lähellä oli, ettei Eero Kuikanmäestäkin tullut lähetystyöntekijä.
Vanhemmat kuljettivat lapsiaan viidennen herätysliikkeen tilaisuuksissa ja eri lähetysjärjestöjen kesäjuhlilla.
– Setäni Tapio Kuikanmäki oli Sansan kautta radiotyössä Swazimaassa, ja äitini toimi Helsingin Malmin seurakunnan lähetyssihteerinä.
Lukiolaispoikana Eero osallistui lähetystyöhön esimerkiksi kuljettamalla kirjeitä oville.
– Säästimme seurakunnan postituskuluja.
Opiskelija- ja Koululaislähetyksen aktiomatka Neuvosto-Viroon laittoi Kuikanmäen pohtimaan omaa kutsumustaan. Aktiolaiset esittivät Pöltsamaalla ja Tartossa evankelioivaa näytelmää, joka kertoi kiusatun koulutytön tarinan.
Kuikanmäen opiskeltua pari vuotta teologiaa, OPKOn silloinen pääsihteeri Timo Keskitalo kertoi siperialaisen kollegansa etsivän nuoria, jotka voisivat tulla heitä auttamaan.
– Mietin vartin ja sanoin, että minä voin lähteä.
Lukuvuosi Burjatian pääkaupungissa Ulan-Udessa jätti sydämeen rakkauden burjaattikansoihin ja heidän sukukansaansa mongoleihin.
– Minun piti lähteä pitkälle työkaudelle Burjatiaan, mutta meninkin naimisiin, yhdeksän lapsen isä kertoo.
Lähetyksen tuli palaa Siperian sijaan nyt Suomessa.
