Kirjoittanut
Keikat loppuivat, ja kulttuurialalla tilanne normalisoituu tuskastuttavan hitaasti. Saksofonisti Joonatan Rautiolle poikkeusaika antoi kaivatun mahdollisuuden viettää aikaa lapsen kanssa.
Joonatan Rautio kertoo harjoittelevansa päivittäin.
– Kyse on ammattitaidon ylläpitämisestä. Tietysti itse haluaisin nähdä asian niin, että kehityn. Halu oppia uutta pitää minut liikkeessä.
Palkittu jazzmuusikko kertoo, että varsinainen musiikin kuuntelu on hänelle periodiluonteista.
– Aikuisiällä en enää ole ollut musiikin suurkuluttaja. Musiikki on iso ja tunteita herättävä asia, eikä sitä voi sulattaa paljoa yhdellä kertaa.
”Olen omasta mielestäni soittanut urani parhaita raitoja nyt täällä kotona. ”
Rautio puhuu paljon musiikin herättämistä tunteista, emootiosta. Ammatissaan hän on joutunut työstämään musiikin teknisen osaamisen ja tunneilmaisun välistä suhdetta.
– Etenkin jazz on paradoksaalinen ja ristiriitainen musiikin tyylilaji. Monesti se puhuttelee niin taitavuudellaan ja älykkyydellään kuin emotionaalisuudellaankin. Taviskuuntelijakin tunnistaa usein jazzissa vallitsevan teknisen taituruuden, mutta harva rohkenee väittää ”ymmärtävänsä” jazzia.
Voiko jazzia oppia ymmärtämään?
– On olemassa jazzpuu, joka kuvaa jazzin traditiota, Rautio sanoo piirtäen käsillä ilmaan puun muotoista oliota.
– Jazzin traditioon on vakiintunut 1920–30-luvuilta lähtien erilaisia jazzmusiikille tyypillisiä rytmisiä, melodisia ja harmonisia ilmaisukeinoja.
– Sana standardi taas tarkoittaa tunnettua sävelmää, josta on muodostunut jazzsoittajien keskuudessa yleisesti tunnettu ja paljon soitettu kappale.
Jazzin opiskelussa painotetaan jazzmusiikin eri ilmaisumuotojen ja standardien laaja-alaista hallintaa. Hiljalleen opiskelijasta kehittyy omilla musiikillisilla jaloillaan seisova muusikko. Tekninen osaaminen jalostuu kyvyksi tehdä omaehtoisia valintoja.
– Jos haluaa rikkoa sääntöjä, säännöt täytyy tuntea, Rautio lainaa vanhaa sanontaa.
Jazzia siis voi ymmärtää, mutta ei-muusikonkin on sitouduttava kuuntelemaan ja oppimaan paljon. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Joonatan Rautio, 47, aloitti saksofonin soiton verrattain vanhana, 18-vuotiaana.
– Ajattelin kyllä, että olen pahasti myöhässä. Sanotaanhan, että jos haluaa ammattilaiseksi jossakin soittimessa, harjoittelu on aloitettava todella nuorena.
Rautio oli läpi lapsuuden ja nuoruuden soittanut pianoa ja selloa sekä klarinettia, joka puhaltimena antoi pohjaa saksofonin hallintaan. Rautio tunnettiin jo lukioikäisenä taitavana vapaan säestyksen pianistina – klassisen pianon etydejä ja menuetteja hän ei koskaan erityisemmin rakastanut.
Ovet Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolle avautuivat jo 19-vuotiaana. Akatemialla Rautio kuuli ensimmäistä kertaa jazz-osaston opiskelijoita, maan taitavimpia ikätovereita.
– Heistä tuli minulle esikuvia ja oikeastaan päämäärä.
Rautio haki ja pääsi alan toiseen merkittävään opinahjoon, Pop & Jazz Konservatorioon, jossa foni alkoi soida yhä kirkkaammin. Hän oli päässyt jo pian myös keikoille, mikä lisäsi innostusta ja taitoa.
Missa Concordiae -levylle vuonna 1993 tallentuivat Joonatan Raution ensimmäiset saksofoniraidat. Tarvimme tulta -kappaleessa kuullaan myös Raution ”Äääh”-huudahdus, kun soolo tuntuu soljuvan, minne sattuu.
– Lasse Heikkilä sanoi äänitarkkaamosta, että toi oli hyvä, jätetään toi levylle, Rautio kuvailee hymyillen.
Myöhemmin Rautio pääsi opiskelemaan myös tavoittelemalleen Sibelius-Akatemian jazz-osastolle. Ammattilaisuus alkoi hiljalleen muotoutua.
Viime kuukaudet ovat olleet musiikkimaailmassa hiljaisia. Moni muusikko on menettänyt luomisvoimaansa.
– Se, mitä olen kollegoiden kuulumisia kuullut, niin moni on kyllä masentunut, Rautio sanoo.
Joonatan Raution muusikon pirta käsittää nykyisin enenevissä määrin studiotyöskentelyä kotona. Rautio työstää ja äänittää itsenäisesti eri projekteihin saksofoniraitoja.
Musiikillinen perfektionismi on omassa studiossa päässyt rehahtamaan oikein kunnolla. Rautio saattaa esimerkiksi soittaa yhden kappaleen yhdestä soolosta kymmenkunta erilaista versiota, ja valitsee sitten niistä mielestään parhaimman.
– Ei tämä kyllä kovin kustannustehokasta ole, Rautio naurahtaa.
– Ei riitä, että teen vain melodian, vaan myös nyanssien pitää olla oikeanlaisia, ja melodian täytyy hengittää oikealla tavalla juuri siinä kappaleessa, muusikko alkaa kuvailla.
Ammattitaidon kehittyminen äänittäjänä on ollut palkitsevaa.
– Olen omasta mielestäni soittanut urani parhaita raitoja nyt täällä kotona.
Muusikon mahdollista koronamasennusta on torjunut tehokkaasti myös pitkän adoptioprosessin päätteeksi perheeseen kotiutunut pian kolmevuotias Konsta.
Joonatan ja Elina Rautio ovat Konstan myötä kokeneet elämänmuutoksen. Kolmen sukupolven perheen arkea eletään paritalossa seinän takana asuvien Elinan vanhempien kanssa. Joonatan Rautio kehuu järjestelyä.
– Omakotiasuminen yksin ei olisi ehkä ihan ominta minulle tai Elinalle, sen verran boheemeja olemme.
– Kiintymyssuhteen rakentaminen on ollut nyt keskiössä. Olemme halunneet olla Konstan kanssa, rakentaa sitä puuttuvaa palasta, mikä häneltä on puuttunut.
Myös seurakunnissa on ollut yli vuoden melko hiljaista. Ehkä pian ovet taas avataan. Joonatan Rautio palvelee vanhimpana ja seurakuntaneuvoston jäsenenä Helsingin Saalemissa. Näkinkujalla kuullaan säännöllisesti myös Raution soittoa.
Muusikko jatkaa harjoituksia. Mitä ammattilaisuus on?
– Se on sitä, että on vuosien saatossa oppinut tunnistamaan asioita, jotka toimivat ja jotka eivät toimi. Esimerkiksi joudun koko ajan puhumaan itselleni sitä, että soita yksinkertaisesti, älä liian paljon.
Rautio alkaa taas puhua emootiosta.
– Osaamista ja emootiota on vaikeaa erottaa toisistaan. Ehkä näkisin niin, että kun osaaminen on hyvin vahvaa ja varmaa, on myös edellytykset vahvalle emootiolle, koska soitto kuulostaa aidolta ja sisäistetyltä. Silloin se on kuin puhetta, olet sitä, mitä olet.
Fuusiojazzin kautta sisälle jazziin?
Joonatan Rautio kertoo omista jazz-vaikuttajistaan ja opastaa reittiä taviskuuntelijalle. Kaikkia Raution mainitsemia artisteja voi kuunnella maksutta esimerkiksi Spotifyssa tai Youtubessa.
”Itselleni fonistiesikuvia ovat olleet muun muassa Charlie Parker, Dexter Gordon, John Coltrane, Joe Henderson ja Michael Brecker. Toki heitä on monia muitakin.
Lisäksi mainitsisin trumpetisti Miles Davisin, joka on jazzhistorian yksi merkittävimmistä bändiliidereistä. Hänen yhtyeessään soitti aina joukko aikansa parhaita ja innovatiivisimpia muusikoita. Siksi hänen levytyksensä hänen kaikilta aktiivisilta vuosikymmeniltään (1950-80-luvut) kuuluvat jazzmusiikin kulmakiviin.
Moni on innostunut jazzmusiikista niinsanotun fuusiojazzin kautta. Lähdin kyllä itse kuuntelemaan ja opiskelemaan juttuja tasaisesti vähän ´kaikista laareista´. Itselleni tärkeitä fuusiojazzin edustajia ovat muun muassa yhtyeet Weather Report, Steps Ahead, Brecker Brothers ja Chick Corea Elektric Band sekä pianisti, kosketinsoittaja Herbie Hancockin jazzfunk-levyt 1970-luvulta eteenpäin.
Jazz-musiikin kaunista ja herkkää puolta minulle parhaiten edustaa pianisti Keith Jarretin hyvin monipuolinen tuotanto ja esimerkiksi trumpetisti-säveltäjä Kenny Wheeler.”
