Vanhaa hyvää vai nuorekasta uutta?

 

Viime vuosina muun muassa Juhannuskonferenssin ja Kansanlähetyspäivien ohjelmaa on pyritty muokkaamaan sellaiseksi, että eri ikäryhmät voisivat osallistua siihen yhdessä. Nuorille on omaa ohjelmaa lähinnä iltaisin. Kuva viime vuoden Juhannuskonferenssista. Kuva: Iso Kirja / Konferenssitiedotus

Kesäjuhlayleisö halutaan nyt kerätä yhteisiin tilaisuuksiin iästä riippumatta. Keinot siihen vaihtelevat juhlittain.

Touko-elokuussa Suomessa vietetään yli 20 kristilliset kesäjuhlat. Niitä järjestävät niin herätysliikkeet, luterilaisen kirkon lähetysjärjestöt kuin vapaakristilliset yhteisötkin. Useimmat kesäjuhlista kiertävät vuosittain eri puolilla maata ja piristävät milloin minkäkin paikkakunnan peltoja, pallokenttiä ja messuhalleja.

Vanhoillislestadiolaisten Suviseurat pystytetään suurille peltoalueille, ja erilaisia käytännön ratkaisuja säädetään vuosi vuodelta toimivammiksi. Suviseurojen ohjelmasisältö puolestaan on pysynyt vuosikymmenten aikana ennallaan.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

– Seuraohjelma koostuu seurapuheista, virsistä ja Siionin lauluista, Suviseurojen tiedotustoimikunnan puheenjohtaja ja tiedotusvastaava Merja Sorjanen toteaa.

Hänen mukaansa Suviseuroissa on todettu hyväksi, että eri-ikäiset liittyvät samaan ohjelmaan. Suuri seuraväki ei myöskään tunnu kaipaavan tähän muutosta vaan on perinteiseen ratkaisuun tyytyväinen.

Myös Kansanlähetyspäivillä halutaan, että eri-ikäiset viihtyvät yhdessä Raamatun sanan äärellä.

– Viime vuonna ensimmäistä kertaa aikuisten ohjelma oli suunniteltu myös nuorisoa ajatellen. Nyt nuorilla ei ole varsinaisesti eri ohjelmaa, vaikka esimerkiksi myöhäisiltojen iltajatkoissa on nuorekas meininki, Kansanlähetyspäivien viestinnästä vastaava Anne Lepikko kertoo.

Helluntailaisten Juhannuskonferenssissa jaetaan tänä vuonna tietoisesti vastuuta eri sukupolvia edustaville henkilöille ja hyödynnetään ”tuottajatyyppistä” mallia. Uudistuksella pyritään välttämään ohjelman tilkkutäkkimäisyys sekä kenttäoloihin kuuluva käytännön sähellys, jotta konferenssivieraat voisivat keskittyä juhlien hengelliseen antiin mahdollisimman täysipainoisesti.