Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

”Vaarallinen mies” puhui Alfa-viikon päätössunnuntaina Lontoossa

 

Shane Taylor oli luokiteltu yhdeksi Englannin vaarallisimmista miehistä. Hän joutui vaikeuksiin sekä siviilissä että vankilassa. Lapsena alkanut rikoskierre murtui Alfa-kurssilla, ja yhtäkkiä vartijoista tuli ystäviä.

 

Vuoden 2000 lopulla 20-vuotias Shane Taylor vangittiin ja häntä syytettiin puukotuksen seurauksena tapon yrityksestä. Hän sai neljän vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistuksen. Kärsiessään rangaistustaan hän hyökkäsi vankilassa kahden vartijan kimppuun. Häntä pidettiin eristyksissä ja ruokittiin ovessa olleen luukun kautta. Neljästä kuuteen aseistettua vartijaa, joilla oli mellakkavarustus, oli aina läsnä, kun sellin ovi avattiin.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Puhelinkopin ryöstöstä se alkoi

Kesäkuun toisella viikolla Holy Trinity Brompton -seurakunnassa järjestetyssä kansainvälisessä Alfa-konferenssissa puhuessaan Taylor kuvasi  elämäänsä, joka oli täynnä vihaa, ja kertoi, ettei hänellä ollut minkäänlaista kunnioitusta auktoriteetteja kohtaan.

– Sillä, olisinko vankilassa lopunikääni, ei ollut mitään väliä, hän sanoi.

Rikollisuuskierre Shanen elämässä alkoi varhain. Ensimmäisiä rikoksia hän teki jo pienenä poikana rikkomalla kavereiden kanssa puhelinkopin rahalaatikon. Sen jälkeen alkoi 17 vuotta kestänyt huume-, ryöstö- ja kaikenlaisen raa’an väkivallan kierre.

Enemmän kuin vain ilmaista ruokaa

Mutta Shane Taylorin elämä muuttui täydellisesti. Hän osallistui vankilassa Alfa-kurssille. Vaikka hänen motiivinsa oli päästä syömään ilmaiseksi, hän löysikin Jumalan tai Jumala löysi hänet.

– Yhtäkkiä vartijoista ja vankilan henkilökunnasta, jotka olivat olleet vihollisiani, tuli ystäviä. Aloin yhtäkkiä rakastaa ihmisiä.

Taylor vapautettiin vuosi muutoksen jälkeen, eikä hänestä ole tullut rikoksenuusijaa. Hän on mennyt naimisiin ja perheessä on kaksi pientä lasta.

– Nykyisin kierrän saarnaamassa. Haluan kertoa kaikille, mitä Jumala on tehnyt elämässäni.

 

Alfa-kursseja järjestetään Suomessakin useiden eri kirkkojen ja kristillisten järjestöjen toimesta. Suomessa on järjestetty myös erityisiä opiskelija-, työpaikka-, avioliitto-, vankila- ja nuoriso-Alfoja.

 

 
Päivä artikkelibanneri 11.3.- 2024