Uusi toiminnanjohtaja, Mika K T Pajunen: ”Sanat pettivät, ja etenkin ihmiset niiden takana”

Teologian tohtori Mika K T Pajunen on sekä evankelis-luterilaisen kirkon että anglikaanikirkon pappi, joka tulee Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtajaksi Sirkka-Liisa Raunion jälkeen. Kuva: Erja Taura-Jokinen

– Mitä hektisempää työ on, sitä enemmän tarvitaan pysähtymistä ja hiljaisuutta, sanoo arkkipiispan teologinen erityisavustaja Mika K T Pajunen, joka siirtyy syyskuussa Hiljaisuuden ystävät ry:n toiminnanjohtajaksi.

Mika K T Pajunen on viime aikoina kirjoittanut jumalanpalveluselämän muutosta käsittelevää kirjaa.

– Asiaan paneutuminen on vahvistanut käsitystäni siitä, että elämme nyt sellaista kulttuurista muutosta, jossa kaikkien perinteisten instituutioiden arvo ja asema määritellään uudestaan.

– Vakuutuin Hiljaisuuden ystävien arvoista, joita uskon myös kirkon Suomessa tänään tarvitsevan eli uskoa kolmiyhteisen Jumalan läsnäoloon, vieraanvaraisuutta, luotettavuutta ja ystävyyttä luomakunnan kanssa.

Se sai hänet hakeutumaan avoinna ollutta toiminnanjohtajan paikkaa. Viiden erityisavustajavuoden jälkeen tuntui hyvältä ottaa uusi askel.

Pajuselle spiritualiteetin ja jumalanpalveluselämän kysymykset ovat olleet pitkään tärkeitä ja tuttuja, sillä hän on työskennellyt niiden parissa sekä käytännössä että tutkijana.

Sanoihin kyllästynyt

Nuorena teologian opiskelijana hän koki ajan, jolloin kyllästyi sanoihin.

– Koin, että sanat pettivät ja etenkin ihmiset niiden takana.

Hän oli tottunut vapaaseen ja runsaaseen rukoukseen, jota kuka tahansa saattoi johtaa.

– Vähitellen kasvoin epäilemään vapaasti esirukoilevien motiiveja. Joskus havaitsin, ettei rukousta osoitettu niinkään Jumalalle vaan opetukseksi muille rukoilijoille. Se tuntui loukkaavalta ja epärehelliseltä. Usein mietin, voivatko kaikki sanoa aamenensa loppuun, elleivät voi sydämessään yhtyä rukouksen sisältöön.

Rukouksesta oli tullut vallankäytön väline.

Mies pyysi Jumalalta, että tämä opettaisi uuden tavan rukoilla ja antaisi sanoja käyttökelvottomien tilalle. Sitten löytyi liturginen rukous:

– Opiskeluajan lopulla aloin osallistua säännöllisesti anglikaanisen seurakunnan hetkipalveluksiin Helsingin tuomiokirkon kappelissa. Ne tuntuivat vapauttavilta ja voimaa antavilta. Niissä ei tarvinnut, eikä tarvitse, analysoida omaa eikä toisten puhetta. Voi vain ottaa vastaan ja jäädä sekä Raamatun että kirkon rukousperinteen kannateltavaksi.

– Tällaisessa kontemplatiivisessa rukouksessa sanoja tasapainottaa hiljaisuus, jonka aikana Jumalan sana painuu sydämiin ja vaikuttaa siellä salatulla tavalla.

Rukous kuin hengitystä

Hiljaisuus ja hiljentyminen ovat hänelle luonnollista arkea. Ne saattelevat olemassa olemisen perustaan ja auttavat jaksamaan elämän hektisyydessä.

– Minulle hiljaisuuden perusta on rukouksessa, joka on kristitylle yhtä luonnollista kuin hengittäminen.

– Hiljaisuus virittää aistit ja mielen vastaanottavaiseksi sille todellisuudelle, jota emme muutoin tavoita. Jos meillä ei ole aikaa hiljentyä kuuntelemaan Jumalaa, kuinka lujaa pitää lähimmäisen huutaa, että pysähdymme häntä kuulemaan?

Mika K T Pajusen mielestä Hiljaisuuden ystävien tehtävä on tukea koko kirkkoa hengellisen ohjauksen, rukoushiljaisuuden, spiritualiteetin ja avaran jumalanpalveluselämän kautta.

– Uskon, että etenkin kristillisen spiritualiteetin alueella voidaan tehdä löytöjä. Jumalan todellisuus on meidän mielikuvitustamme niin paljon suurempi.