Torille! ­— Vaiko sittenkään? Huippu-urheilun ongelmat haastavat kristittyjä

 

”Jos sulkee itsensä täysin ulkopuolelle, ei pysty vaikuttamaan siihen, mitä urheilumaailman sisällä tapahtuu”, sanoo Suomen olympia- ja hiihtomaajoukkueiden kisapappi sekä Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan asiantuntijajäsen Leena Huovinen. Kuva: Unsplash

Huippu-urheiluun ja isoihin arvokisoihin liittyy negatiivisia lieveilmiöitä, kuten ympäristöongelmia, ihmiskauppaa, korruptiota ja dopingia. Antaako penkkiurheilija television avaamisella hiljaisen hyväksyntänsä kyseenalaiselle toiminnalle?

Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla julkaistiin 24.6. Suomen urheiluliiton puheenjohtajan, Sami Itanin, kannanotto, jossa ehdotettiin nykymuotoisten olympialaisten lakkauttamista. Itani perusteli vaatimustaan muun muassa eettisillä ongelmilla, jotka rasittavat urheilutapahtuman imagoa ja vesittävät sen tarkoitusta. 

Arvokisojen täyteisenä kesänä aihe on enemmän kuin ajankohtainen. Tokion olympialaisten lisäksi kuluneena kesänä on järjestetty jalkapallon EM-lopputurnaus, eikä sen järjestäjä, Euroopan jalkapalloliitto UEFA, ole pärjännyt eettisyystarkastelussa Kansainvälistä olympiakomiteaa (KOK) paremmin. UEFA on ryvettynyt viime vuosina erityisesti korruptioskandaaleissa.

Sansa neliöb. 15.9.-15.10.MJa

Sami Itani listaa olympialaisten eettisiksi ongelmiksi esimerkiksi rahanahneuden ja yhteiskunnallisen välinpitämättömyyden. Nämä näkyvät muun muassa siinä, että isoja arvokisoja järjestetään maissa, joissa ihmisoikeustilanne on huono. Kisaturismi on ekologisesti kestämätöntä, ja isojen tapahtumien yhteydessä ihmiskauppa kukoistaa. 

Yleisurheilun MM-kisat järjestettiin Qatarin Dohassa vuonna 2019, ja kisojen aikaan maailmalla uutisoitiin laajasti rakennustöissä käytetystä orjatyövoimasta. Kisakylän pystyttämisen yhteydessä kuoli satoja ihmisiä. Tästä huolimatta maailman seuratuin urheilutapahtuma, jalkapallon MM-kisat, aiotaan järjestää Qatarissa marraskuussa 2021.

Hyvä paha urheilu — Miten kristityn tulisi siihen suhtautua?

Ympäristöongelmia, ihmiskauppaa, korruptiota, dopingia… Miten kristityn tulisi suhtautua tällaiseen maallisen kulttuurin ilmiöön, jolla tuntuu olevan runsaasti negatiivisia lieveilmiöitä?

Saattaa olla perusteltua kysyä, onko urheilun seuraaminen eettisesti kestävää. Antaako penkkiurheilija television avaamisella hiljaisen hyväksyntänsä kaikille kyseenalaisille järjestöille ja niiden toiminnalle? Miten kristityn ylipäänsä tulisi suhtautua kilpailemiseen ja voiton tavoittelemiseen?

Teologian tohtori Erkki Koskenniemi kirjoittaa aiheesta blogissaan otsikolla Olympialaisia, sporttikristillisyyttä ja vähän kulttuuriakin. Kirjoituksessaan Koskenniemi toteaa, että Raamattu puhuu kilpaurheilusta vain vähän, mutta kun se niin tekee, on näkökulma yleensä myönteinen.

Leena Huovinen toimii jälleen Suomen olympiajoukkueen kisapappina Tokiossa. Kuva: Tom Norrgrann / Kirkon kuvapankki

Esimerkiksi Paavali käyttää urheiluaiheisia kielikuvia ja vertaa uskonelämää kilpajuoksuun. Suomen olympia- ja hiihtomaajoukkueiden kisapappi sekä Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan asiantuntijajäsen Leena Huovinen taas nostaa Raamatusta esiin kilvoittelun näkökulman.  Hän muistuttaa, että ennen kaikkea Raamattu kehottaa kilpailemaan keskinäisessä kunnioituksessa, mikä on hyvä ohjenuora myös urheilukilpailuissa.

Teologien mukaan Raamattu siis tuntee kilpaurheilun konseptin eikä anna ymmärtää, että kilpaileminen itsessään olisi Jumalan tahdon vastaista. Erkki Koskenniemi kuitenkin muistuttaa omassa blogitekstissään, että aivan kuten mikä tahansa muukin elämän osa-alue, myös kilpaurheilu voi saada ihmisen elämässä epäjumalan aseman.

Urheilulla on myös hyviä vaikutuksia

Erkki Koskenniemi kirjoittaa, ettei urheilu ”sinänsä ole hyvä tai paha — on kuitenkin kysyttävä, miten Jumalan lahjoja käytetään”. Leena Huovinen tunnistaa kaikki aiemmin luetellut huippu-urheiluun liittyvät ongelmat. Hän kuitenkin ajattelee, että monista negatiivisista lieveilmiöistä huolimatta sillä on myös paljon positiivisia puolia, jotka kompensoivat tilannetta. 

Huovisen mukaan kilpaurheilu on muutakin kuin pelkkää viihdettä. Sen lisäksi, että se antaa ihmisille mahdollisuuden paeta arkea, se tarjoaa myös elämyksiä ja kokemuksia, joita voidaan pitää itseisarvoisina. Esimerkiksi yhteyden ja yhteisöllisyyden kokemukset ovat hänen mukaansa lähes tärkeimpiä asioita urheilussa. 

Sitä paitsi Huovinen pitää urheilullisuutta ja fyysisyyttä eräänlaisena armolahjana. Kun urheilija kehittää fyysistä suorituskykyään, hän laittaa siinä käytäntöön sen potentiaalin, jonka Jumala on häneen luonut. Tämäkin voi puhutella ja kertoa Jumalan suuruudesta.

Huovinen rinnastaa urheilun ja taiteen toisiinsa. Taidetta ja kulttuuria pidetään yleensä itseisarvoisina asioina.

– Myös urheilu on osa kulttuuria ja kertoo jotain maailmastamme. Urheilua arvostavat ihmiset voivat saada sen seuraamisesta samanlaisia elämyksiä kuin jotkut saavat esimerkiksi kuvataiteesta.

Ahneus ja anteeksianto ovat urheilun kipupisteitä

Huovisen mielestä huippu-urheilun pahimpia ongelmia ovat ahneus ja epärehellisyys. Hän myöntää, että jotkut ovat valmiita tavoittelemaan voittoa keinolla millä hyvänsä. Toisaalta hän huomauttaa, ettei urheilu ole tässä suhteessa muuta yhteiskuntaa pahempi: itsekkyyttä, ahneutta ja epärehellisyyttä on ihan jokaisella yhteiskunnan ja elämän osa-alueella, kirkoissakin.

Urheilulle tyypillisiä ongelmia ovat muun muassa dopingin käyttöön liittyvät moraaliset kysymykset, ja osa niistä koskettaa myös penkkiurheilijoita. Dopingin käytön tulee Huovisen mukaan olla tuomittavaa, mutta samaan aikaan hän muistuttaa, että ihmiset ovat erehtyväisiä.

Hän nostaa esimerkiksi Hiihdon MM-kisat Lahdessa vuodelta 2001. Suomen joukkue kärähti dopingista, ja skandaali velloi rajuna pitkään kisojen jälkeenkin. Huippu-urheilun maailmassa sisällä oleva Huovinen on sitä mieltä, että jokaiselle rikkeen tehneelle tulisi kaikesta huolimatta suoda anteeksianto.

– Toki täytyy muistaa, että anteeksipyynnölläkin on merkitystä vain, jos se on vilpitön. Kristilliseen uskoon kuuluu läheisesti anteeksiannon periaate ja uuden alun armo. Kaikki suomalaiset eivät ole osanneet tätä anteeksiantoa ja armoa osoittaa silloiselle hiihtojoukkueelle.

(Penkki)urheilijat voivat vaikuttaa monella tavalla

Usein toitotetaan, että urheilu on tärkeää siksi, että nuorille tarjotaan esikuvia. Myös monet kristityt urheilijat perustelevat asemaansa sillä, että ura mahdollistaa uskosta kertomisen suurelle yleisölle. Huovinen on harmissaan siitä, että usein urheilijat eivät lopulta juurikaan ota kantaa esimerkiksi ajankohtaisiin kysymyksiin.

– Monet sanovat, ettei ole heidän tehtävänsä ruotia yhteiskunnallisia epäkohtia. He vain urheilevat. Minun mielestäni se on harmi, koska fiksuilla urheilijoilla olisi oivallinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin.

Sami Itanin tavoin Huovinenkin ihmettelee lajiliittojen intoa järjestää kisatapahtumia maissa, jotka ovat tunnettuja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista. Hän kertoo, että osa suomalaisistakin urheilijoista on jättänyt lähtemättä tällaisiin kisapaikkoihin. Huovinen on tyytyväinen, että urheilijat ovat tällä tavoin rohkaistuneet ottamaan kantaa ja ilmaisemaan omia arvojaan. Vaikuttamiskeinona on näissä tapauksissa käytetty boikotointia.

Tulisiko kristityn penkkiurheilijankin käyttää boikotointia keinona vaikuttaa urheilumaailman epäkohtiin? Boikotointi ja esimerkiksi mielenosoitukset ovat nimittäin tyypillisesti nopeita ja tehokkaita keinoja ottaa kantaa ja vaikuttaa asioihin.

Huovinen ei näe, miksi yksittäisten penkkiurheilijoiden tulisi välttämättä jättää kisat katsomatta. Sen sijaan hän kannustaa ihmisiä osallistumaan urheilumaailmaan ja muuttamaan sitä sisältä käsin.

– Jos sulkee itsensä täysin ulkopuolelle, ei pysty vaikuttamaan siihen, mitä urheilumaailman sisällä tapahtuu. Vaikuttaminen lähtee jo ruohonjuuritasolta: esimerkiksi siitä, että vanhemmat kasvattavat omat lapsensa reiluiksi kilpailijoiksi. 

Silloin maailmaan kasvaa reiluja aikuisia, jotka osaavat käyttäytyä kisakentillä ja kabineteissa.