Syksyllä uutta musiikkia julkaiseva Juhani Tikkanen ei pelkää mokata keikalla

 

Kuvaajana Eetu Linnankivi

Juhani Tikkanen on laulaja-lauluntekijä, joka on julkaissut kaksi levyä: Mä lähtisin (2017) ja Tässä on kaikki (2019). Alkusyksystä hän julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa.

Alle kolmikymppinen Juhani Tikkanen tiesi jo lapsena haluavansa rokkitähdeksi tai autokauppiaaksi. Musiikin rooli onkin ollut vahvasti läsnä jo lapsuudessa.

– Vanhemillani oli sellainen agenda, että kaikki lapset laitettiin musiikkiluokalle. Meitä on viisi poikaa, joista ainoastaan minusta seuraava isoveli ei käynyt musiikkiluokkaa. Meillä on tämä musiikki ollut äidinmaidossa, Juhani kertoo.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kaverit nauroivat ensimmäiselle kappaleelle

Juhani Tikkanen kirjoitti ensimmäisen kappaleensa ollessaan neljännellä luokalla. Sen esittäminen kavereille johti pitkään kirjoitustaukoon.

– Neljännellä luokalla muistan esitelleeni silloisille bändikavereilleni ensimmäisen oman tekstini. He nauroivat niin paljon, että en enää uskaltanut laulaa sitä loppuun. Sitten olin muutaman vuoden suosiolla kirjoittamatta biisejä.

– Yhdeksännellä luokalla teimme parin kaverin porukalla rakkauslaulun yhteen musiikkinäytelmään. Se sai niin hyvää palautetta, että sen jälkeen ei ollut sellaista älytöntä blokkia tekemiseen. Sitten joskus yliopistouran alkuvaiheilla aloin kirjoittamaan enemmän lauluja.

Haluan laulaa sellaisia tekstejä, joiden takana voin seistä ja jotka eivät riko minua eivätkä toisia ihmisiä. Se on semmoinen, mitä ajattelen laulua kirjoittaessa.

Juhani Tikkasen tekstit syntyvät arjen tilanteissa

Juhani Tikkanen kertoo, että saa inspiraatiota lauluihinsa elämän keskellä. Kaupungilla kulkiessaan tai keskustellessaan ihmisten kanssa, hän näkee tilanteita, jotka synnyttävät uusia ajatuksia.

– Niissä (tilanteissa) jotenkin pulpahtaa mieleen, että tämähän on itse asiassa laulun aihe. Sitten kaivan kännykän sanelimen ja laitan talteen.

Juhani on kristitty ja kokee kirjottajana tärkeäksi, etteivät hänen kappaleidensa tekstit riko hänen omatuntoaan.

– Olen kristitty ja luen Raamattua ja niin kuin noudatan kymmentä käskyä elämässäni, tai siis en tietenkään noudata kymmentä käskyä, mutta niin kuin tavallaan haluaisin elää Jumalan käskyjen mukaan ja olla rikkomatta niitä, niin sitten sama pätee teksteihini.

– Haluan laulaa sellaisia tekstejä, joiden takana voin seistä ja jotka eivät riko minua eivätkä toisia ihmisiä. Se on semmoinen, mitä ajattelen laulua kirjoittaessa.

Keikassa hyviä hetkiä ovat sellaiset, kun tapahtuu joku vahinko

Juhani Tikkaselle on tärkeää muodostaa yhteys yleisön kanssa. Paljon keikkailevan artistin uralle on mahtunut monia upeita soittokokemuksia, mutta erityisen arvon Juhani näkee tilanteissa, joissa tapahtuu jotain mikä ei kuulunut suunnitelmiin.

– Keikassa hyviä hetkiä ovat sellaiset, kun tapahtuu joku vahinko minulle tai jollekin yleisössä olevalle, vaikka alkaa puhelin soida tai jotain vastaavaa. Siihen mokaan saadaan sitten yhdessä tarttua tai siihen hetkeen, joka tapahtuu tahattomasti. Se jotenkin kertoo minulle ja yleisölle, että me olemme tässä samassa hetkessä läsnä. Se jotenkin laskee sellaiset ylimääräiset paineet pois ja sitten siitä keikasta tulee sellainen rento ja yhteinen kokemus.

Pian saamme kuulla uutta musiikkia

Juhani Tikkanen on julkaissut tulevalta albumiltaan jo kaksi kappaletta, ”Hyvästit” sekä ”Pyssysankareita ja kitaralaukkuja”. Elokuun lopulla julkaistaan levyn viimeinen single ”Alaspäin”. Syyskuussa julkaistaan kokopitkä albumi, jossa on mukana seitsemän ennen julkaisematonta laulua.

– Vitsit, odotan sitä, miten ihmiset reagoivat, kun he pistävät ensimmäisen kerran sen albumin soimaan vaikka cd-soittimesta tai Spotifysta. Kun se ensimmäinen kappale lähtee, veikkaan, että siitä tulee aika hyvät havinat. Se alkaa tosi kivalla kappaleella. Se on sellainen levy, josta ainakin toivon ja luulen, että sieltä löytyy tarinaa melkein meille kaikille kuunneltavaksi, Juhani kertoo.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)