Toivon tekijät ja tuojat palkittiin

 

KUVA: Olli Kariniemi

Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen keskuudesta valittavan Toivon teko -palkinnon saivat tänä vuonna Saara ja Juhani Eriksson Jyväskylästä.

Eläkkeellä olevat Erikssonit ovat tehneet pitkän työrupeaman kristillisen päihdetyön, päihdeleirityön ja päiväkeskustyön saralla.

Juhani Eriksson on toimittanut muun muassa Vangin Toivo -lehteä, joka ilmestyy tänä päivänä Uusi toivo -nimisenä kristillisestä päihdetyöstä kertovana julkaisuna. Hän on palvellut myös sanoin ja sävelin lukuisissa tapahtumissa eri puolilla Suomea. Hänen vaimonsa Saara Eriksson on osallistunut naisten päihdeleirityöhön pidettynä opettajana ja luotettavana sielunhoitajana.

Avoimen sarjan Toivon tuoja -palkinto luovutettiin puolestaan Lahja ja Veikko Hurstin Laupeudentyö ry:n toiminnanjohtajalle Heikki Hurstille. Hän on jatkanut isänsä uraauurtavaa työtä asunnottomien, pitkä-aikaistyöttömien sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten auttajana ja heidän oikeuksiensa puolustajana.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

– On äärettömän hienoa, että vielä löytyy ihmisiä, jotka valitsevat työstä kohteeksi kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisen,
palkittavat valinnut professori Lasse Murto totesi Sininauhaliiton Kevään juhlassa Ostrobotnialla.

Kevään juhlaan osallistui noin 200 Sininauhaliiton yhteistyökumppania eri puolilta Suomea. Juhla oli myös yksi järjestön 75-juhlavuoden tapahtumista.

Tuhannen euron suuruiset palkinnot jaettiin nyt neljännen kerran.

Toivon teko ja Toivon tuoja -ehdokkaita on voinut esittää kuka tahansa Suomen kansalainen tammi-helmikuun aikana. Lähetettyjen ehdokkaiden joukosta Sininauhaliiton johtoryhmä on valinnut Toivon teko -ehdokkaat ja Sininauhaliiton hallitus Toivon tuoja -ehdokkaat. Palkittavat valitsee tehtävään vuosittain kutsuttava julkisuuden henkilö.

Sininauhaliitto on valtakunnallinen, 87 Suomen  kristillisen päihdejärjestön keskusliitto.

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie