Kirjoittanut
− Muistan lapsuudestani, että pakenimme pommituksia päivittäin. Joskus olimme pommisuojassa kolmekin päivää ilman, että kävimme ulkona. Odotimme tietoa, kuka oli kuollut ja mitä oli tapahtunut, muistelee libanonilainen Maroun Bou Rached.
Kun Libanonin sisällissota alkoi vuonna 1975, Maroun Bou Rached oli vain vuoden vanha. Sota muovasi hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan perustavalla tavalla. Kuusilapsinen perhe oli köyhä, ja pulaa oli kaikesta.
Perhe oli maroniittikristittyjä, ja he kävivät usein kirkossa. Kirkko tarjosi pojalle mahdollisuuden tavata kavereita, sillä pienessä kylässä lähellä Israelin rajaa ei ollut muuta ajanvietettä.
– Niin kuin monet kaltaiseni nuoret, unelmoin pääseväni pois Libanonista.
Sotaa pakoon Beirutiin
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä puolisotilaalliset joukot yrittivät värvätä Maroun Bou Rachedin. Jotta välttyisi joutumasta sotaan, hän pakeni pääkaupunkiin Beirutiin.
– En ollut koskaan ollut niin isossa kaupungissa. Ensimmäisen kuukauden elin kodittomana. Ainoa paikka, jossa saatoin viettää aikaa ja nukkua, oli kirkko. Vanha tuttavani kotikylästä työskenteli ravintolassa, ja hän antoi minulle ruokaa.
Yksin Beirutissa hän kyseli, missä on Jumala ja onko hänellä toivoa. Isä oli opettanut, että Jeesus ei jätä yksin. Siihen hän sanoo tuolloinkin turvautuneensa.
Vähitellen asiat alkoivat muuttua. Jumala johdatti hänet evankeliseen kirkkoon, ja hän pääsi mukaan raamattupiiriin. Hän sai myös koulunsa päätökseen.
Maroun Bou Rached ei aikanaan hakeutunut media-alalle. Hän vain sattui saamaan töitä televisiosta. Nyt 48-vuotiaana hän näkee, että kaikki oli johdatusta.
– Näen Jumalan käden jokaisessa elämäni vaiheessa. Olin toivoton, koditon, tuskainen… Kiitän Jumalaa siitä, kuinka hän on koonnut tämän palapelin. Jumala käyttää meitä, jos annamme siihen mahdollisuuden. Hän käyttää elämämme negatiivisiakin asioita siihen, että meistä tulee vahvoja.
Libanon tarvitsee rukousta
Maroun Bou Rachedin perheeseen kuuluu vaimo sekä 13-vuotias tytär ja 16-vuotias poika. Hän on työskennellyt kristillisen satelliittitelevisio SAT-7:n palveluksessa vuodesta 1999 ja Libanonin-studion johtajana kuusi vuotta. Lisäksi hän on Medialähetys Sanansaattajien eli Sansan niin sanottu kansallinen työntekijä.
Varsinaisen päivätyönsä ohella hän opettaa myös yliopistossa. Työt sopivat hyvin yhteen. Moni opiskelija tulee SAT-7:lle saamaan työkokemusta, ja SAT-7 hyötyy nuorista, luovista ihmisistä.
– Jumala on käyttänyt monia ihmisiä ja organisaatioita muuttamaan elämääni. Jumala on antanut minulle paljon. Hän on laittanut minut tälle paikalle, niin että voin SAT-7:n kautta käyttää tietoani ja kokemuksiani toisten ihmisten hyväksi.
Libanon tarvitsee paljon rukousta, hän toteaa. Talous on romahtanut, ja valtaosa kansasta elää köyhyysrajan alapuolella. Väkilukuun suhteutettuna alle seitsemän miljoonan asukkaan Libanonissa on eniten pakolaisia maailmassa. Nuoret ovat vailla työtä ja tulevaisuuden näkymiä, ja valtaosa haluaa maasta pois.
– Yritämme kertoa ihmisille, että vaikeinakin aikoina on toivoa. Meidän täytyy saada muutosta aikaan, niin että tulevilla sukupolvilla on toivoa, Maroun Bou Rached sanoo.
Kirjoitus on julkaistu Sansa-lehdessä 4/2022.
