”Seurakuntien tulisi tukea opiskelijajärjestöjen toimintaa”

 

Yksi Tampereen Intron artisteista oli Suhyun Kim. KUVA: Joona Kivioja

Järjestöjen kautta uusia ihmisiä saadaan seurakuntiin, Intron tekijät korostavat. Uusille opiskelijoille suunnattu tapahtuma pidettiin Turussa ja Tampereella.

Löydä oma paikka ja hengellinen koti opiskelukaupungissasi. Tähän haluttiin rohkaista erityisesti uusia opiskelijoita sekä Turun että Tampereen Intro-tapahtumissa. Turussa tapahtuma järjestettiin 13.9., Tampereella 20.9. Introt keräsivät yhteen kaupunkien kristilliset järjestöt ja seurakunnat, jotka kertoivat opiskelijoille tarkoitetusta toiminnastaan.

– Intro tarkoittaa alkusoittoa, johdantoa. Tämä voi olla alku jollekin uudelle. Se voi olla myös uusi johdatus, niin kuin me kristityt ajattelemme, yliopistopappi Risto Korhonen totesi Tampereen Introssa opiskelijoille, jotka täyttivät keskustan Yo-talon.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Tietoiskujen lisäksi opiskelijoille tarjoiltiin mahdollisuus tutustua toisiinsa, musiikkia ja stand up -komiikkaa. Koomikko Mikko Vaismaa esiintyi sekä Turun että Tampereen illoissa. Turussa musiikkivieraana olivat Jippu ja Aboa Gospel -kuoro. Tampereella taas opiskelijat pääsivät nauttimaan The Voice of Finland -ohjelmassa menestyneen Suhyun Kimin ja Cheekin kanssa stadioneita kiertäneen Illan musiikista.

Opiskelijajärjestöillä paremmat eväät tavoittaa opiskelijoita kuin seurakunnilla

Introt toteutettiin lähestulkoon täysin vapaaehtoisten opiskelijoiden voimin. Yksi Tampereen Intron tekijöistä, Tampereen Kristityihin Teekkareihin kuuluva Eero Kauppinen kertoo Intron vision olevan viestittää jokaiselle uudelle opiskelijalle, että kristittyjä on kaupungissa. Ja tarjota yhteys seurakuntiin nimenomaan yliopistoilla toimivien yhteiskristillisten kerhojen kautta.

– Parempi tulla mukaan kuin jäädä yksin kotiin.

Hänestä kristillisessä opiskelijajärjestössä toimiminen on kuin tekisi lähetystyötä.

– Haluamme tavoittaa jatkuvasti uusia ihmisiä kampuksilla toimien. Millään seurakunnalla ei ole samankaltaisia avaimia tavoittaa niin paljon opiskelijoita kuin näillä järjestöillä. Seurakuntien tulisikin tukea kaikin mahdollisin keinoin näiden järjestöjen toimintaa, sillä ne aidosti tuovat uusia ihmisiä seurakuntiin.

Kauppinen myös toteaa, että opiskelijoille yhteistyö yli seurakuntienrajojen ja yhteen hiileen puhaltaminen eivät ole lainkaan haaste.

– Se rikkoo ennakkoluuloja ja yhdistää ihmisiä sen tärkeimmän kautta, joka on Jeesus.

Kauppisen mukaan Tampereen Introssa oli viime vuoden tapahtumaan verrattuna huomattavasti enemmän uusia opiskelijoita paikalla. Tapahtuman järjestivät Tampereen Kristityt Teekkarit, Cristikka, Kristal, Arbor Vitae, Opko, Opiskelijapiiri, Evankeliset Opiskelijat, Kansanlähetys, Tampereen Vapaakirkko, Tampereen Helluntaiseurakunta (WUP), ev.-lut. seurakuntien oppilaitostyö ja Uusi Verso.

Turussa mukana oli luterilaisia seurakuntia, Oppilaitospapit, Evankeliset Opiskelijat, Kansan Raamattuseuran opiskelijat, Opko, Hope-seurakunta ja Turun helluntaiseurakunta.

 

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet