Kenian evankelis-luterilaisen kirkon (ELCK) ero Luterilaisesta maailmanliitosta (LML) on herättänyt yllättävän paljon keskustelua suomalaisessa kristillisessä mediassa. ELCK ei ole kovin suuri kirkko – alle 100 000 jäsentä – mutta symbolisella tasolla ero on merkittävä. ELCK:n johto ilmoitti eron syiksi LML:n liberaalin raamattunäkemyksen, naisten pappeuden ajamisen sekä LGBTQ-ideologian kannattamisen. Vain vähän aikaa sitten maailmanlaaja anglikaaniyhteisö hajosi pitkälti samojen asioiden takia. Varsinkin etelän kasvaville konservatiivisille kirkoille liberaaliteologia ja siitä seuraavat ratkaisut olivat liikaa. Onko nyt vastaava hajoaminen alkanut LML:ssä?
Erityisesti suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin pirstoo kirkkoja ja kirkkoyhteisöjä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä on kasvava juopa perinteistä seksuaalinäkemystä edustavien ja LGBTQ-ideologiaa ajavien välillä. Kysymys hiertää monia paikallisseurakuntiakin. En usko, että asiaa auttaa päätös kutsua Minneapolisin avoimesti lesbosuhteessa elävä piispa Jen Nagel kirkon vieraaksi Porin Suomiareenalle keskustelemaan arkkipiispan kanssa aiheesta: Mihin me luotamme?
LML:n sisällä LGBTQ-kysymykset ovat jo vuosien ajan rikkoneet yhteyttä. Esimerkiksi maailman suurin luterilainen kirkko, Etiopian Mekane Yesus, on katkaissut ekumeeniset välinsä Ruotsin kirkkoon ja USA:n suurimpaan luterilaiseen kirkkoon ELCAan. Tilannetta tuskin parantaa Ruotsin kirkon päätös, että jokaisen kirkon papin on ”ilolla” ja ”vapaasta tahdosta” vihittävä samaa sukupuolta olevia pareja, ja vastahankaiset papit ohjataan siedätyshoitoon tai terapiaan.
Arvelen, että juopa niin kirkkojen sisällä kuin niiden välillä jatkaa kasvuaan ja tulee yhä näkyvämmäksi. Pitkään vallinneen ulospäin seesteisen pinnan alla on jo pitkään kuplinut, ja nyt kuplat alkavat nousta pintaan. Arvelen, että ELCK:n ero LML:stä ei jää ainoaksi.
Sanansaattajan pääkirjoitus 12/26
