Euroopan unioni on maailman suurin alkoholijuomien tuottaja ja viejä. Noin neljännes maailman alkoholista ja yli puolet viinistä on peräisin EU-alueelta. Nyt tehty alkoholilain uudistus lisää alkoholin kulutusta, joka tutkitusti riippuu saatavuudesta.
Suomessa tehtyä uudistusta puolustettiin, koska maassamme alkoholin kulutus näyttäisi vähenevän. Epävarmuutta tilastoihin ja verokertymiin tuovat kuitenkin ulkomailta tuodut ja tilatut määrät. THL:n tilastointimenetelmän muutoksen vuoksi matkustajatuonnin ja verkko-ostojen tarkka seuraaminen on tällä hetkellä haastavaa. Näiden juomien laatua ei kukaan valvo. Ihmisiä on sokeutunut ”pimeiden pullojen” sisältämästä metanolista. Jos kulutuksen väitetään laskevan, miksi alkoholin aiheuttaman maksakirroosin määrä maassamme on lisääntynyt. Suomi lukeutuu Euroopan maihin, joissa kuolleisuus kroonisiin maksasairauksiin ja maksakirroosiin on EU:n korkeimpia. Vaiva on vakava kansanterveydellinen haaste, johon kuolee Suomessa vuosittain noin 1 000–1 500 ihmistä.
Asiantuntijoita ei kuunneltu, vaan uudistusta ajava kansanedustaja syytti radiossa hanketta vastustanutta kollegaansa ”vedenpaisumuksella ja heinäsirkoilla pelottelusta” eli kaikki keinot otettiin käyttöön vastustajien vähättelemiseksi, koska pilkkaajan tavoite on Alkon lopetus ja alkoholijuomien myyntipisteiden kasvattaminen. Alkolla on 360 myymälää sekä yli 100 myymäläverkostoa täydentävää noutopistettä. Suomessa on yhteensä noin 2 600–3 500 elintarvikkeita myyvää päivittäistavarakauppaa ja noin 270–330 R-kioskia. Lisäksi maassa toimii lukuisia pienempiä yksityisiä grillikioskeja, kesäkahvilana toimivia lippakioskeja sekä kauppojen yhteydessä toimivia pieniä elintarvikekioskeja.
Kuka juo alkoholia maassamme ja miksi sitä on tärkeää kuljettaa kotiin? Kymmenen prosenttia suomalaisista juo 52 prosenttia alkoholista. He ovat niitä, joille on muodostunut toleranssi eli he tarvitsevat nelinkertaisen määrän alkoholia saadakseen aikaan saman vaikutuksen kuin alkoholia satunnaisesti käyttävät, jotka vaikuttaisivat vähentäneen kulutustaan viime vuosina. Joillakin on alkoholin aiheuttama pikkuaivoatrofia, eivätkä he pääse omin jaloin juomaa hakemaan tai heille ei myydä sitä. Wolt-kuski tuskin ottaa riskiä saada puukosta juomaa iloiselle seurueelle toimittaessaan, varsinkin jos saa hyvän tipin.
Monet alkoholia runsaasti käyttävät eivät uskalla lopettaa, koska he voivat saada delirium tremensin, johon liittyy merkittävä menehtymisriski. Asianmukaisella sairaalahoidollakin kuolleisuus on nykyisin noin 5–15 prosenttia. Nyt nämä ihmiset voivat tilata kotiinsa 60 prosenttista alkoholia ja vielä liikkumaan kykenevät voivat hakea sitä Alkosta sunnuntaisin.
Alkoholin kustannukset rahoituskriiseissä kärvisteleville sotealueille ovat merkittävät. Julkiselle terveydenhuollolle koituu alkoholista vuosittain noin 648–1 141 miljoonan euron kulut. Tämä johtuu pitkäaikaissairauksien, kuten maksasairauksien, tapaturmien ja alkoholimyrkytysten hoidosta. Sosiaalipalvelujen osuus kustannuksista on ollut satoja miljoonia euroja. Erilaiset kuntoutus-, asumis- ja lastensuojelupalvelut muodostavat merkittävän osan näistä menoista.
Kyseessä on hermomyrkky, jota kumma kyllä saa myydä aivan laillisesti!
Kysymys on valtavien kustannusten ohella myös sairaalapaikoista. Tehohoidon potilaspaikoista on jatkuvasti 20-30 prosenttia käytössä alkoholista johtuvien ongelmien hoitoon. Haimatulehduksen eli ”tuhannen ryypyn huollon” hoitojakso maksaa yhteiskunnalle jopa 50 000 euroa. Maksansiirtoja voidaan kuitenkin tehdä vain noin 50 vuosittain, koska siirrettävistä elimistä on pulaa. Ilman alkoholia ei olisi hoitohenkilökunta- ja hoitopaikkapulaa sairaaloissa.
Miten alkoholin suurkuluttajien aivoille lopulta käy? Jos he selviävät hengissä muista ongelmista, loppuelämän vuodet kuluvat alkoholidementian kanssa. Hoito on kallista, sillä se edellyttää tarkkaa valvontaa karkailun estämiseksi. Dementia johtuu alkoholin neurotoksisuudesta. Kyseessä on hermomyrkky, jota kumma kyllä saa myydä aivan laillisesti! Pienenä molekyylinä alkoholi ohittaa aivojasi suojaavan veri-aivo-esteen eli alkoholi siirtyy suoraan verestä aivoihin ja vähäinenkin määrä muodostaa vaaran auton hallintaan. Mitä aivoissa oikein tapahtuu tässä häiriötilassa? Aivoissasi on sata miljardia neuronia, miljoona miljardia synapsia ja satojatuhansia kilometrejä niitä yhdistäviä kaapeleita, jotka vaurioituvat ja aivosi kutistuvat hitaasti, mutta varmasti.
Eli kuka hyötyy alkoholista ja alkoholilain uudistuksesta? Suurin hyötyjä on yksiselitteisesti Euroopalle elintärkeä alkoholijuomateollisuus ja sen innokkaat kotimaiset lobbarit. Alkoholijuomateollisuus ja kotimaiset lobbarit ovat perinteisesti argumentoineet, että saatavuuden helpottaminen ja markkinoinnin keventäminen luovat kilpailukykyä, työllisyyttä ja verotuloja kotimaahan. Kaupan ala puolestaan hyötyy asiakasvirtojen ja myynnin kasvusta. Rahat kuitenkin valuvat osittain ulkomaisten toimijoiden taskuun, kun alkoholin etämyynti toisista EU-maista lisääntyy. Lasinen lapsuus tulee tosiasiaksi lisääntyvässä määrin ja vielä surullisempaa on alkoholin aiheuttaminen FAS ja FAE sikiövaurioiden ilmaantuminen. Ne varjostavat yhä useampien loppuelämää.

