On monta syytä, miksi koemme vaikeaksi hiljentyä rukouksessa Jumalan eteen. Monet ajattelevat, etteivät osaa rukoilla, niin kuin tulisi rukoilla. Jotkut puolestaan miettivät, etteivät he yksinkertaisesti ole rukoilevaa tyyppiä vaan enemmän toiminnan ihmisiä. Samalla elämme ajassa, jossa suorittaminen ja tulosten saaminen arvostetaan korkealle. Tässä ulkoisen kiireen ja sisäisen kykenemättömyyden ristipaineessa Herramme kutsuu meitäkin lempeästi: ”tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.” (Mark. 6:31)
Kirjassa Hengelliset harjoitukset, Richard Foster (Aikamedia, 2024) avaa Jumalan levollisen läsnäolon maailmaan astumista ymmärrettävällä ja yksinkertaisella tavalla. Kyse on ennen kaikkea siitä, että universumin hallitsija ja maailman luoja kaipaa ja kutsuu meitä läheiseen suhteeseen kanssaan. Hän haluaa, että kuulisit hänen äänensä ja että hän kuulisi sinun äänesi. Se ei ole monimutkaista, siihen ei liity salaisia rituaaleja, mantroja tai kaavoja. Tule ja levähdä. Viivy.
On lohdullista huomata, että jopa Jeesuksen lähimmät opetuslapset kokivat joskus, etteivät osaa rukoilla. Siksi he pyysivät Jeesukselta: ”Opeta meitä rukoilemaan” (Luuk. 11). Jeesus vastasi opettamalla heille yksinkertaisen rukouksen, jota mekin voimme rukoilla joka päivä. Vaikka opetuslapset olivat todennäköisesti rukoilleet koko elämänsä, Jeesuksen oma rukouselämä herätti heissä halun oppia lisää.
Isä meidän -rukous asemoi myös meidät jokaisen tarvitseviksi. Jumala on isämme ja me olemme lapsia. Lapset ovat riippuvaisia vanhempiensa tarjoamasta ruuasta, turvasta ja huolenpidosta. Lapset myös kaipaavat vanhempiensa huomiota ja läsnäoloa: ”Iskä, katso kun hyppään!” ”Äiti, tuu ikkunaan!”
Sinä voit tulla Jumalan läsnäoloon samalla tavalla, kuin lapsi astuu sisään turvalliseen kotiin. Tässä kodissa on rakastava ja sinun asioistasi kiinnostunut isä ja äiti. Lapsen ei tarvitse puhua aikuisten kielellä, jotta vanhemmat ymmärtäisivät häntä tai pelätä hylkäämistä, jos hän kiukuttelee. Sinua varten on sen onnellisen lapsen osa, jota Daavid kuvaa ”Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen.” (Ps. 131:2)
Entä jos rukous ei olisikaan yksi suoritus lisää, tämän tehokkuutta ja kiirettä ihannoivan aikamme keskelle? Voisiko rukous olla harkittua kapinaa kaikkea hälyä ja suorituskeskeisyyttä vastaan? Mikä muuttuisi, jos näkisit yhteyden Taivaan isään turvallisena sylinä ja virvoittavana keitaana?
Rohkaiskoon sinua Anna-Mari Kaskisen sanoitus virressä 931 (kolmas säkeistö ja kerto)
”Älä turhaan luule. ettet osaa rukoilla. Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja. Taivaan Isä kuulee pienen huokauksenkin. Tarpeesi Hän tietää sinuakin paremmin. Rukous on silta luokse Jumalan. Rukous on polku luokse auttajan. Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen. Rukous tuo rauhan sydämeen.”
Tästä henkilökohtaisesta suhteesta Taivaan Isän kanssa kumpuaa myös kristittyjen rukousyhteys. Koska meillä kaikilla Jeesukseen uskovilla on sama Isä, meillä on etuoikeus myös yhteiseen Jumalan läsnäolon etsimiseen. Sisarina ja veljinä kuulumme yhteen. Kristuspäivän näkynä on yhdistää seurakunnat ja sukupolvet rukoukseen Suomen hengellisen heräämisen puolesta.
Tervetuloa mukaan Kristuspäivän rukoustapahtumiin opettelemaan Jumalan läsnäoloon pysähtymistä ja esirukousta yhdessä uskonsisarten ja -veljien kanssa. Lisätietoa kristuspaiva.fi
Teksti: Tommi Koivunen
Kirjoittaja on Jeesuksen ystävä, Hannan aviomies ja kolmen jo aikuisen lapsen isä. Lisäksi hän toimii Suomen Vapaakirkon kirkkokunnanjohtajan tehtävässä.
