Johdanto
Tässä kirjoituksessa kritisoin Suomen Lähetysseuran (SLS) käsitystä sukupuolista. SLS on Suomen luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Tekstini lähtökohta on järjestön viestinnän asiantuntijan Anna Peltosen artikkeli ”Thaimaan kirkossa rakennetaan ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta” sekä toiminnanjohtaja Pauliina Parhialan blogiteksti ”Tavoitteemme on kaikille avoin kirkko ja jokaiselle turvallinen yhteiskunta”. Tarkastelen myös tasa-arvovaltuutetun käsityksiä sukupuolten moninaisuudesta. SLS välitti minulle tämän tietopankin, kun kysyin heiltä heidän sukupuolikäsityksestään.
Aiheensa, Peltosen artikkelin ajankohdan sekä SLS:n käyttämän sateenkaarikuvaston myötä SLS:n kannanotot sekä niiden kritisointi piirtyvät osaksi laajempaa keskustelua sukupuolisuudesta, seksuaalisuudesta sekä Pride-liikkeestä. Ennen varsinaista asiaani esitän muutaman ajatuksen siitä, miksi sanomaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä on haastavaa ja jopa turhaa kritisoida.
Kritiikin vaikeudesta
Lähtökohdan tulee olla se, että ihmisillä, järjestöillä ja yrityksillä on vapaus liputtaa arvojensa ja asioittensa puolesta. Eikö ole viisaampaa keskittyä omaan sanomaan, evankeliumiin, ei toisten tuomitsemiseen? Kritiikki tuo näkyvyyttä aatteelle ja oikeuttaa sanomaa syrjityistä ”vähemmistöistä”. Voipa konservatiivien ja liberaalien yhteentörmäykset olla jopa osa jonkin kolmannen osapuolen hajota ja hallitse -suunnitelmaa. Media ainakin pitää riidoista ja nettoaa voittonsa. Kritiikistä voi koitua seuraamuksia, kuten syytöksiä syrjimisestä. Eikö homma vieläpä äidy helposti ohipuhumiseksi toisten puhuessa tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, toisen biologiasta ja siveellisyydestä?
Pride-liikkeen sanoma vähemmistöistä, vaatimukset puuttuvista ihmisoikeuksista ja viholliskuvat foobikoista, vihapuhujista, fasisteista ja ”anti-gender -liikkeestä” ovat paljossa imaginaarisia. Kannattaako tällaista kuplaa vastaan hyökätä peitsellä? Eikö liike hajoa itsestään, omaan hybrikseensä, inklusiivisuuteensa ja ristiriitaisuuteensa? Tuputus-, -kasvurauha ja ylilyöntiargumentit sekä syyllistäminen kyseenalaisien yhteyksien – kuten saatanan temppelin – perusteella eivät yksistään riitä. Näitä voi helposti käyttää kriitikkoa itseään vastaan.
Kenties nykyiset Pride-paraatit voi nähdä myös harmittomana ilotteluna ja suvaitsevaisuutena. Kaiken lisäksi kriitikko lankeaa helposti rakkaudettomuuteen tai yksinkertaisuuksiin, kuten siihen, että sukupuolessa on kyse vain biologiasta, ei sosiaalisista tavoista tai eri kulttuurien rooleista ja moraalista.
Hyvä häviäjä hyväksyy sen, että jälkikristillisessä yhteiskunnassamme ihmiset ajattelevat sukupuolista ja seksuaalisuudesta eri tavalla kuin kirkko opettaa. Kristitty voikin tehdä viisaasti rajatessaan kritiikkinsä oman kotikuntansa, kirjastonsa, seuransa tai seurakuntansa kritisoimiseen.
Kirkon sisällä tapahtuvan Pride-liputuksen tai ”sateenkaariopetuksen” arviointi on toisaalta perusteltua. Täällä julistuksen ja toiminnan tulisi olla tunnustuksemme ja terveen järjen mukaista. Julkiseen opetukseen sopii vastata julkisella kritiikillä 1. Timoteuskirjeen hengessä: ”Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät”. SLS ei ole ainoa kirkon taho, joka tunaroi sukupuoli- ja seksuaaliopetuksessaan. Sanojani voi soveltaa esimerkiksi Helsingin ja Tampereen seurakuntien kömmähdyksiin.
SLS:n käsitys sukupuolisuudesta
SLS:n teksteissä rakennetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sisäänsä sulkevaa kirkkoa täällä ja maailmalla. Aihe hahmottuu osaksi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta sekä luomisen teologiaa. Peltosen ja Parhialan mukaan moninaisuus on Jumalan luomistyötä. Peltosen teksti ei avaa sukupuolten moninaisuuden tai ”sateenkaari-ihmisten” käsitteitä, mutta SLS ohjasi minut ystävällisesti tiedon lähteille.
Tasa-arvovaltuutetun mukaan sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ainakin transsukupuoliset, muunsukupuoliset, transvestiitit sekä intersukupuoliset. Sivusto tietää kertoa sukupuoli-identiteetistä, sukupuolikokemuksesta ja sukupuolen ilmaisemisesta.
Ilmeisesti SLS:n mukaan Jumala siis luo yhdet miehiksi, toiset naisiksi, kolmannet transsukupuolisiksi. Ei kuulosta tasa-arvoiselta minun korvaani. Luominen täytynee tässä tulkita jatkuvaksi ja performanssiseksi, jotta se voisi samaistua kokemukseksi ja ilmaisuksi. Kristinuskossa luominen on Jumalan työ, joka mahdollistaa olemassaolon ja elämän kaikessa materiaalisessa ja hengellisessä rikkaudessaan. Tämän rinnalla SLS:n käsitys miehen valitsemasta mekosta Jumalan luomistekona vaikuttaa lässähtävältä.
Peltosen ja Parhialan edustama teologia on tyypillistä nykyliberalismia: kristinusko kaventuu liikaa luomiseen ja Jeesuksen rakkauden esimerkkiin sovituksen, ristin ja maailmasta erottautumisen kustannuksella. Tekstien tervetullut eettisyys turhentuu sukupuoliopetuksen epäeettisyyteen. Naisten luomisteologia ei vaikuta raamatulliselta. Luomis- ja paratiisikertomus todistavat miehestä ja naisesta, näiden tulemisesta yhdeksi lihaksi. Peltonen ja Parhiala valitsevat puolestaan ”moninaisuuden”. Tarkoitus on ilmeisesti kristillisyyden ja sateenkaarisanoman symbioosi. Tämä näyttää kuitenkin tarkoittavan kohtalokkaita luovutuksia kristinuskon puolelta. Sateenkaarihömpötyksen näkökulmasta Jumalan sana lieneekin sitä paljon parjattua syrjintää, kun se huomioi vain miehen ja naisen.
Tasa-arvovaltuutettu opettaa, että transsukupuoliset ovat henkilöitä, jotka eivät koe kuuluvansa omaan sukupuoleensa. Transsukupuolisuus on myös kattokäsite sukupuolivähemmistöille. Eli, mikäli Lähetysseuralta kysyy, keitä ovat nämä sukupuolivähemmistöt, vastaus on, että he ovat ne sukupuolivähemmistöt. Sana ei löydä viittauskohdettaan. Sukupuoli on toisaalta kokemus siitä, ettei ole jotakin – ristiriita ruumiillisen todellisuuden ja identiteetin välillä. Kokemus tällaisesta voi varmasti olla kauhea ja avuntarve ilmeinen. Dysforian julistaminen terveydeksi, Jumalan luomaksi sukupuoleksi, ei kuitenkaan ole tasa-arvoa tai ihmisoikeuksia, se on typeryyttä, julmuutta ja Jumalanpilkkaa.
SLS:n mukaan transvestiitti on sukupuoli. Tämä on hämmentävää, sillä itse olen luullut transvestiitin olevan henkilö, joka tahtoo pukeutua ja ilmaista itseään vastakkaisen sukupuolen mukaisesti. Heidän näkemyksessään on muutama pikku ongelma: mikäli mekkoon pukeutuva mies onkin äkkiä nainen, miten tästä syntyy lisää sukupuolia, kun ”liike” ja ”muutos” tapahtuu vain kahden sukupuolen välillä? Eikö transvestisuus edellytä järkevää sukupuolikäsitystä miehestä ja naiseudesta ollakseen mielekäs termi? Tämä on kuitenkin nyt julistettu syrjiväksi, jopa lainvastaiseksi.
Tasa-arvovaltuutettu on ilmeisesti huomannut ongelman. Siksi väite onkin se, että transvestiitti on mies ja nainen, joka tahtoo ilmentää myös persoonansa toista (kumpaa?) sukupuolta. Tässä antropologia saa jo kaksiluonto-opin piirteitä: yksi persoona, kaksi sukupuolta. Ongelma on kuitenkin edelleen sama idealismi, jossa kokemuksen, päähänpiston ja huulipunan ontologinen paino väitetään saman painoiseksi oikeiden sukupuolien kanssa.
Tasa-arvovaltuutetun mukaan muunsukupuoliset elävät ”mieheyden ja naiseuden rajalla, välillä tai ulkopuolella”. Minusta on merkillistä, että sama taho, joka peräänkuuluttaa ”sukupuolivähemmistöjen” oikeuksia, kuvailee suojelemaansa tahoa kuin scifielokuvan hirviötä. Lisäksi ”muunsukupuolinen voi kokea olevansa sukupuoleton, sukupuoleltaan määrittelemätön tai omanlaisensa yhdistelmä miehisenä ja naisellisena pidettyjä ominaisuuksia, tyyliä ja persoonallisuuden piirteitä.” Sallittakoon kullekin fantasiansa ja identiteettinsä, mutta tosielämässä tupataan toimimaan luonnon ja järjen mukaisesti. Onneksi tätä lajia löytyy jopa sateenkaari-intoilijoiden parista.
SLS:n mukaan sukupuoleton on nyt siis sukupuoli. You can’t make this shit up!
Tasa-arvovaltuutetun uudet ”sukupuolet” ovat määritelmiltään kovin identtisiä. Tuskin nämä ihmiset osaavat itsekään kertoa, miten muunsukupuolinen, transsukupuolinen ja transvestiitti lopulta eroavat toisistaan.
Päätössanat
SLS kehystää sukupuolen moninaisuuden sanomansa yhdenvertaisuuden kehyksiin. Vaikuttaa siltä, että järjestön mukaan keksittyjen sukupuolien tunnustaminen on syrjimättömyyden edellytys sekä jollain käsittämättömällä tavalla ”erottumattomasti kristinuskon perustaa”. Ihmisarvon ja -oikeudet voi kuitenkin tunnustaa kaikille ihmisille tunnustamatta sukupuolien ”moninaisuutta”. Sen sijaan tälle sanomalle ei voi kumartaa kääntämättä selkää kristinuskolle ja terveelle järjelle. Rajaton inklusiivisuus ei lisää tolkkua asiaan, vaan on osa ongelmaa: Mikäli kaikki pitää hyväksyä syyllistymättä syrjintään, tästä seuraa se, että sukupuoli muuttuu käsitteenä siansaksaksi.
SLS:n tekstit puhuvat tasa-arvosta, ihmisarvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Itsessään tämä olisi vain hieman köykäistä puhetta luterilaiselle järjestölle. Sateenkaariaatteeseen liitettynä kauniit sanat muuttuvat vaarallisiksi, sillä ne mahdollistavat kristinuskolle ja ihmisyydelle vihamielisen valheen julistamisen rivien välissä – mieheyden ja naiseuden, Jumalan kauneimpien luomistekojen kyseenalaistamisen. SLS:n linja johtaisi mieheyden ja naiseuden katoamiseen kielessä, puheessa ja julkisuudessa näiden käsitteiden kadottaessa merkityksensä tai leimautuessa häpeällisiksi etuoikeuksiksi.
En valitettavasti näe ongelmaa marginaalisena tai kehällisenä. Ken harhautuu sukupuoliaiheessa, harhautuu helposti myös seksuaalimoraalissa. Asia on vakava etenkin lasten ja nuorten parissa. Kovin monet kirkkomme seurakunnat ovat valitettavasti nielaisseet säihkyvän sateenkaarisyötin koukkuineen päivineen. En laittaisi omaa lastani seurakunnan pyhäkouluun, nuorten iltaan tai rippikouluun, jossa opetetaan SLS:n tavalla.
Sukupuolisuus on fundamentaalista niin perheissä, arkielämässä kuin teologiassa. Kristinuskon kieli ja olemus on sukupuolittunutta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Sana itse tuli mieheksi. Pystyykö SLS tunnustamaan tämän? Vai käykö tasa-arvon päälle? Ehdotan, että olette johdonmukaisia kristittyjä tai johdonmukaisia sateenkaariaatteen kannattajia. Symbioosinne ei nyt oikein vakuuta.
