Saarnavierailuista eloa kirkonmenoihin?

Ilmakuvassa St Paulin katedraali Lontoossa. (Thomas Kelley / Unsplash)

Katse on Englannissa kohdistunut työntekijöiden saarnataitoihin.

Matalista osallistujaluvuista ja jäsenistön ikääntymisestä kärsivässä Englannin kirkossa pohditaan saarnatyylien kirjon lisäämistä jumalanpalvelusten elävöittämiseksi ja kiinnostuksen lisäämiseksi.

Monet britit vaikuttuivat siitä, kuinka eloisasti toukokuussa prinssi Harryn ja Meghan Marklen häissä saarnannut yhdysvaltalainen episkopaalipiispa Michael Curry puhui. Nyt samanlaista lennokkuutta halutaan perusjumalanpalveluksiinkin, Associated Press uutisoi.

Tässä tilanteessa katse on kohdistunut myös muiden kirkkojen työntekijöiden saarnataitoihin. Kirkossa on hiljattain tarkasteltu esitystä, jonka mukaan piispoille annettaisiin lisää itsenäistä päätösvaltaa määritellä, ketkä voivat pitää saarnoja heidän alaisissaan anglikaanikirkoissa.

AP:n uutisessa huomion kohteena ovat erityisesti dynaamisemmasta sananjulistuksesta tunnettujen herätyskristillisten ja helluntailaisten kirkkojen edustajat. Church of Pentecost -liikkeen Lontoon alueen johtaja Teddy Adupong pitääkin ideaa tervetulleena. Samoin helluntailaisen Elim-liikkeen johtaja Chris Catwright.

– Ruohonjuuritasolla on jo nyt monia energisiä esimerkkejä seurakuntien yhteistyöstä. Voi olla vain hyvä asia, jos tätä tapahtuu entistä tarkoituksellisemmin, Catwright toteaa.