Ristiriitainen Jippu työskentelee nykyään musiikkievakelistana

 

Jo aikaisemminkin artistina tunnettu Jippu toimii nykyään musiikkievankelistana Turun Mikaelin seurakunnassa, mutta mitä tämän salaperäisen laulajan kuoren alta oikeasti löytyy?

Teksti Venla Karvinen | Kuva Jippu promo

Jippu, 31, oikealta nimeltään Meri-Tuuli Elorinne, julkaisi hiljattain uuden ja samalla ensimmäisen hengellisen levynsä Made in Heaven. Omien sanojensa mukaan se on hänen elämänsä tärkein levy. Levyn taakse on kätkeytynyt paljon tunteita ja muutosta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Tää levy on jäähyväiset pop-artisteudelle ja siirtyminen paikalle, mihin olen koko elämäni halunnut, eli Jumalan evankelioivaan työhön, Jippu kertoo.

Made in heaven

Musiikkievankelistana toimiminen on evankelioivaa työtä musiikin kautta. Musiikin kautta tahdotaan julistaa evankeliumia ja vangeille vapautta. Evankelioivan musiikkityön lisäksi Jippu johtaa ylistystä seurakunnassa, pitää omia Haava-iltoja ja toimii todella erilaisissa tehtävissä kirkon piirissä. Hänellä on paljon kohtaavia tehtäviä kirkon kävijöiden kanssa, itketään yhdessä itkuja ja nauretaan nauruja.

– Musiikki on mulle kuin hengittämistä, musiikki on mulle ylistystä ja tapa toteuttaa itseäni. Jos meinaan eksyä tieltä niin löydän laulamisen avulla takaisin oikealle tielle, hän kertoo.

Ristiriitaista

Vaikka Jippu on evankelista, jolla on suuri sanoma, hänet voidaan kuitenkin usein ymmärtää asioissa väärin. Pitkän pop-uransa aikana on kerennyt tapahtua paljon asioita ja kaiken jälkeen hengelliseen työhön palaaminen ei ole ollut helppoa. Jippu kuvailee itseään dramaattisena ja yliampuvana. Kuinka sellaiset luonteenpiirteet istuvat hengelliseen työhön?

– On ollut paljon totuttelua siihen, että nyt on löytänyt paikkansa ja täytyy jättää se dramaattinen pop-tähden elämä taakse ja keskittyä pääasiaan eli Jeesukseen, hän kertoo.

Pop-artistina oleminen vaatii tietynlaisen roolin, eikä siitä roolista ole helppoa päästää irti ja vaihtaa suuntaa. Se ei ole mahdotonta ja sen olemmekin Jipun tapauksessa nähneet.

Dramaqueenista evankelistaksi

Jippu on pienestä pitäen ollut uskossa, mutta hän kokee, ettei ole aikaisemmin ollut valmis ottamaan Jeesusta vastaan siten, että elämässä olisi näkynyt jotain hedelmää. Lapsesta asti häntä on aina tuettu taiteelliseen suuntaan. Isän ollessa oopperalaulaja musiikki on ollut lapsuudesta asti läsnä arjessa. Musiikki on myös pitänyt hänet kaidalla tiellä.

– Muuttumisessa on mennyt paljon aikaa, mutta vihdoin olen käsittänyt sen että Jumalan tahdon seuraaminen on se oikea tie, vaikkei sitä itse välillä tahtoisikaan, hän kertoo.

Jipun mukaan ihminen tahtoo mielihyvää ja yleisesti ottaen monet asiat, jotka tuottavat ihmiselle mielihyvää, eivät ole kovin rakentavia elämässä. Siksi hän elää uuden ajan prosessointia, hän opettelee elämään normaalia uskovan elämää. Ilman sen suurempia draamoja.

Auttamisen jano

Unelmia on mahtunut pitkälle uralle paljon erilaisia, ja ne ovat kerenneet matkan varrella kääntyä ihan päälaelleen. Nuorempana tavoiteltu tähteys tai palkinnot eivät kuulu enää evankelistan elämään. Niiden sijaan Jippu oli mukana Romaniassa Operaatio joulun lapsi -kampanjassa jakamassa joululahjoja vähävaraisille lapsille.

– Mulla on unelmana saada elämän aikana auttaa ihmisiä. Se on tahtoa käyttää voimavaransa muiden auttamiseen. Romaniassa koin sen tunteen tosi vahvana. On todella koskettavaa kun pääsee antamaan joululahjan lapselle, joka ei ole koskaan saanut joululahjoja, hän kertoo.

Auttaminen antaa myös inspiraatiota musiikin kirjoittamiselle. Musiikin teko on prosessi jossa omat tunteet ja asiat saa päästää ulos ja sanoittaa lauluksi.

Lue koko juttu Nuotta.comista!