Ruotsissa Östmarkin seurakunnassa vauhdikas rippikoulu on koonnut nuoria kokeilemaan jokamiesluokan ralliautoilua raamatunluvun ohessa.
– Pappina olen iloinnut siitä, että olemme onnistuneet saamaan mukaan nuoria, jotka muuten eivät olisi ollenkaan käyneet rippikoulua, kappalainen Johan Bonander sanoo.
Tämän vuoden ripariryhmässä on 19 tyttöä ja poikaa, jotka ovat kevään aikana käyneet raamattutunneilla ja korjanneet autoja paikallisen moottorikerhon tiloissa. He ovat oppineet perustietoa autoista, moottoreista, autonmaalaamisesta sekä ajamisesta. Mukana on ollut useita vapaaehtoisia ohjaajia moottorikerhosta.
Jokamiesluokan autoa saa ajaa 15 vuotta täyttänyt koeajon suorittanut kuljettaja sora- tai asfalttiradalla. Viikkoa ennen konfirmaatiota riparilaisten pitää suorittaa lisenssiä varten tarvittava koe. Lisenssin saanut voi aloittaa kilpailemisen.
Eikö ole vaara, että rippikoulun ydinsanoma jää taka-alalle?
– Tottakai tällainen tilanne on haastava opetuksen kannalta. Opetuksen on oltava todella mielenkiintoista. Vaara on olemassa, että sanoma jää taustalle, mutta tiedostamme tilanteen.
Rippikoulusta vastaava Bonander sanoo, ettei Östmarkin seudulla ole vaikea saada nuoria mukaan. Ralliriparin ansiosta lähes kaikki nuoret haluavat ripille.
– Näin kirkko voi luoda suhteen nuoriin, jotka sitten valitsevat, haluavatko jäädä kirkon jäseniksi, Bonander toteaa.
Ruotsin luterilaisessa kirkossa on viime vuosina etsitty uusia keinoja saada nuoret innostumaan rippikoulusta. Ruotsissa vain joka kolmas 15-vuotias käy riparin, kun Suomessa 84 prosenttia ikäluokasta pääsee ripille. Erityinen ongelma on poikien penseys riparia kohtaan. 60 prosenttia Ruotsin rippikoululaisista on tyttöjä.
Siksi monissa seurakunnissa on panostettu urheiluun, retkeilyyn ja muihin erityisesti poikia kiinnostaviin lajeihin osana rippikoulua. Jääkiekkoripari, tunturiripari ja ratsastusripari ovat esimerkkejä toteutuneista vaihtoehdoista.
Sofian seurakunnassa Jönköpingissä tarjolla on Taizé-ripari, jossa opetellaan taizé-lauluja ja matkustetaan Ranskaan Taizé-yhteisön luokse. Lienee vastakohta rallirippikoululle.